Tiedote

Teatterin naapurissa rakennetaan. Näin tulet meille.

Nainen piirtää luonnoslehtiöön

Kevään Francesca on Elli Vallinoja 

”Tämä rooli Hiljaiset sillat -musikaalissa on näyttelijäntyöllisesti valtava, mutta kappaleet ovat aivan todella nautinnollista laulettavaa.”

”Päädyin teatterialalle osin Samuel Harjanteen ansiosta, sillä teimme yhdessä jo kouluikäisinä musikaaleja, joita hän organisoi ja ohjasi. Mutta tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun työskentelemme yhdessä ammattilaisina”, Vallinoja kertoo taustastaan. Hän korvaa äitiyslomalle jäävän Maria Ylipään Harjanteen ohjaamassa Hiljaiset sillat -musikaalissa 13.1. alkaen.

Vallinoja on nuoresta iästään huolimatta kokenut ja palkittu mezzosopraano, joka on urallaan esiintynyt kansallisoopperassa useissa rooleissa sekä orkesterien ja kuorojen solistina niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Monipuolinen laulaja on näytellyt myös pääroolin musiikkielokuvassa Jos Rakastat (2010). Turun Kaupunginteatterissa hän on esiintynyt Stephen Sondheimin musikaalissa Kesäyön hymyilyä (2011).

”Minulla on tosi lämpimät muistot Turusta. Kesäyön hymyilyä oli merkittävä työ opiskelijalle. Musikaalissa oli silloin monta vierailijaa, joiden kanssa tutustuimme kaupunkiin. Ja nyt Hiljaisissa silloissa pääsen taas tekemään töitä yhdessä esimerkiksi Stefan Karlssonin ja Kirsi Tarvaisen kanssa”, Vallinoja intoilee.

Mies ottaa valokuvaa naisen katsoessa takana

Vallinoja ottaa roolia haltuun harjoittelemalla ensin itsekseen, sitten yhdessä vastanäyttelijänsä Jonas Saaren kanssa Helsingissä ja myöhemmin koko työryhmän kesken Turussa. ”On tietysti jännittävä paikka hypätä kesken kaiken mukaan, eikä pelkästään minulle, vaan ihan kaikille. Tulen uutena ihmisenä jo kymmeniä kertoja valmiina toistettuun esitykseen, mutta ehkä saan hyödynnettyä sitä roolissani. Italiasta Iowaan muuttanut Francescahan kokee omassa elämässään aina tiettyä ulkopuolisuutta”, Vallinoja miettii hieman leikillään.

Laulajana Vallinoja on saanut vahvan lavaolemuksen lisäksi kiitosta kauniista äänenväristään. Sitä tullaan kuulemaan kevään näytöksissä runsaasti. ”Francescan rooli on myös siitä kiinnostava, että se on alun perin kirjoitettu Broadway-tähti Kelli O’Haralle, joka on sekä musikaali- että oopperalaulaja. Pääsen hyödyntämään siinä omaa osaamistani monipuolisesti. Näitä kappaleita on ihanaa harjoitella ja odotan innolla Turkuun palaamista”, laulaja kertoo.

Elli Vallinoja nähdään Hiljaiset sillat -musikaalissa ensimmäisen kerran 13.1.2023.

Aiemmista tiedoista poiketen Elli Vallinoja paikkaa roolissa jo lauantaina 7.1. klo 14 esityksessä. Maria Ylipää tekee roolin viimeisen kerran 7.1. klo 19 esityksessä ennen äitiyslomalle jäämistä. // päivitetty 5.1.