Parasta ovat ihmiset
Maria on työskennellyt Turun Kaupunginteatterissa vuodesta 2013. Kuluneisiin vuosiin mahtuu mm. teatterin yhtiöittäminen, teatterirakennuksen peruskorjaus ja toiminta väistötiloissa, yhteistyön käynnistäminen Naantalin Emma Teatterin kanssa, koronan aiheuttamat poikkeusolot ja viimeisimpänä Turun uuden musiikkitalo Fuugan operointi. Jos teatterin vuodet ovat olleet vaiheikkaat, niin puuhaa on piisannut myös Marialla, joka on ehtinyt toimia talossa useammassa eri roolissa.
Turun Kaupunginteatteri oli 23-vuotiaalle Marialle entuudestaan tuttu esitystarjonnan puolesta ja muutama ystävä työskenteli aulapalveluissa. Yksi kavereista vinkkasi, että kulttuurituottajaksi valmistuvan Mariankin kannattaisi hakea töihin teatteriin. Maria otti vinkistä vaarin ja teatterin ovet aukesivat palvelutiimiin. Ovivahtimestarina hän tarkasti pääsyliput, myi käsiohjelmia ja valvoi esityksiä. Vaksina näki paljon esityksiä, joista osa tuli hyvinkin tutuiksi.
”Välillä tuli ehkä laskettua kattopalkkeja, mutta esimerkiksi Jekyll & Hyde -musikaalin näin seitsemäntoista kertaa ja ryntäsin aina kassanlaskusta takaisin saliin, kun halusin nähdä esityksen alusta loppuun”, Maria muistelee.
Ovivahtimestarien tiimissä oli todella hyvä yhteishenki ja talon väki nouseekin Marian puheissa esiin toistuvasti.
”Parasta ovat ihmiset. Täältä on löytynyt ihania ja tärkeitä ystäviä, ja puolisokin on tullut napattua matkaan. Täällä on satoja ihmisiä vuosittain töissä ja kaikilla on valtavasti annettavaa. Harvassa paikassa on näin monen alan ammattilaisia yhden katon alla. Työkavereilta voi aina kysyä ja ihan mitä tahansa”, Maria kehuu työyhteisöään.
Pilkkihaalareissa kesäkuplassa
Maria viihtyi kaikkiaan puolitoista vuotta aulapalveluissa. Omien sanojensa mukaan ”aivan kaikesta” kiinnostunutta Mariaa puhuttelivat myös teatterin muut osastot ja vuonna 2014 avautuikin mahdollisuus hakea kuiskaaja-näyttämöjärjestäjän paikkaa. Ensimmäisellä hakukerralla ei tärpännyt, mutta 2015 Maria napattiin narikasta kuiskaajaksi Mörköjen yö -lastennäytelmään.
”Siitä alkoi kausi, jolloin tein aivan kaikkea”, Maria nauraa.
Maria työskenteli teatterilla kuiskaajana ja näyttämöjärjestäjänä sekä edelleen aulapalveluissa ja toimi vapaa-ajalla teatterisihteerinä Turun ylioppilasteatterilla. Tämän lisäksi ehtiväinen nainen tuotti myös harrastajateatterien produktioita.
”Todella opettavaiset vuodet. Opin paljon teatterista, niin teknisestä puolesta kuin asiakasrajapinnasta”, Maria toteaa.
Kevätkesällä 2015 oli jälleen aika oppia uutta, tällä kertaa Naantalissa yhteistyönäyttämönä toimivan Emma Teatterin kesäkomedian järjestäjänä. Järjestäjä toimii taiteellisen henkilökunnan ja näyttämötekniikan yhdyshenkilönä ja varmistaa produktion etenemisen. Emmassa järjestäjän rooli on erityisen monipuolinen ja yhden esityksen aikana voi työtehtäviä olla niin puvustoon, tarpeistoon kuin lavastukseen liittyen.
”Siitä alkoi järjestäjäminän kehittyminen. Kukaan ei tiennyt mitä odottaa, eka kuukausi paleltiin pilkkihaalareissa. Porukka hitsautui kevään ja kesän aikana yhteen – kesäksi humpsahdettiin Emma-kuplaan, josta noustiin elokuussa esityskauden päätteeksi”, Maria muistelee lämmöllä, pilkkihaalareista huolimatta.
