Tiedote

Teatterin naapurissa rakennetaan. Näin tulet meille.

Pitkähiuksinen nainen katsoo kameraan tunnelin suuaukolla

Hildur saa kantaesityksensä Turussa

Satu Rämön Islantiin sijoittuva dekkarisarja nähdään ensi kertaa näyttämöllä Turun Kaupunginteatterissa. Liity tiedotuslistalle!

Satu Rämön Islantiin sijoittuva dekkarikirjasarja on kansainvälinen menestys, jonka filmatisointioikeuksista käytiin kilpailua. Näytelmäoikeudet Hildurin tarinaan nappasi ensimmäisenä Turun Kaupunginteatteri, jossa Anne Rautiaisen ohjaama kantaesitys nähdään marraskuussa 2024. Oman näkemyksensä islantilaisesta maisemasta Päänäyttämölle suunnittelee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.

Hildur-dekkarisarjan ensimmäinen osa Hildur ilmestyi kesällä 2022 ja nostatti suoranaisen Islanti-buumin antoisilla maisemien ja saaren erityispiirteiden kuvauksillaan. WSOY:n kustantaman trilogian ensimmäinen osa poiki useita käännössopimuksia ja voitti palkintoja ja sitä myytiin kymmenessä kuukaudessa 100 000 kappaletta. Maaliskuussa 2023 ilmestyi sarjan toinen osa Rósa & Björk.  Trilogia täydentyi marraskuussa, kun sarjan kolmas osa Jakob ilmestyi. Näyttämöversion Turun Kaupunginteatteriin on sovittanut kolmen romaanin pohjalta näytelmäkirjailija-dramaturgi Satu Rasila.

Tarinan keskushenkilö on islantilainen rikospoliisi Hildur Rúnarsdottir, jonka taustalla kummittelee trauma kadonneista kahdesta sisaresta ja onnettomuudessa kuolleista vanhemmista. Hän saa työparikseen suomalaisen Jakob Johanssonin ja pian kaksikko joutuu keskelle murhien sarjaa. Kadonneiden lasten yksikölle on jälleen töitä harvaan asutulla saarella.

”Hildur on todella kiinnostava henkilö, fyysinen ja intuitiivinen, vahva ja herkkä. Rikosetsivä, jolla on oma syvä trauma. Tarinassa Hildur ja Islanti ovat kuin samaa luontoa; kumpaankin liittyen kaiken karuus on myös kauneutta, ja jonkinlainen mystisyys on läsnä koko ajan”, kuvailee näytelmäsovitusta työstävä Rasila.

Liity tiedotuslistalle!

Liput tulevat myyntiin keväällä 2024. Kerromme työryhmästä ja tarkemmista aikatauluista lisää suunnittelun edetessä. Mikäli haluat saada ennakkotietoa Turun Kaupunginteatterin Hildur-esityksestä, liity sähköpostilistalle tästä.Avautuu uuteen välilehteen

Arvomme tiedotuslistalle kevään aikana liittyneiden kesken 2 kutsuvieraslippua Hildurin ensi-iltaan marraskuussa 2024. Listaa käytetään vain Hildur-esitykseen liittyvään tiedottamiseen.

Pian näemme Hildurin ensimmäisen kerran

Satu Rämön romaaneja on myyty yhteensä pitkälti yli 300 000, joten moni osaa odottaa näkevänsä ensimmäisen tulkinnan siitä, miltä Hildur näyttää. Kirjailija itsekin on innoissaan romaanisarjansa matkasta teatteriin:

”Olen mielettömän otettu ja iloinen tästä näyttämösovituksesta. Upeaa nähdä teatterin ammattilaisten tulkinta Hildurin maailmasta. Olen kokenut useita upeita teatterielämyksiä Turun Kaupunginteatterissa, joten se, että aikanaan pääsen katsomaan sinne Hilduria, tuntuu ainutlaatuiselta seikkailulta.”

Hildur-romaanin kansikuva, jossa islantilainen maisema

Kirjan kansikuva Ville Laihonen / WSOY.