Tiedote

Teatterin naapurissa rakennetaan. Näin tulet meille.

Miesnäyttelijä nojaa kaiteeseen teatterin lämpiön parvella

Valokeilassa: Kimmo Rasila

"On sitä kyllä sitten sattunutkin kaikenlaista."
Kimmo Rasila
Yhdistelmä luovaa hulluutta ja turvallisuushakuisuutta. Fyysisiä rooleja ja hajonneita ruumiinosia.

Aikoinaan suoraan Teatterikorkeakoulusta Turkuun loikannut Kimmo Rasila on opetellut vanhemmiten hellittämään otetta ja nauttimaan enemmän yhdessä tekemisestä. Keväällä 2021 tehdyssä haastattelussa Kimmo kertoo, miten päätyi näyttelijäksi Turun Kaupunginteatteriin.

Kimmo, sinut tunnetaan fyysisistä rooleistasi. Mikä on hulluin asia, jonka olet tehnyt näyttämöllä?

Jossain roolissa olen juossut kilometrikaupalla, jossain kiipeillyt ovien päällä… On sitä kyllä sitten sattunutkin kaikenlaista.

Ai niin kuin mitä?

Noh. Konkurssisirkusta (2005) tehdessä meni rintarusto kahdesta kohdasta hajalle, enkä saanut itse puettua paitaa päälleni. Mutta tein puvustajan avustuksella näytöskauden loppuun. Anna Kareninassa (2014) minulta katkesi sormi esityksessä ja näyttelin sen jälkeen käsi paketissa. Tom of Finland -musikaalin (2017) yhdessä kohtauksessa heiluttelin ja teroitin viikatetta, joka oli toki tylstytetty vahinkojen estämiseksi. Mutta kun joka esityksessä sitä teroitin, niin siitä tuli aika terävä. Olin yhdessä näytöksessä vähän kuumeessa ja viilsin sillä sormeen – onneksi omaani.

Huh…

Niin nämä jatkuu vielä. Toc Tocin (2016) aikaan loukkaannuin ja näyttelin kainalosauvojen kanssa. Jouduimme muuttamaan vähän vuorosanoja sen takia. Mutta lavallahan sitä ei ole koskaan köyhä eikä kipeä, joten monet haaverit on tullut huomattua vasta esityksen jälkeen. Nykyisin turvallisuuteen kiinnitetään paljon, paljon enemmän huomiota, mutta kesken elävän esityksen mitä vaan voi silti sattua.

Esitit hiljattain KISS-yhtyeen Paul Stanleya Rakkaani, Conan barbaari -näytelmässä. Mikä on erikoisin roolihahmosi?

Erikoisia sivuhahmoja riittää. Sellainen jäi mieleen, kun Peuraneito ja sarvikuono -esityksessä (Aboa Vetuksen sisäpihalla 2001) roolihahmoni oli ehdotuksestani kalju, mutta takaraivolle oli jätetty hiuksista värjätty valkoinen risti. Eräs nainen pyysi minua tulemaan kanssaan illalla helluntaiseurakunnan kokoukseen, sillä hän oli nähnyt unessa, että valkoinen risti johdattaa häntä. Pahoittelin hänelle, että on esitys illalla enkä pääse. Ja kerran yhtä roolihahmoa varten kaikki karvani värjättiin mustaksi ja kävin tiuhaan solariumissa. Silloin minua luultiin marokkolaiseksi ja koin selvää rasismia liikkuessani vaalean tyttäreni kanssa kaupungilla. Naapurikin huusi, että ovella on vieras mies, kun olin tulossa kotiin. Ja Tampereen Teatterikesään ajellessa jouduimme ratsiaan, eikä poliisi meinannut uskoa ajokorttiani omakseni. Kävin silloin radiossa puhumassa siitä, miten helposti rasismiin voi törmätä arjessa. Tästä on kyllä jo aikaa.

Mikä oli sinun polkusi näyttelijäksi?

Nuorempana halusin lentäjäksi, liikunnan opettajaksi tai nuoriso-ohjaajaksi, mutta kun veljeni Jukka (Rasila) pääsi Teatterikorkeakouluun, se avasi minullekin kulissien takaisen maailman. Kävin katsomassa paljon Jukan esityksiä ja kaksi enoani ovat myös näyttelijöitä. Olin itse ollut lukion oppilaskunnan puheenjohtaja ja tottunut käsikirjoittamaan, pitämään puheita ja esiintymään. Ehkä siksi uskoin, että jos Jukka pääsi opiskelemaan näyttelijäksi, niin kyllä minäkin.

Onko veljesten välillä enemmän kannustusta vai kilpailua?

Kannustusta, vaikka keskenään kilpailemmekin. Meillä on vain 11 kuukautta ikäeroa ja olemme läheisiä.

Urapolkunne ovat erilaiset, kun toinen on freelancer ja toinen kiinnitetty näyttelijä. Mitä hyviä ja huonoja puolia näet näissä?

