Kerro sinun draamasi tai komediasi
”…Olimme istuneet vierekkäin vain siksi, että olimme joskus päättäneet niin. Kun aplodit lopulta alkoivat, minä taputin muiden mukana, mutta tiesin jo, että jokin oli päättynyt. Kaksi vuotta myöhemmin me erosimme. Mutta oikeastaan se ilta oli jo viimeinen näytös.”
Millainen on sinun oman elämän draamasi tai komediasi, joka liittyy Turun Kaupunginteatteriin? Jo kahdeksan vuosikymmenen ajan esityksiä tarjonnut teatteri haluaa juhlasyksynään nostaa esiin yhteisönsä tarinoita teatterista.
Turun Kaupunginteatteri perustettiin vuonna 1946 yhdistämällä toisiinsa kaksi ammattiteatteria, porvarillinen Turun Teatteri sekä Turun Työväen Teatteri. Vaikka 80 vuoden aikana tuotettuja lukuisia esityksiä on aina mukava muistella, niin teatteri on nyt kiinnostunut kuulemaan muistoja, joiden pääroolissa on siellä käynyt yleisö. Myös tekijöiden tarinat kesken työpäivän sattuneista mieleen painuneista hetkistä tai kohtaamisista ansaitsevat tulla kuulluksi.
Huhut kertovat rakastumisista, kihloista ja kosinnoista. Häät ja ristiäisetkin teatterissa on vietetty. Kaikki käänteet eivät ole tietenkään olleet romanttisia. Miten eri tavoin oma kaupunginteatteri näyttäytyykään turkulaisille? Mille kaikelle ihmisten elämässä se on toiminut näyttämönä? Onko maagisia tai traagisia hetkiä tapahtunut myös salien ulkopuolella, tai millaisia suuria elämänvalintoja esitysten aikana onkaan tehty?
”…En tiedä mistä se yksinäinen papiljotti oli penkkirivien väliin eksynyt. Mutta se arvoitus kutkutti juuri oikein, kun oli Amelién enskasta kyse.”
Ole ihana ja osallistu
Osallistu juhlavuotemme tarinakeräykseen kertomalla syyskuun alkuun mennessä oma teatteritarinasi tämän kyselylomakkeen kauttaAvautuu uuteen välilehteen. Tarinasi jälkeen kysymme, millä nimellä tai nimimerkillä sen saa julkaista. Kysymme myös sähköpostiosoitettasi, mutta vain arvontaa varten.
Ja mitä teemme tarinoilla?
Tarinoita käytetään soveltuvilta osin niistä kootussa videoteoksessa, ja tarinoita julkaistaan ja luetaan teatterin kanavissa syyskauden 2026 ajan.
Kausikortin arvonta
Yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan ennen syyskauden alkua (2.9.) kausikorttipaketti kaudeksi 2026-2027. Palkinto sisältää liput kahdelle henkilölle kaikkiin Turun Kaupunginteatterin omiin esityksiin.