Näyttämösavu haisee rusinapullalta

Linda Kankare, Iina Sokka ja Lauri Bergman kuuluvat Lehmäjengiin, Lovisa Huhtinen, Beata Hämäläinen ja Viljo Kouvonen ovat nimenneet itsensä Perunoiksi. Kaikki he ovat yhtä innoissaan siitä, että he tulivat valituksi monien hakijoiden joukosta mukaan yhteistuotanto-oopperaan. Punaisen viivan harjoituksissa on kuulemma kivampaa kuin koulussa, vaikka täälläkin opetellaan uusia asioita.

Millaista on olla mukana tässä teoksessa?
Lovisa: Superkivaa!
Linda: Hienoa ja mahtavaa, harjoitukset ovat minun päiväni kohokohta. Ihmiset ovat niin kivoja täällä.
Iina: Joo, joka päivä harjoitusten jälkeen vain odottaa, että seuraavat jo alkaisivat.
Lauri: Tämä on ollut alusta asti hauskaa ja tosi ammattimaista.
Viljo: Sain tietää tulleeni valituksi mukaan, kun olin juuri lähdössä Saksaan. Se oli tosi hieno tunne.

Mitä te teette harjoituksissa?
Linda: Joka päivä aika samoja asioita. Harjoitellaan siis samoja kohtauksia uudestaan ja uudestaan.
Lauri: Niin ja meillä on välillä paljon odottelua, silloin me menemme tauolle tai katsomoon.
Lovisa: Koreografioita on paljon, siksi me harjoittelemme niitä usein.
Viljo: Me harjoitellaan niitä koreografioita vielä kotonakin.

Onko teille muodostunut jotain rutiineja teatterilla?
Lauri: Usein me olemme ajoissa paikalla ja odotamme muita sohvilla.
Viljo: Minä istun aina yhden sohvan vasempaan reunaan.

Iina: Minä otan aina teetä, kun tulen koulusta. Ainakin, jos ehdin.
Linda: Se on kivaa, kun tietää aina, mitä tulee tapahtumaan, kun tulee teatterille. Minun mielestäni täällä aistii heti tullessaan iloisuutta, kun kaikki tykkää olla täällä.

”Täällä aistii heti tullessaan iloisuutta” – Linda

Millaisia teidän roolihahmonne ovat?
Lovisa: Me ollaan perhettä kaikki.
Linda: Raakeli on tosi köyhä ja ankea. Tykkään kyllä näytellä häntä, pääsen mielessäni 1900-luvun alkuun. Ja aina on kylmä.
Beata: Niin siinä roolissa pitää olla sellainen aneleva. Jos saa karkkia, pitää haluta sitä lisää, koska meillä ei ole ruokaa.
Iina: Iita-Linta Maria on äidintyttö, johon äiti kiinnittää eniten huomiota. Hän on utelias, ihan kuin minä.
Lauri: Sake on isän suosikki, koska on vanhin ja poika.
Viljo: Ja Sake on myös auttavainen.

Miten eläydytte roolihahmonne tunteisiin?
Linda: Ajattelen sitä tunnetta, kun on kylmä. Lavasteet ja vaatteet auttavat eläytymään.
Lauri: Musiikkikin auttaa, kun se on niin synkkää. Sitten mietin, mitä itse tekisin missäkin tilanteessa. Kuollessani rentoutan kaikki lihakseni.
Iina: Meille on kerrottu millaista ennen vanhaan oli, se auttaa. Oli pakostikin surkeaa, kun ei ollut jauhoja eikä vaatteita eikä rahaa.
Viljo: Me olemme kaikki aika masentuneita, ei siinä sovi hymyillä.

”Kuollessani rentoutan kaikki lihakseni” – Lauri

Millaisia vinkkejä olette saaneet ohjaajalta tai muilta esiintyjiltä?
Iina: Minun mummoni auttoi kertomalla, millaista elämä oli ennen. Muuten minä vaan psyykkaan itseäni.
Linda: Koreografi Jouni (Prittinen) näyttää usein miten meidän pitää liikkua ja ohjaaja Mikko (Kouki) myös. Ja pianisti Markon (Autio) kanssa me harjoittelimme lauluja jo ennen kuin tulimme näyttämölle harjoituksiin.
Lauri: Muista näyttelijöistä on tullut meidän kavereita ja me autetaan kaikki toinen toisiamme.

Onko jokin yllättänyt oopperaa tehdessä?
Lauri: Näyttämösavu haisi ihan rusinapullalta!
Lovisa: Meidät kutsuttiin teatterin joulupuurolle ja saimme karkkipussit.
Beata: Ja me saamme ruokaa, kun on pitkiä harjoituspäiviä. Ja että ylipäätänsä juuri me pääsimme mukaan näyttelemään.

Miten kuvailisit Punaista viivaa lyhyesti?
Lovisa: Epätoivoinen.
Viljo: Seikkailullinen.
Beata: Synkkä, mutta silti toiveikas.
Linda: Ei saisi olla liian herkkä, jos tulee katsomaan tätä.
Iina: Niin, minä sanon kaikille koulussa, että tämä on K18 ja tosi synkkä, mutta ne haluavat tulla silti katsomaan.
Lauri: En olisi ehkä 9-vuotiaana jaksanut kuunnella näitä biisejä, mutta nyt jaksan.

Mikä on parasta Punaisessa viivassa?
Linda: Näytteleminen ja laulaminen.
Lauri: Se kun saa työskennellä Suomen parhaiden ammattilaisten kanssa.
Lovisa: Meillä on hyvä yhteishenki, kaikki on kivoja, sekä näyttelijät että henkilökunta. Ja nyt täällä teatterilla tuntee jo paikat niin kuin oman kotinsa. Ja lounaat ovat niin hyviä!
Iina: Se, miten hyvin kaikki lavasteet on toteutettu.
Viljo: Parasta tässä ovat lavasteet, laulaminen ja koreografiat.
Beata: Se kun näyttämöllä tuli uusi tunne, se oli lumoavaa.

”Näyttämöllä tuli uusi tunne, se oli lumoavaa” – Beata

Jännittääkö ensi-ilta?
Lauri: Siellä on kyllä pari pahaa kohtausta.
Iina: Joo, mietin aina, että mitä voin mokata. Jos en vaikka muista liikkua samaan aikaan kuin muut tai kompastun. Ja Topin painajaisessa pitää muistaa, ettei liiku yhtään. Mutta me harjoittelemme vielä lisää ennen ensi-iltaa.
Linda: Ensimmäistä kertaa yksin laulaminen jännittää.

Kaikkia esiintyjiä jännittää, se on selvää. Mutta tulkaa katsomaan, miten hienosti Linda, Iina, Lauri, Lovisa, Beata ja Viljo selviävät rooleissaan. Punainen viiva nähdään vain yhdeksän kertaa 26.1.–17.2.2023 välisenä aikana. Varmista paikkasi.

Jos ooppera ei ole entuudestaan tuttu taiteenlaji, kannattaa tutustua Oopperaa ensikertalaiselle -artikkeliin ja Oopperasanastoon.