Suvereeni Seremoniamestari

Cabaret-musikaalin vangitseva yleisön villitsijä on saanut ennenkuulumattoman paljon kehuja roolistaan. Turun Sanomien kriitikko mainitsi Miiko Toiviaisen jopa olevan yhtään liioittelematta maailman paras Seremoniamestari. Musikaalin väliaikanumeron aikana yleisön kännykät kuvaavat kohtalokasta biisiä tulkitsevaa näyttelijää herkeämättä ja jälkikäteen some sykkii sydämiä. Mutta mitä hän itse ajattelee tästä työstään? 

Miiko, mikä tekee Seremoniamestarin roolista erityisen? 

Tiivistetysti: yleisösuhde. Ja että juuri tämä Jakob Höglundin ohjaama versio on niin raikas ja moderni, ja viiltävän ajankohtainen tietenkin. Sain Jakobin ohjauksessa tehdä vapaasti omaa tulkintaani, jopa muuttaa Seremoniamestarin ikonisimpia repliikkejä. Ja rakastan Heidi Wikarin ihanaa puvustusta! 

Mitä repliikkejä muutitte? 

Ehdotin heti alussa Jakobille, etten esityksen halki toistuvassa hokemassa jakaisi yleisöä miehiin ja naisiin, vaan puhuttelisin katsojia ystävinäni – Meine Lieben Freunde, eikä Damen und Herren. Tiesin, että musikaalin yleisössä tulee istumaan myös muunsukupuolisia katsojia, ja olisi tuntunut oudolta sulkea heidät suoran puhuttelun ulkopuolelle. Varsinkin, kun tämä versio on muutenkin niin ihanan sukupuoleton ja rooleilla leikittelevä! Lähes kaikki Seremoniamestarin repliikit ovat suoraa puhetta yleisölle, tässä ja nyt, ja kävimme Jakobin kanssa ne yhdessä läpi. Ei sinne montakaan samaa sanaa jäänyt… Minulla on myös joka esityksessä lupa improvisoida sen mukaan, mitä impulsseja yleisöltä saan.  

Millaista on improvisoida Päänäyttämöllä satojen ihmisten edessä? 

Rakastan sitä! Seremoniamestari on ikään kuin yhdistävä linkki fiktiivisen 30-luvulle sijoittuvan esityksen ja tässä hetkessä olevien katsojien välillä. Suoran kontaktin ansiosta saan todella elää joka tilanteen yhdessä yleisön kanssa. Improvisointi on minulle tuttua, sillä heti valmistuttuani näyttelijäksi vuonna 2018 pääsin improvisaatioteatteri Stella Polariksen riveihin. Välittömään yleisösuhteeseen olen saanut totutella myös omakohtaisen, transtaustastani kertovan Kepeä elämäni -monologini myötä. On ihanaa työskennellä ilman niin sanottua neljättä seinää, kun ei tarvitse hetkeäkään teeskennellä, etteikö juuri sen illan yleisö istuisi juuri siinä. 

Mitä Cabaret merkitsee sinulle? 

Rakastan etenkin Seremoniamestarin monitulkintaisuutta, mikä kutakin versiota värittää. Se antaa valtavasti vapauksia ohjaajalle ja esiintyjälle, sillä tekstitasolla hahmon merkitys on varsin määrittelemätön. Tähän versioon sain tuoda valtavasti omaa maailmankuvaani, sitä mihin uskon, mitä rakastan, mitä pidän tärkeänä. Uskon, että muukin työryhmä kokee saaneensa saman vapauden. Meidän Cabaret´mme on queer, anteeksipyytelemätön ja vapaudesta nauttiva, kunnes sitä aletaan tarinan tasolla rajoittaa. 

“Meidän Cabaret’mme on queer, anteeksipyytelemätön ja vapaudesta nauttiva.

 

Miten nappasit Seremoniamestarin roolin? 

