Kaupunki, joka lupaa kaiken

Tule Mahagonnyyn. Tule katsomaan kaupunkia, joka lupaa kaiken. Tule paikkaan, jossa sääntö on yksinkertainen: maksat ja saat.

Mahagonnyssa nautinto on järjestetty palvelu. Se toimii vain, jos raha liikkuu ja uusia ostajia tulee.

Oopperan lauseet sanovat tämän suoraan:

“Kun saavuin tähän kaupunkiin ostamaan riemua rahalla, oli tuhoni jo sinetöity.”

Kun riemu sidotaan rahaan, riemua saa vain maksamalla. Ja kun jostain joutuu maksamaan, joutuu maksamaan aina uudestaan.

“Ilo ja riemu, jonka ostin, ei ollut mitään iloa ja rahalla saatu vapaus ei ollut mitään vapautta.”

Ostettu ilo voi olla hetkellinen. Ostettu vapaus kestää vain niin kauan kuin pystyy maksamaan.

“Minä söin enkä tullut kylläiseksi, join, mutta tulin janoiseksi.”

Teos näyttää kierteen: mikään ei tyydytä. Nautinto kestää vain hetken ja jättää jäljelle uuden tarpeen. Kokemus ei muutu merkitykseksi.

Lopussa pyyntö tiivistää kaiken:

“Antakaa nyt edes lasi vettä!”

Mies pyytää vettä. Hän ei saa sitä, koska ei pysty maksamaan. Vesilasi on oopperassa raja: jos edes perustarvetta ei anneta ilman hintaa, puhe vapaudesta paljastuu tyhjäksi. Kun tämä raja ylitetään, kaupunki ei enää pysy koossa – vihamielisyys kasvaa, ihmiset kääntyvät toisiaan vastaan ja Mahagonny tuhoutuu.

Mahagonnyn nousu ja tuho on Kurt Weillin ja Bertolt Brechtin ooppera (kantaesitys 1930). Se syntyi ajassa, jossa raha, viihde ja epävarmuus elivät rinnakkain, ja se kysyi jo silloin samaa kuin nyt: mitä tapahtuu yhteisölle, kun tärkein sääntö on maksukyky.

Mahagonnya ei tarvitse siirtää nykyaikaan, koska se on jo nykyajassa: järjestelmässä, jossa oikeuksia leikataan ja palveluja saavat ne, jotka pystyvät maksamaan – ja jossa raja vedetään lopulta siihen, saatko edes vesilasin.

– Mikko Kouki, teatterinjohtaja ja ohjaaja