Tiedote

Teatterin naapurissa rakennetaan. Näin tulet meille.

Lippispäinen miesohjaaja istuu katsomossa

Ohjaajan sana

“Täällä ei leikki ole kaukana totuudesta. Ne on sekaisin keskenään.”
Vänrikki Koskela
Tuntemattoman sotilaan ohjaaja Juho Mantere kertoo omasta suhteestaan klassikkoteokseen. Mistä kaikki sai alkunsa?

Tulin kävelyltä. Olin puhunut pitkään Jukon teatterinjohtaja Esa-Matti Smolanderin kanssa. Halusin heti jakaa puolisolleni ajatustyömme hedelmän. “Nyt me keksittiin se. Arvaa mitä me tehdään Jukoon. Tuntematon sotilas.”

Suurta ilmoitustani seuranneen pienen hiljaisuuden jälkeen puolisoni esitti oivan kysymyksen. “Mitä vittua. Miksi ihmeessä?”

Hämmennys oli aiheellista. Mistä kumpuaa halu kytkeytyä Tuntemattoman tulkitsijoiden traditioon, siihen karvaiseen ukkojoukkoon, jossa jo majailevat Edvin Laine, Jouko Turkka, Rauni Mollberg, Kalle Holmberg, Juha Hurme, Kristian Smeds, Lauri Maijala ja Aku Louhimies, noin alkajaisiksi.

Syitä on monia. Ainakin henkilökohtainen, yhteiskunnallinen ja puhtaan ilkikurinen.

Väinö Linna oli edesmenneelle isälleni pyhä. Linnaa on luettu meillä pienestä pitäen. Ennen kuin naimalupa lasten puolisoille heltisi, piti kosijan keskustella hänen kanssaan Linnan teoksista. Patriarkaalista paskaa, joku voisi todeta, ja ehkä niin. Ja kuitenkin isäni syvästä sivistyksestä johtuen jotenkin kaunista. Kaipaan kovasti syvätasolle sukeltavia taidekeskusteluja hänen kanssaan.

Pakollisesta isänmurhasta huolimatta minäkin rakastan Väinö Linnaa. Hän on maailmanluokan kirjailija, ja Tuntematon sotilas on maailmanluokan kirja. Tätähän ei elokuvaversioiden perusteella arvaisi. Edvin Laineen elokuva on aina ollut minulle hankala pala, eikä Aku Louhimies tilannetta juuri helpottanut. Kun kirja kääntyy elokuvaksi, sieltä katoaa paitsi Linnan loistava käsitys groteskista, myös hänen radikaali empatiansa ihmistä kohtaan. Hahmoja ja tapahtumia kaunistellaan, dynamiikkaa pienennetään. Historiallisessa mielessä ymmärrän sen, mutta ottaa se silti päähän.

Romaanissa joukko maailmankuvaltaan vastakkaisia miehiä joutuu toimimaan yhdessä suuremman päämäärän hyväksi. Yksilö on valmis uhrautumaan yhteisön puolesta. Nykyinen individualismia korostava aikamme taas opettaa, että kuluttaja on aina ykkönen. Yhteisön tehtävä on mahdollistaa yksilön juhlat. Minun sukupolveni on täysin polarisoitunut, ja eri leirien välinen yhteistyö tuntuu mahdottomalta. Ekokatastrofin edessä olemme täysin polvillamme. Kasvisruokapäivä on liian suuri uhraus edes harkittavaksi.

Linna katsoo lämmöllä sekä suomalaisia että venäläisiä sotilaita. Rintamalinjan toiselta puolen meitä katsoo peilikuva. Tämä on radikaalia. Hän ei pelkää näyttää sankaritekojen rinnalla hirviömäisiä tekoja. Nämä groteskit rinnastukset ja härskit leikkaukset tunnelmasta toiseen ovat minulle kirjan ydinmehua. Linna piirtää esiin ihmisyyden koko karmeudessaan. Vain tätä kautta kuuluisa loppulause – “aika velikultia” – muuttuu järjelliseksi. Jos hahmot ovat teflonia, joita mikään ei hetkauta, muuttuu koko loppukappale ja sitä kautta teos itsessään yhdentekeväksi.

Esitystietokantaa tutkimalla selviää, että ei sitä Tuntematonta ihan hirveästi ole teattereissa tehty. Esitysmäärät ovat vain murto-osa vaikkapa Canthin, Jotunin tai Tsehovin hitteihin verrattuna. “Aina sitä Tuntematonta tehdään” on siis ajatusharha vailla faktapohjaa. Ehkä versioinnit saavat kokoaan isomman merkityksen, koska Tuntematon asuu niin vakaasti kollektiivisessa alitajunnassamme, sukupolvesta toiseen. Ei ole yksi tai kaksi Ukrainan sodasta kertovaa artikkelia, joita on ryyditetty nasevalla Linna-sitaatilla.

Vaikka aihe on raju, on työryhmä tehnyt poikkeuksellisen innostuneena pitkää päivää Lahden lenkkipoluilla remuten ja yhdessä romaaniin syventyen. Tämä innostus ja sitoutuminen on ollut valtava lahja minulle ohjaajana. Olemme yhdessä yrittäneet löytää tapoja kääntää meitä kiinnostavat hetket kirjassa teatterin kielelle. Olen innoissani, että saamme pian näyttää yleisölle, miltä meidän Tuntematon näyttää. Siis kiitos Sinulle, että olet tullut meitä katsomaan. Vänrikki Koskelan sanoin, “täällä ei leikki ole kaukana totuudesta. Ne on sekaisin keskenään.” Tervetuloa teatteriin.

Juho Mantere
Lahdessa 18.11.

 

Tuntematon sotilas saa ensi-iltansa Lahden Vanhassa Jukossa 24.11.2022 ja Turun Kaupunginteatterissa 10.2.2023.