Mieletön
Red Nose Company-
Liput 19-40 €
-
Tyylilaji Komedia
-
Kesto n. 2 t, sisältäen väliajan
-
Näyttämö Pieni näyttämö
-
Ajankohta 10.2.2024
-
Tuotanto Vierailuesitys
Secret (Amira Khalifa) ja Tiktak (Nora Raikamo) ovat saaneet maailman mielettömyydestä tarpeekseen. Secretin mielestä on aika siirtyä eteenpäin henkisessä kehityksessä ja Tiktak olisi mielellään edes yhden päivän rauhassa kotiarjen pyörittämisestä. Yhdessä he lähtevät etsimään tietä kohti parempaa, mielekästä elämää. Mikään vaatimaton parannus ei kuitenkaan kaksikolle riitä, vaan he haluavat tehdä jotain todella mieletöntä. He haluavat valaistua! Henkilökohtainen muutos ei kuitenkaan riitä, kun työskennellään showbusineksessa. Tavoitteena on myös yleisön valaistuminen. Klovnit törmäävät pyrkimyksissään omaan egoonsa, kertakaikkiseen rajallisuuteensa ja oman persoonansa eri puoliin.
Ohjenuoranaan valaistumisen tiellä kaksikolla on Herman Hessen klassikkoteos Siddhartha (1930). Hesse ajautui ensimmäisen maailmansodan jälkeen henkilökohtaiseen ja älylliseen kriisiin, ja lopulta hermoromahdukseen. Henkinen etsiminen maailman mielettömien tapahtumien keskellä on ollut siis sysäys myös Siddharthan syntymiselle.
Työryhmän jäsenet ovat mielettömiä ammattilaisia. Amira Khalifa on tuttu TV-sarjoista (mm. Pala Sydämestä, Jälkeläiset ja Pysäyttäkää Nyqvist) sekä elokuvista (mm. Maata meren alla ja Kiljuset). Nora Raikamo tunnetaan mm. Kansallisteatterin lavoilta. Esityksen musiikista vastaa mm. Suurlähettiläät-yhtyeestä tuttu Jussu Pöyhönen, joka nähdään myös näyttämöllä. Ohjaajana toimii Red Nose Companyn ja Stella Polariksen näyttelijä Niina Sillanpää.
Esitys on Red Nose Companyn ja Kanneltalon yhteistuotanto, jonka kantaesitys Kanneltalossa oli 1.2.2023. Tuotantoa tukee Alfred Kordelinin säätiö.
Kaikkiin Turun Kaupunginteatterin tiloihin, patsi Päänäyttämön parvelle, on esteetön pääsy ja katsomoissamme on pyörätuolipaikat. Kaikissa teatterisaleissamme on käytössä äänensiirtojärjestelmänä IR-järjestelmä. Tulkkaus viittomakielelle voidaan järjestää, kun tulkkauksesta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen teatterin kanssa.
Etkö malta odottaa? Haluatko tietää, miten esitys syntyy, ja mitä näyttämöllä ja sen takana oikein puuhataan? Seuraa otteita harjoituksista, pukusovituksista ja työryhmän arjesta sosiaalisen median kanavissamme seuraavien tunnisteiden avulla.
@rednosefiAvautuu uuteen välilehteen @tkteatteriAvautuu uuteen välilehteen