Turun Kaupunginteatteri haki ensemble-esiintyjiä tulevaan musikaaliinsa ja pikkulinnut lauloivat, että kyseessä saattaisi olla Cabaret. Seremoniamestari oli pitkäaikainen unelmaroolini, ja uskaltauduin kysymään teatterilta, onko sopiva näyttelijä jo löytynyt. Kerroin olevani erittäin kiinnostunut, ja että uskoisin sopivani rooliin erinomaisesti. Aika kovaa puhetta, eikä yhtään minun tapaistani! Olin vain niin varma, että voisin tehdä roolin kanssa hyvää työtä. En saanut muuta vastausta kuin kehotuksen osallistua avoimeen hakuun. Tulin sitten sinne esittämään pelkästään Seremoniamestarin biisejä ja tanssimaan koreografiat sen roolin kautta. Että tällainen tyyppi olisi tarjolla, jos kelpaa. Kului muutama kuukausi, ja sain puhelun teatterinjohtajalta, jossa minulle tarjottiin tätä unelmaani. Joskus pieni röyhkeys kannattaa! 

Millaista työskentelynne oli Jakobin kanssa? 

Tapasimme vasta musikaalin hakutilaisuudessa. Jakobin kommunikaatio ohjaajana on tosi avointa ja hierarkiatonta, vaikka hän onkin selkeästi ohjaksissa. Hän saa hienosti kaikki puhaltamaan yhteen hiileen ja antaa tilaa esiintyjien omille ideoille. Olin aivan rakastunut Jakobin versioon Kalevalasta, jonka olin nähnyt Åbo Svenska Teaterissa ja tulin innoissani ja odottavaisena ensimmäisiin harjoituksiin kesällä 2020. Olimme jo käyneet joitain keskusteluja puhelimitse ja kommunikaatiomme oli startannut erinomaisesti. Sellaisena se myös jatkui – rehellisenä ja avoimena. 

Miten tutustuit teokseen? 

Olin nähnyt Cabaret’n leffaversion joskus ja muutaman näyttämötoteutuksen vuosia aiemmin. Roolin saatuani luin Goodbye to Berlin -novellin ja siihen pohjautuvan I Am A Camera -näytelmän, johon musikaali perustuu. Katsoin myös joitain haastatteluja ja dokumentteja, mutta en halunnut palata esimerkiksi elokuvaan, jotta se ei vaikuttaisi oman tulkintani rakentamiseen.  

Niin, miten rakensit Seremoniamestarin roolisi? 

Halusin tehdä rehellisesti oman versioni ja keskityin siihen. Muokkasimme tekstiä sekä yhdessä Jakobin kanssa että lennosta harjoituksissa kokeilemalla kaikenlaista. Seremoniamestarin tärkein vastapeluri on yleisö, joten jouduin harjoittelemaan ikään kuin ilman vastanäyttelijää ja viime metreille saakka teeskentelemään täysillä, että salissa istuisi väkeä. Ei ollut mitään hajua toimisivatko ratkaisuni, ennen kuin pääsin testaamaan niitä ensimmäisten koeyleisöjen kanssa.  

Miten ensemble vaikutti teokseen? 

Jakobin ohjaustyyli on sellainen, että jokaisen kädenjälki näkyy lopputuloksessa ja yhteishenki on ihana. Sama meininki toistui myös tässä uudessa versiossa, vaikka työryhmästä vaihtui puolet ja välissä ehti kulua kolme vuotta. Esityksessä on läsnä jokaisen oma taiteilijuus ja persoona – siksi se varmasti onkin niin erityinen. 

“Esityksessä on läsnä jokaisen oma taiteilijuus ja persoona. 

