Tiedote

Teatterin naapurissa rakennetaan. Näin tulet meille.

Mitä tapahtuu, kun näyttelijä sairastuu? 

Perumisen jännittäminen voi jopa pahentaa sairautta.
Sonja Pajunoja
Taiteellinen johtaja Mikko Kouki ja näyttelijä Sonja Pajunoja avaavat pikapaikkauksia ja teatterin käyttämää understudy- eli varahenkilöjärjestelmää, jonka tarkoitus on pelastaa esitys poikkeustilanteissa.

Jos teatteriesitys joudutaan perumaan, on tunnelma teatterilla hyvin apea ja hiljainen. Ennen sitä esitystä on yritetty pelastaa monin tavoin ja puhelinlangat ovat laulaneet kuumana. Turun Kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki kertoo kääntävänsä aina jokaisen kiven, ettei esitystä jouduttaisi perumaan. Viimeksi hän hyppäsi itse näyttämölle tekemään pikapaikkauksen kevään 2022 Amadeus-esityksessä, jossa hän esitti plari (näyttämökäsikirjoitus) kädessä kreivin roolin.

”Siis enhän minä joutunut turvautumaan plariin kuin yhdessä kohdassa, sen verran ehdin muutamassa tunnissa ja pukusovituksen lomassa opetella vuorosanoja ulkoa”, Kouki naurahtaa.

Silloin oli kyse pikapaikkauksesta, jossa työryhmän ulkopuolelta pyydetään hätiin näyttelijä tekemään estyneen esiintyjän roolia. Suomessakin on kuitenkin yleistynyt tapa, jossa esityksen roolit opettelee jo harjoituskauden aikana kaksi näyttelijää. Käytäntöä kutsutaan varahenkilöjärjestelmäksi, josta puhutaan myös understudy-rooleina.

Mikko Kouki, miten varahenkilöjärjestelmä näkyy yleisölle?
”Siten, että esitys toteutuu korkeatasoina, harjoiteltuna tuotantona, vaikka yksi tai useampi esiintyjä olisi sairaana. Esityksen peruminen on sekä katsojalle että tekijöille iso pettymys, siksi teemme kaikkemme sen välttääksemme. Korona-aikana perumisiin valitettavasti totuttiin, mutta sen jälkeen esitysten toteutumisesta onkin pidetty kynsin ja hampain kiinni ja varahenkilöjärjestelmän käyttö on yleistynyt Suomessa.”

Miten varahenkilöjärjestelmä toimii?
”Se on ikään kuin kartta tai palapeli, joka kertoo, kenelle kenenkin rooli siirtyy, jos joku esiintyjistä sairastuu. Kiertosysteemin on tarkoitus pelastaa esitys perumiselta etukäteen suunnitellusti ja hallitusti, vaikka jotakin yllättävää tapahtuisi. Useimmiten roolien varahenkilöt ovat jo valmiiksi mukana esityksen työryhmässä. Jos tiedämme etukäteen, että joku esiintyjä ei pysty tekemään rooliaan kaikissa näytöksissä, siihen hankitaan toinen näyttelijä vuorottelemaan. Silloin puhutaan kaksoisroolituksesta ja se kerrotaan yleisölle etukäteen. Varahenkilöjärjestelmä taas on tarkoitettu äkillisiin poikkeustilanteisiin, joihin reagoidaan välillä hyvinkin nopeasti.”

Missä Turun Kaupunginteatterissa esityksissä järjestelmä on käytössä?
”Hiljaiset sillat -musikaalissa on sekä understudyja että niin kutsuttuja swingeja, jotka voivat vaihdella pelipaikkaansa esityksen tanssijana ja kuorolaisena. Myös fantasiaseikkailu Hobitissa olemme turvautuneet varahenkilöjärjestelmään, mutta syysflunssakaudella siellä on tehty myös pikapaikkauksia. Esimerkiksi Ville Seivo on esittänyt oman roolinsa sijaan pääroolin Bilbo Reppulina Teemu Aromaan loukkaannuttua ja Bardin roolin Markus Ilkka Uolevin sairastuttua. Kevään oopperatuotanto Punaiseen viivaan kaavaillaan myös varamiesjärjestelmän käyttöönottoa, sillä esityksiä on vähän, eikä mahdollisuutta lippujen siirtoon perumistilanteessa välttämättä ole.”

