Tiedote

Teatterin naapurissa rakennetaan. Näin tulet meille.

Satu Rasila, kynän kanssa kasvanut

Satu Rasila on monille tuttu nimi näytelmäkirjailijana, käsikirjoittajana, kolumnistina, ohjaajana ja kulttuuritapahtumien tekijänä. Hän on myös pitkäaikainen dramaturgimme, jonka työssä riittää kerrottavaa. 

Vaaleakiharainen nainen syventyy näytöllä kasvavaan tekstimassaan käsiohjelmien ja kirjojen täyttämässä työhuoneessaan. Täältä teatterin neloskerroksen perimmäisestä huoneesta hänet usein tapaa kirjoittamassa, ja samalla kertaa tutustuu todennäköisesti myös kahteen sohvalla tuhisevaan koiraan. Satu sanoo kirjoittamisen olevan ajattelemista ja hän jakaakin ajatuksiaan, elämänkokemustaan ja uteliasta empatiaansa muille monessa muodossa; draamoina, komedioina, musikaaleina, lehtikolumneina, sykähdyttävinä sometarinoina ja julkisina keskusteluina. 

Kirjoittaminen on aina ollut merkittävä osa hänen identiteettiään, mutta huonoina päivinä hän uskoo yhä huijanneensa tiensä yhdeksi Suomen ahkerimmista näytelmäkirjailijoista (27 näytelmää, 12 sovitusta) ja Turun Kaupunginteatterin luotetuksi dramaturgiksi. Hän on työskennellyt saman teatterin dramaturgina kahteen otteeseen, ja jälkimmäinen kiinnitys on jatkunut jo 12 vuotta. 

Satu: Kirjoittaminen on aina ollut työni ydin, mutta viimeisen vuosikymmenen ajan isoin vastuutehtävä on liittynyt Turun Kaupunginteatterin ohjelmiston ja taiteellisten linjausten suunnitteluun yhdessä taiteellisen johtajan Mikko Koukin ja toimitusjohtaja Arto Valkaman kanssa. Jo Linnateatterin aikana alkanut yhteistyö heidän kanssaan on ollut yksi minun elämäni pisimmistä suhteista. Tekeminen syvenee vuosi vuodelta. 

Satu on myös ohjannut eri teattereissa, ihan viimeisimpänä yhdessä Maija Vilkkumaan kanssa kirjoitetun musikaalin Bosslady, joka nähdään syksyllä Jyväskylässä. Viime vuosina hän on suunnitellut Turun kirjamessujen teatteriteemaista ohjelmaa Jenni Haukion apuna, sparrannut Turun yliopiston tutkijoita Akateeminen vartti -konseptia varten ja johtanut keskusteluja kotiteatterinsa Teosavauksissa. Tälle kesälle Satu kirjoitti Emma Teatteriin Kultaranta-komedian yhdessä Jaakko Saariluoman kanssa ja ensi syksynä hän ohjaa Turussa Meillä on täyttä -komedian, jossa Miska Kaukonen näyttelee yksin 40 roolia. Myös odotettu kantaesitys Hildur on Sadun näyttämölle tekemä sovitus, jota kirjailija Satu Rämö ja näyttelijät kilvan kehuvat.  

Ura dramaturgina

Satu opiskeli Tampereen yliopiston draamalinjalla ja Teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelmassa, ja valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2002. Ennen sitä hän työskenteli ensimmäisen kerran Turun Kaupunginteatterin dramaturgina vuosina 1998–99. Silloin pesti ei jatkunutkaan ja se sai Sadun epäilemään työllistymismahdollisuuksiaan.  

Satu: Tein silloin lopputyöni otsikolla “Unelmana ammatti”, sillä ajattelin, etten saisi koskaan enää tehdä teatteridramaturgin työtä, koska vakansseja teattereissa on niin vähän tarjolla. Minun ambitioni ovat kuitenkin aina olleet juuri teatterissa. Sen kautta näen maailman ja se on ollut lähes aina elämäni keskipiste. Onneksi nuoruuden haave muuttui lopulta ammatiksi. Silloin vastavalmistuneena en vielä ymmärtänyt, miten laaja dramaturgin työnkuva teatterissa voi olla. Se on ollut paitsi kirjoittamista ja lukemista, myös ohjelmistosuunnittelua, ohjaamista, yleisötyötä ja edustamista.   

Dramaturgin työnkuva tosiaan vaihtelee teatterista toiseen ja oma persoonakin vaikuttaa työtehtäviin. Nykyisin puhutaan paljon tekijöiden henkilöbrändistä, jonka some tekee entistä näkyvämmäksi. Sitä Satukin on ruotinut kollegoiden ja ystävien kanssa. Satu ajattelee, että hänen brändinsä on ammattikirjoittajuus, ja CV:n ykkösotsikko onkin kiistattomasti näytelmäkirjailija. Sillä, mihin formaattiin hän kirjoittaa, ei kuitenkaan ole hänelle merkitystä, vaan hän etsii kiinnostuneena muodon ja sisällön vaikuttavinta liittoa. Työluettelosta löytyykin myös elokuvia, TV-sarjoja ja viimeisimpänä podcast Seilin naiset.  