 

Miten yleisö vaikuttaa esiintymiseen?
Me vaikutumme yhtä lailla katsojista kuin he meistä. Vuorovaikutus ja hetkessä oleminen on syy siihen, miksi rakastan teatteria! Seremoniamestarin spiikkejä rakentaessa minulle oli tärkeää, että pystyn myös oikeasti näkemään yleisön, enkä pelkkää kasvotonta seinämää kirkkaiden valojen takana. Juonittiin yhdessä valosuunnittelija Jarmo Eskon kanssa ratkaisu, joka palvelee esityksen estetiikkaa, mutta varmistaa sen että voin oikeasti katsoa ihmisiä silmiin. 

Kenen idea oli Seremoniamestarin väliaikanumero? 

Kyllä se taisi olla puhtaasti Jakobin idea. Uneeni jään -biisiin tiivistyy hänen tulkintansa Cabaret´sta — miten vaikeaa on herätä unesta karuun todellisuuteen. Mieluummin suljemme silmämme ja jatkamme kuten ennenkin. Biisi on mukana musikaalin vanhimmissa versioissa Cliffin esittämänä.  

Lempikohtaus, jota aina odotat? 

On helpompi sanoa, ettei ole mitään, mitä en odota. Alkaen ensi askeleesta näyttämölle kaikki on odotettua! Tai hitto, ehkä suosikkini on kuitenkin toisen puoliskon aloittava Kickline-numero. Siinä energia on niin yhteinen, räävitön ja kreisi. Ja Piittaa en -biisikokonaisuus omasta osuudestani aina sinne Sally Bowlesin shownumeroon on myös tosi erityinen.  

Millaisia nämä musikaalibiisit ovat esittää? 

Ensinnäkin niihin ei kyllästy! Jussi Vahvaselän mestarillisia sovituksia kuuntelee ja laulaa mielellään joka esityksessä. Seremoniamestarin rooli on siitä melko harvinainen päärooli, että siinä ei lauleta kauhean korkealta. Haasteita on toki, mutta kokonaisuudessaan laulamista ei tarvitse ihan hirveästi jännittää. Laulujen ulkopuolella tykkään kyllä käyttää ääntä estoitta ja sen verran rosoisesti, että vocal coachia saattaisi hirvittää. En halua säästellä! Ehkä kahdeksan esitystä viikossa ei tällä tyylillä menisi, mutta sellaisiin määriin ei onneksi Turussa tarvitse taipua… 

Onko jotain, mitä pelkäät mokaavasi? 

Pakko myöntää, että pianon soittamista olen alkanut spennaamaan! Pikku biisinpätkät on pakko kerrata ennen jokaista esitystä, vaikka osaan ne kyllä. Ja tiedän, että aina jos alan epäillä, niin myös mokaan. Parin viikon takaisessa esityksessä tyrin muutaman soinnun niin pahasti, että Cliffiä esittävä Otto Rokka repesi nauramaan keskellä näyttämöä. Yleisö luuli Cliffin olevan riemuissaan Berliinin meiningistä, mutta minä kyllä tiesin mikä häntä nauratti! Tässä roolissa olen kyllä sikäli turvassa, että vaikka tapahtuisi mitä, vaikka tulisi täydellinen bläkäri tai piano lakkaisi toimimasta, tiedän että roolini hallitsee kyllä tilanteen ja luovii jotenkin eteenpäin. On harvinaista, että saa todella kokea roolin astuvan ohjaksiin ja Miikon astuvan sivuun, mutta tässä se toteutuu. Kun esitys alkaa, tuntuu tavallaan, että lähden itse kolmeksi tunniksi lomalle. 

Millaista on olla lähes koko ajan lavalla? 

On mahtavaa, kun saan reagoida kaikkeen roolin läpi, eikä lepohetkeä juuri tule. Olen työssäni paljon mieluummin kiireinen kuin toimeton. Cabaret’ssa yleensä juoksen näyttämöltä sivuun, teen pukija Saran ja maskeeraaja Aki-Matin avustuksella nopean vaatevaihdon ja pääsen heti takaisin näyttämölle. Saan myös lavalta käsin seurailla upeiden kollegoideni työtä ja ammentaa siitä inspiraatiota ja energiaa. Kun tämä juna kerran lähtee, se ei pysähdy. 