Emmassa vierähti järjestäjän hommissa kaikkiaan kuusi kesää, syys- ja kevätkaudet kuluivat kaupunginteatterilla samoin järjestäjän roolissa. Näiltä ajoilta mieleen on jäänyt erityisesti Näytelmä, joka menee pieleen -komedia, jonka nimi ei onneksi ollut enne. Hulvaton, mutta teknisesti haastava esitys pyöri puolitoista vuotta täysille katsomoille.
”Joka (esitys)ilta sai tulla sinne ja saada 652 ihmistä nauramaan”, Maria miettii teatterityön etuja.

Näytelmä joka menee pieleen, 2018. Kuvaaja Otto-Ville Väätäinen.
Rooli, jota tavoitella
Kehittyminen on ollut kantava ajatus Marian työuralla, ja Turun Kaupunginteatteri on tarjonnut siihen monipuolisesti mahdollisuuksia.
”On saanut oppia ja kehittää itseään. Ja saanut antaa takaisin, on luotettu”, kiittelee Maria.
Palkitsevaa on ollut myös se, että aina on ollut joku rooli, jota tavoitella ja jota kohti kehittyä. Syksyllä 2019 Maria siirtyi järjestäjästä teatterin yleisötyöntekijäksi. Alkoi nykyisen, monipuolisen yleisötyömme pohjan luonti ja Maria pääsi miettimään mitä Turun Kaupunginteatterin yleisötyö voisi olla. Koronan myötä yleisötyö laajeni myös digitaalisiin kanaviin, kun kaikki esitykset ja muut kohtaamiset jouduttiin perumaan. Katsomon sijaan teatteriin pääsi omasta luurista Somenäyttämölle ja lanseerattiin Väliaika-podcast, jonka ensimmäiset 25 jaksoa Maria juonsi. Tilanteen jälleen normalisoiduttua Maria pääsi hyödyntämään talon tuntemustaan opastetuilla teatterikierroksilla, joista tulikin todella suosittuja. Teatterikierrokset ovat edelleen Marian sydäntä lähellä, ja hän vetää niitä säännöllisen epäsäännöllisesti nykyisen työroolinsa ohella.
Yleisötyö antoi tekijälleen paljon, mutta kehittymisen palo ajoi Mariaa taas eteenpäin, tällä kertaa puuseppäopintojen pariin. Opiskeluaika ja harjoittelujaksot teatterin lavastamossa toivat lisää arvokasta kokemusta paitsi ihan uudesta alasta, myös omista vahvuuksista ja osaamisesta.

”Rohkeasti vaan!”, Maria kannustaa kokeilemaan uutta. ”Kaikesta oppii aina jotain ja siitä voi seurata vaikka mitä. Tietynlainen ajelehtiminen on erittäin ok! En olisi tässä ilman kaikkea mennyttä. Paljon on tullut tehtyä ja toivottavasti paljon saa vielä tehdä”, hän summaa.
Opintovapaan jälkeen Maria palasi teatteriin syksyllä 2024. Luvassa oli uusi, hänelle räätälöity rooli myynti-ja markkinointitiimin projektikoordinaattorina. Kyseessä on talon kannalta olennainen pesti, jossa on hyvin arvokasta tuntea Marian tavoin eri osastojen työ ja niiden ammattilaiset. Maria toimii markkinoinnin edustajana tuotannon kokouksissa sekä koordinoi ohjelmiston myyntiin avausta.
”Olen tehnyt paljon töitä sen eteen missä olen nyt. Kehittynyt ja kehittänyt itseäni”, toteaa jälleen töiden ohella opiskeleva Maria. ”Tämä on ollut matka, jossa olen hyväksynyt tappioita ja vaalinut voittoja. Taaksepäin katsoessa huomaa, että asiat ovat menneet juuri niin kuin pitikin.”
Marian vinkit kulttuurirantalaisuuteen ja ylipäätänsä työelämään:
- Tee intohimolla ja palolla, kasvata ja vaali ammattiylpeyttä.
- Mene rohkeasti kohti asioita ja kuuntele itseäsi. Älä lannistu.
- Kaikki vaikuttaa kaikkeen – kaikella on merkitystä.
”Onko se kivaa? Saako siitä rahaa? Opinko siitä jotain? Jos kaksi kolmesta toteutuu, niin sitten voi harkita”, virnistää Maria.
Kiinnostaako työrooli Kulttuurirannassa? Tutustu urasivustoommeAvautuu uuteen välilehteen!