Repivää, ja silti niin hauskaa
Viimeksi Joel Mäkinen hurmasi Turussa musikaalikomedia The Addams Familyn pääroolissa dramaattisena perheenisä Gomezina. Nyt tekeillä oleva kanadalaisteos Kaksi pianoa, neljä kättä on nähty jo 150 kaupungissa, mutta Suomessa näytelmä on vielä lähes tuntematon. Siihen tarttuvat Joelin kanssa ohjaaja Chris Whittaker sekä näyttelijäkollega Alvari Stenbäck. Joel löysi näytelmästä heti henkilökohtaista tarttumapintaa.
”Kun luin näytelmän ensimmäisen kerran, silmään pisti, että se on kirjoitettu kahdelle näyttelijälle, jotka soittavat taitavasti pianoa, ja että siinä on paljon kaunista länsimaista taidemusiikkia. Minulla on siihen hyvin läheinen suhde, koska opiskelin konservatoriossa käytännössä koko nuoruuteni. Suhteeni klassiseen pianonsoittoon on paitsi läheinen, myös ristiriitainen, ja siksi juuri tämä näytelmä veti minua heti puoleensa.”
Näytelmässä kaksi poikaa haaveilee ammattipianistin urasta, mutta kummastakaan ei lopulta tule musiikkitaivaan tähteä. Se kertoo paitsi kilvoittelusta ja unelmien tavoittelusta, myös itsensä ja keskeneräisyytensä hyväksymisestä.
”Näytelmässä on minusta puhdistava sävy. Monella on klassisen soittimen opiskeluun liittyviä traumoja ja riittämättömyyden tunnetta, eikä aikuisena enää uskalla iloita soittamisesta, koska oma soitto ei ole täydellistä. Näytelmä muistuttaa, kuinka valtavan työn olemme tehneet ja miten musiikista voi iloita, vaikka siitä ei tulisi ammattia ja oma osaaminen olisi ikuisesti epätäydellistä. Musiikki on pohjimmiltaan niin positiivinen ja kaunis asia. Myös taidemusiikki, joka on tavallaan täydellisyyden tavoittelun taidetta. Juuri tämä puhdistavuus liikutti minua.”
Teoksen teemat ovat omiaan puhuttelemaan laajemminkin, kuin vain musiikin kautta omia rajojaan etsineitä. Se kannustaa olemaan ylpeä siitä valtavasta työstä, jonka moni on harrastuksensa parissa tehnyt. Unelmat ovat voineet muuttua matkan varrella, mutta se ei vähennä niiden parissa eletyn elämän arvoa.
”Tämä ei ole pelkästään minun tarinani, vaan todella monen suomalaisen, joka on opiskellut klassista soitinta. Harva päätyy lopulta ammattilaiseksi, mutta monelle syntyy musiikkiin suhde, joka kantaa koko elämän. Siihen liittyy iloa ja nautintoa oppimisesta, mutta myös vaikeita tunteita, kuten riittämättömyyttä ja ahdistusta, hankalia opettajasuhteita ja vanhempien odotuksia. Teemat laajenevat myös siihen, miten ihminen suhtautuu omaan tekemiseensä. Nämä teemat koskettivat minua todella paljon.”
Asiat koskettavat ihmisiä usein komedian kautta. Nauru läpäisee pinnan ja avaa tien tunteille. Kaksi pianoa, neljä kättä perustuu näyttelijävetoiseen, tarkkarytmiseen komediaan.
”Näytelmän komedia tulee olemaan Alvarin kanssa tehtynä kevyttä, terävää ja rytmikästä. Mukana on myös vanhanaikaista slapstickia pianon kanssa, joka tuo mieleen Victor Borgen, Marxin veljekset tai Chaplinin mustavalkoiset elokuvat. Lisäksi komiikkaa, jopa tragikomediaa, syntyy tunnistettavista tilanteista. Minusta se on hienoa, kun samassa tilanteessa voi olla jotain repivää ja silti niin hauskaa.”
Olette tehneet ohjaaja Chris Whittakerin kanssa töitä aiemmin yhdessä kolmesti; Anastacian, Murha kahdelle ja Gutenberg! Musikaali! -esityksen. Mitä odotat yhteistyöltä tämän näytelmän kohdalla?
”Chris on vahvimmillaan juuri tällaisessa rytmikkäässä komediassa. Hän on todella tarkka, ja hänellä on hauskoja näkökulmia. Hän ymmärtää paljon musiikista ja komediasta, ja hän on myös fyysinen ohjaaja, mikä näkyy esityksen koreografiassa. Hänellä on vahva visio siitä, millaisia hahmot ovat, miten ihmisiä piirretään ja miten komiikkaa rakennetaan.”
Näytelmä on osa Turun Kaupunginteatterin kevään 2027 ohjelmistoa, mutta se nähdään naapuriin juuri avautuneen musiikkitalo Fuugan Ateljeessa. Mitä esitys antaa yleisölle?
”Yleisö saa nauttia laadukkaasta, koskettavasta ja hauskasta näytelmästä, mutta myös todella hyvin soitetusta pianomusiikista. Se on monen taiteenlajin elämys, ja siksi se sopii erinomaisesti Fuugaan, joka on rakennettu musiikin esittämiseen. Innostun valtavasti siitä, kun virtuoosimainen pianonsoitto yhdistyy briljanttiin näyttelijäntyöhön. Se on minun ydinalueeni, jota haluan viedä eteenpäin. On mahtavaa, että pääsemme tekemään tätä yhdessä ja tuomaan ensimmäisenä Fuugaan juuri tämän hienon näytelmän esityskauden. Ai niin, se on muuten tullut ihmisten kanssa näytelmästä jutellessa selväksi, että Suomi täynnä todella hauskoja ja persoonallisia soitonopettajia! Ehkä yleisössä pääsee tutustumaan siihenkin…”