Tiedote

Teatterin naapurissa rakennetaan. Näin tulet meille.

Äitiyteen liittyviä kirjoja rivissä ikkunalaudalla

Kirjasto vinkkaa: Äiti

Turun kirjaston työntekijät vinkkaavat Äitiin liittyviä aineistoja. Vinkit ovat näkyvillä esityskauden ajan.

Turun kirjaston työntekijät vinkkaavat esityksiin liittyviä aineistoja. Vinkit ovat näkyvillä esityskauden ajan. Äiti nähdään Pienellä näyttämöllä keväällä 2022. Tutustu esitykseen ja osta liput.

Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti

Marjo Niemen romaani on hengästyttävä, paikoin raadollinen, paikoin mustan humoristinen kuvaus naisen suhteesta omaan äitiinsä sekä omaan äitiyteensä. Päähenkilö löytää itsensä pimeyden keskeltä näyttämön ääreltä. Näyttämö on tyhjä – lukuun ottamatta paareja, joilla makaa hänen kuollut äitinsä. Monologin muodossa kerrottu tarina vyöryy eteenpäin, tunnetilasta toiseen.

Elena Ferrante: Tyttären varjo

Italiaan sijoittuvaa romaani seuraa Ledaa, keski-ikäistä eronnutta naista, jonka lapset ovat muuttaneet kotoa. Leda päätyy merenrantakaupunkiin lomailemaan samaan aikaan napolilaisen perheen kanssa. Varsinkin perheeseen kuuluva nuori nainen ja tämän pieni tytär kiinnittävät Ledan huomion. Päähenkilön muistot omasta menneisyydestä kietoutuvat nykyhetkeen. Ferranten romaanin tunnelma tihenee ja muuttuu painostavammaksi pikkuhiljaa.

Minja Koskela: Äidiksi tuleminen

Kirjailija, poliittinen asiantuntija ja tasa-arvoaktivisti Minja Koskela käsittelee kirjassaan äitiyttä kyseenalaistaen yhteiskunnan normit ja odotukset. Miten vanhemmuutta, erityisesti äitiyttä, voisi toteuttaa itsensä näköisellä tavalla, kun yhteiskunnalla on siihen niin vahva valmis malli? Koskela haluaa ravistella näitä kulttuurisia ehtoja, jotta jokainen voisi tulla äidiksi omalla tavallaan.

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Vastuunkantajia, vastuunpakoilijoita, sievistelijöitä, rietastelijoita, marttyyreita, komentelijoita – Sari Pöyliön tarkkanäköiset ja riehakkaat novellit marssittavat esiin äitityyppien koko kirjon. Siinä missä yksi lakkaa kiireettä varpaankynsiään auton odottaessa pihalla, toinen saa päähänsä karata pölynimurikauppiaan matkaa. Kokoelma humoristisen absurdeja novelleja.

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti

Äitiysaiheisessa teoksessaan Helmi Kekkonen kertoo oman täysin tavallisen ja samalla kaikin tavoin ainutkertaisen tarinansa äidiksi tulemisesta. Miltä tuntuu olla nuori äiti nykypäivänä, miltä äitiys on luultavasti äideistä aina tuntunut? Omakohtaisessa teoksessa kohtaavat runollisen kaunis kieli ja raaka rehellisyys.