En pystyisi tekemään samaa kuin Jukka, tykkään että on tasainen työ ja varmuus lähitulevaisuudesta. Enkä halua juosta työn perässä, vaikka se tarkoittaisi isompaa julkisuutta. Siitä en ole itse asiassa kiinnostunut lainkaan, vaan rakastan tätä teatterielämää. Vaikka laitosteatterissa joutuu kyllä urakoimaan. Tällä hetkellä työkalenterissa on viisi näytelmää ja niissä yhteensä 34 roolia.

Onko urallasi jotain mitä kadut, “olis pitänyt” -hetkiä?

Laajemmassa kuvassa ei ole. Sen sijaan minulla on tapana käydä joka esityksen jälkeen iltapalalla läpi mitä mokasin tai mitä olisi pitänyt tehdä näyttämöllä toisin. Ja monesti on hävettänyt lavalla, esimerkiksi kun nelikymppisenä tiesi näyttelevänsä vakavassa draamassa huonosti 17-vuotiasta. Näytteleminen on tosi raadollista käsityötä ja siinä pitäisi osata olla itselleen armollinen. Sitä en ole osannut kauhean hyvin ja jouduinkin hiljattain burnoutin takia miettimään, onko tämä ala ollenkaan oikea minulle. Masennusdiagnoosin antanut lääkäri totesi, että minun pitää nyt hellittää otetta. Sen jälkeen aloin ajatella työtäni uudella tavalla. Eihän me näyttelijät sanota, että me mennään töihin, vaan tulemme tänne harjoituksiin tai esitykseen, kuusi päivää viikossa, kaksi kertaa päivässä. Ei tätä teatterileikkiä pitäisi ottaa liian vakavasti ja koitankin nykyisin ennen kaikkea löytää ilon ja rentouden tekemiseen.

Miten kuvailisit Turun Kaupunginteatteria?

Tässä lainaan mielelläni kollega Carl-Kristian Rundmania, joka sanoi, että tänne on mukava tulla, koska meiltä löytyy ylivoimaisesti alan paras tietotaito ja ystävällinen henkilökunta. Aina ei tietenkään ole ollut näin, vaan esimerkiksi johtaja vaikuttaa aina ilmapiiriin. Nykyisen johdon alla on vapaampaa, kaikki uskaltavat puhua ja kaikkia kuunnellaan, sillä on iso merkitys viihtymiseen. Ohjelmistokin on nykyisin monipuolinen. Minähän tulin tänne töihin jo kesken Teatterikorkeakoulun vuonna 1997. Silloin aluksi seisoimme kollegani Lasse Karkjärven kanssa välillä päällään huutamassa tupakkahuonessa, kun tuntui että meno oli niin kuivaa ja akateemista. Kun meiltä kysyttiin mitä me mölistään, vastasimme että tämähän on taidelaitos, täällä kuuluisi tehdä kaikkea hullua.

Onko se luova hulluus tallella sinussa?

On se, meissä kaikissa näyttelijöissä on. Tämä työ vaatii paljon heittäytymistä, eikä siinä hissukat pärjäisi. On pakko uskaltaa häpäistä itsensä uudestaan ja uudestaan muiden edessä.

Millaisia rooleja haluaisit päästä tekemään?

Pidän sivurooleista, ne ovat usein herkullisia tehdä. Ja tärkeitä, sillä kuten sanotaan, kuningas ei ole kuningas ilman niitä ihmisiä, jotka hänet nostavat asemaansa.

Millaiset näytelmät puhuttelevat sinua eniten?

Aiheeltaan tärkeät. Kuten vaikka Juho Mantereen Rakkaani, Conan Barbaari (2020), joka käsitteli koulukiusaamista nuoren pojan näkökulmasta. Minusta vaikeita aiheita pitäisi aina olla ohjelmistossa. Teatteri tulee lähemmäs kuin vaikka leffat ja näyttämöllä päästää oikeasti aiheiden ytimeen. En jaksa katsoa huttua, vaikka mukana olisi miten nimekkäitä näyttelijöitä tekemässä.

Mitä sitten katsot mieluiten?

Teatterin ulkopuolellako? Luontodokumentteja, ehdottomasti. Katson ne kaikki.

Mikä on tärkein pukuhuoneestasi löytyvä esine?

Sitä pitäisi varmaan kysyä Mikalta (Kujala), joka aina kettuilee, etten koskaan käy meidän jakamassa pukkarissa. Saattaa sieltä joku paketissa oleva nitoja tai muu ensi-iltalahja löytyä.

Missä sitten valmistaudut näytöksiin?

Milloin missäkin, usein venyttelen tai punnerran sivunäyttämöllä. Kun kroppa on auki ja lämmin, sitä on valmis ottamaan vastaan kaiken, mitä esityksessä eteen tulee. Ja jos jännittää, teen lyhyen hengitysharjoituksen. Päällystakki-näytelmässä (2014) hakeuduin aina jonnekin olemaan yksin ennen esitystä, sillä esittämäni päähenkilö oli syvästi yksinäinen ihminen.

Ihanin palaute, jonka olet saanut?