Miten varahenkilöjärjestelmä näkyy esitystuotannoissa?
”Järjestelmän harjoittelu vie paljon resursseja tuotannosta ja roolien kierto on mietittävä tarkasti. Varahenkilöille pitää monesti tehdä omat puvut ja peruukit ja heille on varattava harjoitusaikaa ohjaajan, orkesterin ja koreografin kanssa, jos kyseessä on musikaali. Varahenkilön kanssa käydään myös läpi näyttämöturvallisuuteen vaikuttavia asioita. Jos saan esityskaudella järjestäjältä tiedon, että joku näyttelijöistä on sairaana, selvitän tilanteen ja ratkaisen, miten toimitaan. Jos esityksessä on varahenkilöjärjestelmä, se otetaan käyttöön. Jos sitä ei ole, alan etsiä näyttelijää pikapaikkausta tekemään. Jos paikkaajaa ei ehditä löytää, pitää esitys perua.”

Miltä pikapaikkaus tuntuu näyttelijästä?

Helsinkiläinen näyttelijä Sonja Pajunoja on tehnyt urallaan useita pikapaikkauksia ja varahenkilörooleja. Hänet kiinnitettiin mukaan Hiljaiset sillat -musikaaliin vasta ensi-iltaviikolla vahvistamaan näyttämötyöryhmää siltä varalta, että varahenkilöjärjestelmään joudutaan turvautumaan.

Sonja Pajunoja, miten kiinnityksesi Hiljaiset sillat -musikaaliin tapahtui?
”Sain työtarjouksen Turusta ensi-iltaviikon maanantaina ja siihen heti suostuttuani minulle lähetettiin musikaalin nuotit, käsikirjoitus, taustanauhat ja läpimenoharjoituksesta kuvattu tallenne. Tutustuin niihin ja ylipäätänsä koko tarinaan, joka oli minulle entuudestaan aivan vieras. Tiistaina olin jo teatterilla harjoittelemassa koreografi Osku Heiskasen kanssa askelia ja kulkuja ja katsoin illan läpimenon ohjaaja Samuel Harjanteen vieressä. Hän kertoi minulle missä kohtauksissa olen mukana ja mitä paikkoja tulen tekemään. Keskiviikkona olin näyttämöllä mukana läpimenossa, jossa oli jo koeyleisöä.”

Miltä tuntui hypätä mukaan näin äkkiseltään?
”Se sopii minun luonteelleni erittäin hyvin, olen parhaimmillani paineen alla. Nautin paljon uuden omaksumisesta. Hiljaisten siltojen porukkaan oli helppo sujahtaa mukaan, kun esitysrunko oli jo valmis. Sain myös paljon apua kulisseissa ja näyttämöllä muilta tekijöiltä. Minusta on hienoa, että musikaalia vahvistettiin vielä viime hetkellä yhdellä näyttelijällä, sillä se tuo joustoa varahenkilöjärjestelmään ja lisää varmuutta stemmoihin ja tekemiseen, jos vararoolituksiin joudutaan turvautumaan.”

Mitä mieltä olet monenlaista kokeneena näyttelijänä varahenkilöjärjestelmästä?
Ilman varahenkilöjärjestelmää näyttelijällä on ainainen huoli, ettei ole varaa sairastaa ja helposti hän potee sairastumisesta turhaan syyllisyyttä. Sitä päätyy liian helposti tuomaan tautinsa työpaikalle, ellei tilanteeseen ole ennakolta varauduttu. Perumisen jännittäminen voi jopa pahentaa sairautta. Kun kaikkien varahenkilöt ovat alusta alkaen tiedossa, ei tarvitse jännittää ja roolia voidaan myös rakentaa yhdessä ideoiden ja toiselta vinkkejä saaden.” 

Hiljaiset sillat -musikaalin roolit ja varahenkilöt

Maria Ylipää – Francesca
Jonas Saari – Robert Kinkaid
Stefan Karlsson – Richard ”Bud” Johnson, Francescan aviomies
Akseli Ferrand – Michael, Francescan ja Budin poika
Linda Hämäläinen – Carolyn, Francescan ja Budin tytär
Kirsi Tarvainen – Marge
Lasse Pajunen – Charlie
Reeta Vestman – Marian
Anna-Maija Jalkanen – ensemble / Francescan ja Margen varahenkilö
Marika Huomolin – ensemble / Marianin ja Carolynin varahenkilö
Julius Martikainen – ensemble / Robertin ja Charlien varahenkilö
Peter Nyberg – ensemble / Budin ja Michaelin varahenkilö
Sonja Pajunojaensemble / Marianin ja Carolynin toinen varahenkilö  

 

Nainen seisoo mietteliäänä yksin

Esityskuva Maria Ylipäästä Hiljaiset sillat -musikaalin Francescan roolissa. Sairauspoissaolon takia Ylipään sijaan esityskauden ensimmäisten viikkojen esityksissä nähtiin varahenkilö Anna-Maija Jalkanen. Kuvaaja Otto-Ville Väätäinen.