Mika Kujala

Mikalla on takanaan yli sata teatteriesitystä, mutta uran alkua edelsi esimerkiksi luuhaaminen paloasemalla, koriskentillä ja bändikuvioissa.
Mikalla on takanaan yli sata teatteriesitystä, mutta uran alkua edelsi esimerkiksi luuhaaminen paloasemalla, koriskentillä ja bändikuvioissa.

Näyttelijä Mika Kujala (s. 1960) kiinnitettiin Turun Kaupunginteatteriin vuonna 1991. Ennen sitä hän työskenteli kiinnityksellä Tampereen Teatterissa ja Hämeenlinnan Teatterissa. Tärkeimmiksi rooleikseen Turun Kaupunginteatterissa Mika nostaa T. Lawrence Shannonin roolin Liskojen yö -näytelmässä (2008), Kuoleman roolin musikaalissa Elisabeth (2005) sekä Peter Pan -musiikkinäytelmän nimiosan (1994).

Mika voitti Turun kaupungin taidepalkinnon ja Turun teatterikerhon Naamio-palkinnon vuonna 2006. Vuonna 2012 hänet palkittiin elämäntyöstään Turun teatterikerhon säätiön tunnustuspalkinnolla.

"Rankkaa puuhaa kun punkkaa raahaa."
Mika Kujala

Ajankohtaiset esitykset

Veden varaan

Ensi-ilta 16.11.2023 Päänäyttämö Oma tuotanto

Täydellinen lauantai

Ensi-ilta 2.2.2024 Päänäyttämö Oma tuotanto

Lisää Mikasta

Valokeilassa: Mika Kujala

Haastattelu
22.3.2021
Mika kertoo ajatuksiaan teatterista ja siitä, miten päätyi Turun Kaupunginteatteriin