Olen huono ottamaan kehuvaa palautetta vastaan, negatiivisen omaksuu ja muistaa paljon paremmin. Mutta sellainen on jäänyt mieleen, kun Tom of Finlandin jälkeen iäkkäämmät neidot Logomon edessä huutelivat perään, että “kyllä siinä vanhan rouvan silmä lepäsi”. Yleisesti ottaen jo siitä ajatuksesta saa voimaa ja motivaatiota, että tätä työtä ei tehdä itselle, vaan muille.

Mistä löydät vastapainoa työlle, onko sinulla henkireikä -tyyppistä paikkaa tai harrastusta?

Kokkaan paljon ja antautumuksella, kasvatan itse chilit ja tomaatit ja teen muutenkin paljon puutarhatöitä. Yksi tapa huolehtia mielenrauhasta on se, etten käytä lainkaan sosiaalista mediaa. Ja mökki ja aiemmin matkustelu olivat hyviä tapoja irtautua kaikesta. Myös kaksi koiraa pitävät aktiivisina.

Koiristanne puheenollen, millainen isäntä olet niille?

Leikkisä, hemmotteleva, huolta pitävä, mutta huoleton isäntä. Olen itse kouluttanut koiramme, joten voin luottaa niihin täysin. Ensin opetin Ellin haukkumisen sijaan aivastamaan. Nyt pentumme Tilda ottaa jo siitä mallia ja pyytää asioita aivastamalla.

Entä millainen on roolisi talon näyttelijäkaartissa, löytyykö jokin “lämpiörooli”?

Porukan pelle varmaan, kun ei jutuissa ole suodatinta lainkaan.

Millaisissa työryhmissä viihdyt parhaiten?

Kun on hyvä ohjaaja ja hyvä teksti, niin ei muu ole niin tarkkaa. Nykyisin kyllä työhyvinvointi on pinnalla. Näyttelijöille se on luontevaa, kun koko ammatti perustuu toistemme auttamiseen.

Millaisen näyttelijän kanssa on antoisinta näytellä?

Avoimesti luovan hullun. Sellaisen kuin vaikka Eero Aho, jonka kanssa teimme juuri Don Juania. Hänen kanssaan näytellessä mitä vaan voi tapahtua, mutta ne ovat aina positiivisia ja toisen puolella olevia yllätyksiä. Heittäytyminen tuo hyvää jännitettä lavalle. Kerran sovimme Ilkka Heiskasen ja Jari Pehkosen kanssa esiintyessä, että koitamme vuorotellen pudottaa toisemme (roolista) kaikissa näytöksissä. Oli ihan eri vire mennä lavalle, kun ei tiennyt, missä kohtaa tapahtuu jotain odottamatonta.

Mikä on yleensä suosikkihetkesi produktiota tehdessä?

Se kun pääsee irti plarista ja voi alkaa luoda hahmoa fyysisesti.

Vaimosi Satu Rasila on näytelmäkirjailija ja työskentelee dramaturgina samassa teatterissa. Vaikutatteko toistenne töihin, puhutteko kotona rooleista tai käsikirjoituksista?

Ei me kyllä juurikaan töistä puhuta.

Jos pyytäisit Satua kirjoittamaan sinulle unelmaroolisi, millainen se voisi olla?

Kirjoittaisin sen itse asiassa itse veljeni Jukan kanssa. Meillä on oikeastikin ajatuksena tehdä oma historiikkimme, koska tarinoita siihen löytyy. Toteutus olisi Buffo-tyylinen, kuten Americossa! Jonka teimme Jukan kanssa vuonna 2001 ja uudestaan vuonna 2015 Turun Kaupunginteatteriin.

Olet mukana vappuaaton Iloisessa pornolaulukonsertissa, mitä siellä on luvassa?

Olen perinteiseen tapaan juontajana siinä. Räävitön siitä tulee, toivottavasti ei ole alaikäisiä kotikatsomoissa. Formaatti on tuttu aiemmilta vuosilta, mutta mukana on uusia biisejäkin. Niissä lauluissa sanotaan asiat justiinsa niin kuin ne on.

Aloititte juuri syksyn Tämä on ryöstö -komedian harjoituskauden. Millainen startti teillä oli?

Mahtava, siinä saa taas roiskia kunnolla. Ohjaaja Snoopi Siren sanoi heti, että nyt kikkapussit auki! On ihanaa, kun ei tarvitse pelätä pensselin suuruutta. Mennään mieluummin 110 lasissa metsään kuin kuuttakymppiä ojaan.

Olet syksyllä mukana myös Nokiassa. Millaista on esittää olemassa olevia henkilöitä?

Luotamme roolihahmoissa näytelmätekstiin, emmekä tee imitaatiota. En esimerkiksi googlannut hahmoistani ketään muita, kuin Matti Alahuhdan. Ja Matti Vanhasen kohdalla poimin kyllä käsien liikkeet hahmon esikuvalta. Nokian parissa on hienoa jatkaa, uskon sen uppoavan suomalaisiin ja ennakkokiinnostus oli todella lupaavaa.