Tiedote

Teatterin naapurissa rakennetaan. Näin tulet meille.

Jaakko Saariluoma ja Jenny Kokander makaavat maassa, mies irvistää, nainen hymyilee

Kevät tuo näyttämölle maan ykköskoomikoita ja vaietun naisvaikuttajan tarinan

Turun Kaupunginteatterin alkukevään 2024 pääohjelmistossa nähdään ranskalainen perhekomedia täynnä samaistumispintaa sekä elämäkertadraama historian unohtamasta anarkistista.

Täydellinen lauantai – huumoria perhe-elämän ytimestä

Tilanne on kaikille arjen kiireistä tuttu: Kun nyt vaan saisi rauhassa. Edes tämän yhden asian. Edes kerran. Mutta ei, perheenisä Markus ei pääse kuuntelemaan uutta vinyylilöytöään, kun koti alkaa täyttyä riitasointuisesta väestä. Pian on repeämässä liitoksistaan muutakin kuin viemäriputki…

Tämän komedian jälkeen oma elämä saattaa tuntua taas oikeinkin leppoisalta. Palkitun näytelmäkirjailija Florian Zellerin komedia vuodelta 2013 on ehtinyt tikahduttaa nauruun yleisönsä niin ulkomailla, kuin Suomessakin. Pentti Kotkanimen Turkuun ohjaama versio on aivan erityisen herkullinen, sillä rooleissa täydellistä lauantaita tavoittelevat Suomen hauskimmat koomikot etunenässään Jenni Kokander ja Jaakko Saariluoma.

“Saariluoman ja Kokanderin naamatkin jo naurattavat. Se on hyvä, sillä katsojan pitää aina poistua teatterista paremmalla tuulella, kuin mitä hän oli sinne tullessaan”, myhäilee ohjaaja Pentti Kotkaniemi.

Täydellinen lauantai -komedian ensi-ilta nähdään 2.2.2024 Päänäyttämöllä.

Lou Salomé – miksi hän jäi arvoitukseksi?

Naisella oli uskomaton elämäntarina, vahva oma ääni ja hän vaikutti useisiin 1800 ja 1900-luvun vaihteen älykköihin siinä kuin psykoterapian syntyynkin. Silti jälkeen jäi vain hiljaisuus, Lou Salomén aikalaismiesten niittäessä kunniaa.

Aiemmin KOM-teatterissa nähty Aina Bergrothin näytelmä saa uuden tulkinnan Liisa Mustosen ohjauksena. Nimirooliin tuo karismansa Linda Hämäläinen, muissa rooleissa nähdään Stefan Karlsson, Kirsi Tarvainen, Riitta Salminen, Tomi Alatalo ja Toni Harjajärvi.

“Merkillepantavinta Lou Saloméssa oli hänen järjetön rohkeutensa! Vapaus kasvaa naisena omaksi itsekseen todella vaati sitä 1800-luvulla, jolloin naisen paikka oli kotona synnyttämässä, ei tutkimusmatkoilla eikä luentosaleissa. Lou uskalsi elää omilla säännöillään”, kuvailee ohjaaja Liisa Mustonen filosofia, psykoanalyytikkoa ja kirjailijaa, jonka radikaalit ajatukset löytävät helposti vastakaikua vielä tässäkin ajassa.

Lou Salomé -draaman ensi-ilta nähdään 14.2.2024 Pienellä näyttämöllä.