“Kun tämä juna kerran lähtee, se ei pysähdy. 

 

Mistä toivot, että roolityösi muistetaan?
Varmaan siitä suhteesta yleisöön. Olen saanut palautetta katsojilta, jotka ovat vaikuttuneet juuri siitä tunteesta, että puhun oikeasti heille. Siinä tavoitetaan minusta jotain oleellista teatterin ytimestä! Lisäksi minua liikuttaa, että useampi transnuori on laittanut minulle viestiä nähtyään esityksen. Unelmaansa toteuttavan transmiehen näkeminen lavalla on saanut heidät uskomaan omiin unelmiinsa ja siihen, että heitäkin voi odottaa valoisa tulevaisuus. Ei ole mitään tärkeämpää. 

Millainen tunnelma teillä on kulisseissa? 

Kaikki ovat niin paljon lavalla, että välillä tuntuu, että kulisseissa tuskin kohdataan! Mutta silloin kun nähdään, siellä on hauskaa, tietyt toistuvat läpät, toisten kehumista ja tsemppaamista, ja yleensä joku jossain nurkassa treenaamassa Kickline-koreografiaa pikku paniikissa. 

Cabaret’n tärkein sanoma?
Minulle yksi ydinsanoma on varoitus siitä, miten nopeasti saavutetut oikeudet ja vapaudet voi menettää. Miten estää pimeyteen luisuminen ennen kuin on liian myöhäistä? Miten tunnistaa merkit? Vaikka me nyt ajattelemme, ettei mitään holokaustin kaltaista silmitöntä hirveyttä voisi koskaan tapahtua, tuskinpa se silloinkaan kuviteltiin mahdolliseksi. Unesta ei herätty. Passivoituminen ei saa olla vaihtoehto. 

Millaisia mietteitä sinulla on roolin aiemmista tulkinnoista?
Joel Greyn jälkeen Alan Cumming on tietysti ikonisin tulkitsija, ajattelen että hänen luomuksensa kaltaiseksi Seremoniamestari nykyisin mielletään ympäri maailmaa. Hän toi rooliin improvisaatiota, vaaraa ja seksiä. Meidän versiomme on erilainen ja omansa, mutta ehkä henkii jotain samaa. Lisäksi on pakko mainita Mason Alexander Park, jonka tulkinnan näin Lontoossa viime kesänä. Se versio roolista oli paljon synkempi, mutta ihanasti elossa. 

Mikä on seuraava unelmaroolisi? 

Näin The Inheritance -näytelmän Tukholmassa tammikuussa ja samantien muuttui elämäntehtäväkseni päästä tekemään joko aktivisti Ericin tai näytelmäkirjailija Tobyn rooli. Näytelmä oli myös lukukokemuksena järisyttävä joitain vuosia aiemmin — sellainen eeppinen ja moderni Angels in America. 

Näemmekö sinut tulevilla Kit Kat Clubeilla, eli Cabaret-jatkoilla 28.10. ja 25.11.? 

Näette! En paljasta enempää, mutta esitän siellä yhden musikaalibiisin, joka kuuluu ehdottomasti omiin suosikkeihini. 

Miiko Toiviainen 

• Syntynyt 1989  
• Valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 2018 ja opiskeli musiikkiteatterin maisteritutkinnon Lontoon Mountview Academy of Theatre Artsissa 2017. 
• Näytteli osana KOM-teatterin ensembleä 2021–2023. 
• Esiintynyt muun muassa Helsingin Kaupunginteatterissa, Q-teatterissa sekä Samppalinnan ja Suomenlinnan kesäteattereissa.  

Pääkuva Emmi Kantonen, esityskuvat Otto-Ville Väätäinen.