Satu: Se, mikä minua eniten kiinnostaa, on dramaturginen ajattelu, on kerronnan väline mikä tahansa.

 

Sadulle kirjoittaminen on työkalu, joka täytyy pitää kunnossa. Hän kirjoittaa joka päivä jotain, vähintäänkin Facebook-päivityksen tai oman muistiinpanon. Sadun mukaan ammattikirjoittajankin oma elämä tihkuu väkisin läpi tekstiin. 

Satu: Kirjoittajan ajatukset kyllä välittyvät, vaikka niitä ei haluaisi paljastaa. Mitään ei saa huijattua tekstiltä pois eikä itseään älykkäämpää henkilöä voi kirjoittaa. Taannoin oman elämäni muutoskohdassa ajattelin, että olen kuin pianonsoittaja, jonka on pakko soittaa, mutta joka ei halua kuulla musiikkia. Silloin en olisi halunnut lukea omia lauseitani.  

Luova työ ei tosiaan ole ainaista flow’n virtausta ja oivalluksesta toiseen liitelyä. Huonoja päiviä ja kausia on edessä yhtä takuuvarmasti kuin takanakin.  

Satu: Kun kirjoittaminen tökkii, muistutan itseäni siitä, että henkisen työn tuska helpottaa vain henkistä työtä tekemällä. Näin sanoo lappu työhuoneeni seinässä. Pakeneminen shoppailemaan tai lenkille ei auta. Tiukimmissa tilanteissa haaveilen kyllä alan vaihdosta. Niinä hetkinä menisin mielelläni markettiin hyllyttämään tavaroita.   

Teatteri ja taide

Sadulle teatteri on keskeisin toimintaympäristö, mutta olennaisinta sielläkin on tarina. Hän paljastaa omat suosikkitarinansa, joihin hän palaa yhä uudestaan. 

Satu: William Shakespearen Hamlet, Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolema, Marguerite Durasin Savannah Bay. Kotimaisista esimerkiksi Jussi Kylätaskun Runar ja Kyllikki. Näiden kaikkien yllättävä kerronnan muoto ja moderni ihmiskuva vetoavat minuun. Joskus teos on niin kirkas, että se nousee itsensäkin yläpuolelle, metaforaksi elämästä. Sen vastakohta on juonellinen keskinkertaisuus, nurkkakuntaisuus, suttuinen mössö, joka yrittää näyttää replikoinnilta. Jotkut klassikotkin ovat sellaisia. En välitä yhtään vaikka Ibsenistä tai Strindbergistä niiden ankean maailmankuvan takia. Rakastan ja inhoan teoksia samalla volyymilla. Ja kiihdyn ehdottomasti mieluummin, kuin kyllästyn. Jos ärsyynnyn, teos osuu johonkin itsessäni, ja se on hyvä. Teatteri on parhaimmillaan silloin kun se ei yritä miellyttää. 

Sisältötyöryhmän jäsenenä Satu uskoo turkulaisten kaipaavan juuri sellaista teatteria, mitä Turun Kaupunginteatteri parhaillaan tarjoaa. Siihen viittaavat lähiaikojen yleisörikkaat vuodet. Näyttämöillä tapahtuukin laajalla kirjolla. Mitä Satu itse toivoo esityksiltä? 

Satu: Esityksissä me katsomme itseämme. Useimmitenhan niissä näytetään ihminen jossakin paineisessa tilanteessa. Miten hän selviytyy, vai selviytyykö? Näyttämö työntää ajattelemaan. Esitys voi lohduttaa omassa kriisissä ja antaa luottamusta omiin valintoihin tai antaa uusia oivalluksia elämästä. Niin iso vuorovaikutus voi muuttaa ihmisen koko maailmankuvaa. Siksi teatterin välittämä ihmiskuva on niin merkityksellinen asia. 

Teatterissa trendaavat tietyt teemat aivan samalla tavalla kuin muillakin elämän osa-alueilla. Tämän hetken kuumien perunoiden sivussa kytee myös aiheita, joita ei laajasti vielä käsitellä teatterissa. Niistä Satua kiinnostavat esimerkiksi pandemian jälkiseuraukset ja nuorten lisääntynyt pahoinvointi. Häntä vetää puoleensa ääriolosuhteiden tarkastelu, mutta myös hirveän moni muu asia. Tällä hetkellä muiden ylitse nousee yksi tyylilaji. 

Satu: Haluan kehittyä komedian kirjoittamisessa. Se on tyylilajina vaikea, mutta sen osaaminen polttelee. Ja sille on tilaus ja tarve, koska hyviä komedioita on niin vähän.  

Pari hyvää komediaa on kyllä helppo vinkata tähän loppuun, sillä nyt on paras aika suunnata kesäreissulle Emma Teatterin Kultarantaan ja pikkujoulukaudella häämöttää Meillä on täyttä! -monologi, jonka katsomoon nimestä huolimatta mahtuu vielä.  

Ohjelmistossa

Kultaranta

Naantalin Emma Teatterissa 17.8. asti 
Ohjelmistossa

Meillä on täyttä

Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 19.10.
Ohjelmistossa

Hildur

Kantaesitys Päänäyttämöllä 7.11.