Tiedote

Teatterin naapurissa rakennetaan. Näin tulet meille.

Kevään 2024 vierailuja myynnissä!

Nyt sopii suunnitella jo teatterikevättäkin, sillä myynnissä on lippuja ensi vuoden vierailuesityksiin.

Vierailuesitykset tuovat Turkuun muualla tehtyjä suosittuja esityksiä ja karismaattisia esiintyjiä. Ensi keväänä ohjelmistoa täydentävät esimerkiksi Divetin dragshow, Satu Silvon 60-vuotisjuhlaesitys Näkymätön nainen, Red Nose Companyn nerokas klovneria, tanssiteos Silentopia, israelilainen näytelmä Voi luoja! ja Teatteri Jurkan 70-vuotisjuhlanäytelmä Elämän ensikertalaisia.

Divet Show

Suomen suosituin dragartisti Marko Vainio valloittaa Suomen uudella maagisella show’lla seksikkäiden miestanssijoidensa kera. Punaisen verhon takaa paljastuu kymmenittäin kansainvälisiä ja kotimaisia supertähtiä. Illan aikana nähdään suurimpia legendoja Freddie Mercurysta Cheriin ja Kaija Koosta Käärijään! Tämä vauhdikas ilotulitus nostaa sykkeen kattoon, pistää posket punaisiksi, nauruhermot pinkeiksi ja saa takuuvarmasti pienen sievän hien pintaan. Luvassa on 20 vuoden kokemuksella glitterillä ja glamourilla kuorrutettu elämys. Bileet ovat isommat kuin ikinä! Ikäraja K16. Osta liput.

Näkymätön nainen

Kuka putoaa kärryiltä ja miksi? Ajankohtaisen musiikkinäytelmän nainen roikkuu yhteiskunnan ulkoreunalla viimeisillä voimillaan. Hän haluaa tietää, miksi hänestä tuli sivullinen, jälkeen jätetty, alle tallattu ja näkymätön. Miksi juuri minulle kävi näin? Löytyykö syyllinen peilistä, taustapeilistä vai silkasta sattumasta? Entä pelastus, voiko se löytyä jostain noista?

Esitys tutkailee naisen urbaania syrjäytymistä musiikin ja raivoisan komedian keinoin. Näytelmä lauluineen on näyttelijä Satu Silvon 60-vuotisjuhlaesitys. Luottopakkeina ja säveltäjinä ovat muusikot Maija Ruuskanen ja Veera Railio. Näkymättömän naisen mittatilaustyönä voimakolmikolle ovat kirjoittaneet Reidar Palmgren ja Pasi Lampela, ja esityksen ohjaa Markus Järvenpää. Näkymätön nainen sai ensi-iltansa 15.2.2023 Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Osta liput.

Kaksi punanenäistä enkeliä pilven reunalla

Mieletön ja Aleksis Kivi

Red Nose Companyn Mieletön on täynnä hulvattomia yhteentörmäyksiä ja absurdia klovnifilosofiaa. Sortoa ylläpitävät rakenteet, tyytymättömyys, kiire, vallankäyttö, ahneus, ilmastonmuutos, sota. Onko tässä kaikessa enää mitään mieltä? Väsynyt perheenäiti Secret (Amira Khalifa) ja meditoiva psykoterapeutti Tiktak (Nora Raikamo) ovat saaneet maailman mielettömyydestä tarpeekseen. He lähtevät yhdessä etsimään valaistumista!

