Itäinen Rantakatu on suljettu to 19.12. klo 7-15.30. Näin tulet meille.

Tätä syksy tuo

Turun Kaupunginteatterin syksyssä koetaan suosikkien paluu ja kantaesityksiä!

Energiaa syksyyn tuo toiveuusintana Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämölle 30.8. palaava Cabaret-musikaali, jonka aiemman esityskauden korona katkaisi. Arvostelumenestys korkkaa syyskauden osin uudistuneella esiintyjäjoukolla – ja jatkoklubejakin on tarjolla. Myös Pikku naisia -draama nähdään Päänäyttämöllä vielä syksyn ajan. Pienellä näyttämöllä nähdään scifi-klassikko Solariksen ensi-ilta 1.9. ja Sopukassa Fern Orchestran Vedenjakaja 7.9. Teatteri kutsuu nauttimaan paitsi monitahoisesta ohjelmistosta, myös kiinnostavasta oheisohjelmasta.

 

Laulu raikaa Cabaret-musikaalin elämänjanoisella Kit Kat Clubilla, ennen kuin kaikki vyöryy vauhdilla pelottavaan suuntaan ja juhlijoiden on aika herätä unesta. Klassikkomusikaali fasismin noususta Berliinissä on jälleen valitettavan ajankohtainen ja tärkeä tarina kerrottavaksi. Jakob Höglundin raikkaaksi ja täydelliseksi kehutussa versiossa sitä kertoo nyt osin uudistunut 27 henkilön esiintyjäjoukko. Keskushenkilöinä nähdään Seremoniamestarin roolistaan ylistetty Miiko Toiviainen, Sally Bowlesina loistanut Anna Victoria Eriksson, sekä uusina esiintyjäryhmään liittyvät Otto Rokka, Sinikka Sokka ja Jukka Aaltonen. He tekevät omat tulkintansa kirjailija Clifford Bradshawn, Fräulein Schneiderin ja Herr Schulzin rooleista.   

Päänäyttämöllä jatkuvat 7.9. myös Pikku naisia -esitykset ja 16.11. nähdään kantaesitys Veden varaan -dekkarista.  

Harvinainen scifi-herkku Solaris

Tieteisfantasiaklassikko Solaris sai David Greigin uuden näyttämösovituksen vuonna 2019 ja Aleksi Milonoff suomensi sen 2022. Avaruusasema, mystinen planeetta ja takaumat tutkijoiden elämästä maassa on tuotu kunnianhimoisella tavalla Pienelle näyttämölle. Ona Korpirannan ohjauksen keskiössä on ihmisten suhde luontoon ja itselle vieraaseen. Tieteistarinaa kertovat näyttelijät Markus Ilkka Uolevi, Kirsi Tarvainen ja Kimmo Rasila sekä musikaaleista tuttu Matti Leino ja ensi kertaa Turun Kaupunginteatterissa vieraileva Sara Paasikoski.  

Pienellä näyttämöllä nähdään myös Mikko Roihan ohjaama usean teatterin yhteistuotanto Ei kertonut katuvansa, jonka Turun ensi-ilta on 20.9. Jouluun johdattaa 8.11. alkaen viime vuonna loppuunmyyty ja kaikenikäisiä ihastuttanut esitys Viirun ja Pesosen joulupuuhat.  

Meriteema jatkuu Sopukassa

Taide- ja tiedekollektiivin Fern Orchestran Vedenjakaja sukeltaa Sopukassa meren pinnan alle edeltäjänsä Mareldin tavoin. Esitys on kinesteettinen tutkielma valinnoista ja sattumasta. Teos yhdistää nykytanssi- ja sirkuselementtejä, valo- ja äänitaidetta sekä mielikuviteltuja todellisuuksia. Katsoja voi valita lippunsa hinnan neljästä vaihtoehdosta ja esityksen lipputulot lahjoitetaan Itämeren suojeluun.   

Sopukassa nähdään syksyn mittaan myös Sinetti, joka pohjautuu Olga Knipperin ja Anton Tšehovin kirjeenvaihtoon (18.10.) ja ADHD-lapsen maailmaa avaava Häiriötekijät (1.12.). 

Turussa vierailevia esityksiä 

Alkusyksystä nähdään liuta vierailuesityksiä, kuten Kovan päivän ilta -stand up -esityksiä (22.9.), Tero Saarinen Companyn teos Transit (26.9.), Pete Poskiparran Mentalisti 3.0 (27.9.), Heli Laaksosen ja Ari Karhilahden Luonto- ja runoilta (30.9.), Mustarastas – eli kadonnut veli -monologi (6.10.), Avaa sydämesi -konsertteja Fredin musiikista (14.10.) ja Kiisu Tuomen yhden lesbon kabaree Rakasta mua (20.10.).   

Muuta koettavaa

Teatteri kutsuu kaikki juhlanjanoiset Kit Kat Clubeille lämpiöön Cabaret-näytösten jälkeen 28.10. ja 25.11. Teosavaukset ja TS Kirja -klubit jatkuvat ja niissä pääsee tapaamaan taiteilijoita. Myös teatterin Väliaika- podcastiin julkaistaan syksyn aikana esitysten teemoihin liittyviä erikoisjaksoja, joista kaksi ensimmäistä ovat jo kuunneltavissa.   

Muille kuin suomenkielisille on tarjolla Merja Pöyhösen englanninkielinen nukketeatteriesitys Ariadne (10. & 11.11.) ja kaikki Cabaret-musikaalin esitykset on tekstitetty englanniksi Subtitle Mobilen kautta. Cabaretista järjestetään myös näytöksiä, joihin on mahdollista varata kuvailutulkkaus. 

 

 Katso koko ohjelmisto