Työryhmän jäsenet ovat mielettömiä ammattilaisia. Amira Khalifa on tuttu TV-sarjoista ja elokuvista, Nora Raikamo tunnetaan mm. Kansallisteatterin lavoilta ja musiikista vastaa mm. Suurlähettiläät-yhtyeestä tuttu Jussu Pöyhönen. Esitys on Red Nose Companyn ja Kanneltalon yhteistuotanto, jonka kantaesitys 1.2.2023. Mielettömän lisäksi myös vanha tuttumme Aleksis Kivi palaa Turkuun! Osta liput.

tanssija etualalla takanaan muusikkoja

Silentopia

Tanssiteatteri Sivuun Ensemble kutsuu yleisön ritualistiseen luontokappeliin käsittelemään ympäristökriisiin liittyviä tunteita. Vimmainen, herkkä, pyhä siirtymäriitti visualisoi uusia mahdollisuuksia ja maailmoja rakentaen siltoja tulevaisuuteen. Muusikot, tanssijat ja tutkijat kuljettavat katsojan aikakautemme kivusta ja pelosta kohti toivoa ja luottamusta. Maan suurenmoisilta yhteiskuntaeläjiltä, muurahaisilta, saadaan teokseen toista näkökulmaa.

Silentopia tarkastelee ihmisen toiminnan merkitystä planeettamme hyvinvoinnille. Teos on valmistettu yhteistyössä poikkitieteellisen tutkijatiimin kanssa. Palkitun koreografi Ninni Perkon ohjauksessa tanssijoina nähdään Jukka Tarvainen, Kaisa Niemi, Katri Soini ja Tiia Hämäläinen, muusikkoina Anni Elif Egecioglu, Jarmo Saari ja Pauli Lyytinen. Turun vierailuesitykset on tuottanut Sivuun Ensemble ry, Turun Kaupunginteatteri, Turku Jazz Festival ja Läntinen tanssin aluekeskus. Osta liput.

Mies ja nainen istuvat näyttämöllä, etualalla sellisti

Voi luoja!

Jumala (Martti Suosalo) on väsynyt, ahdistuksen ja epäuskon vallassa, hän tarvitsee terapiaa. Psykoterapeuttina toimivan yksinhuoltajan elämä ei myöskään ole taivaallisen ihanaa. Ella (Sanna-Kaisa Palo) on moderni, akateemisesti koulutettu ihminen, jolle yksi asia on varmaa: mihinkään jumalaan hän ei usko – paitsi ehkä itseltään salaa. Jumalankin on vaikea uskoa ihmiseen. Potilassuhde on siis perin haastava ja lopulta on hyvin epäselvää, kuka terapoi ja ketä.

Israelilaisen näytelmäkirjailijan Anat Govin näytelmässä Voi luoja! (Oh my God) käsitellään koko länsimäisen ihmisen alitajunta. Näytelmä on myös häpeämätön, törkeä komedia ennakkoluuloista ja vihamielisistä väärinkäsityksistä kahden yksilön välillä. Onko lopulta kysymys Jumalasta vai ihmisestä? Suomen kantaesitys oli 8.2.2020 Espoon Teatterissa. Osta liput.

Tatuoitu mies hupparissa katsoo haastavasti kameraan

Elämän ensikertalaisia

Elämän ensikertalaisia on tarina mestariohjaaja Teresasta ja hänen assistentistaan Jaakosta. Teresa menestyi urallaan, mutta kuoli nuorena. Jaakko epäonnistui, eikä tiedä mitä tekisi elämällään. Teresan rauhaton henki vaeltelee Jaakon ympärillä ja avaa yhtäkkiä suunsa.

Lauri Vennosen näytelmä on kreisiä fiktiota, jossa soi kuitenkin vahva koetun ja eletyn klangi. Kantaesityksen ohjaa yksi Suomen arvostetuimmista teatterintekijöistä Lauri Maijala. Teresan ja Jaakon rooleissa nähdään KOM-teatterin tähtinäyttelijä Ella Mettänen ja karismaattinen Tommi Eronen. Teatteri Jurkan 70-vuotisjuhlanäytelmä toteutetaan Jurkan ja KOM-teatterin yhteistyönä. Osta liput.

 

Jos, ja kun, haluat teatteriin jo ennen kevättä, tutustu teatterin koko ohjelmistoon tai katso esityskalenterista mitä lähipäivinä nähdään näyttämöillä.