Batman ja 39 muuta ideaa
Meillä on täyttä! on Becky Moden monologi, jossa yksi näyttelijä esittää 40 roolihahmoa ilman vaihtuvia rooliasuja. Urakkaan tarvitaan siis virtuoosimainen tekijä, jolla on rautainen kokemus komediasta. Onneksi meiltä Turusta löytyy Miska Kaukonen.
Miska, mihin elämäntapahtumaan rinnastaisit tämän monologin tekemisen?
Minullahan ei ole lapsia, mutta ehkä lapsen synnyttäminen myöhemmällä iällä voisi olla… Jos siis odottaa kolmosia.
Mitä kautta kuulit ensi kertaa Meillä on täyttä! (Fully Commited) monologista?
Kaverini Mika Eirtovaara ohjasi tekstin Tampereelle vuonna 2012. Kävi katsomassa sen silloin ja muistan, että Lari Halme teki siinä upeaa työtä. Sen jälkeen näytelmä tuli uudestaan vastaan, kun Arto Valkama soitti minulle viime syksynä. Hän kertoi, että heillä on Turun Kaupunginteatterissa muistikirja, jossa pyöri pitkään yhtenä esitysideana ”Miskalle monologi”. Ja nyt sopiva sellainen oli tullut vastaan ja sitä tarjottiin minulle tehtäväksi.
Mietitkö kauan?
En yhtään! Olin tosi otettu, että minulle luotetaan tällainen järkälemäinen työ.
Esityksen keskiössä on ravintolabuukkari, jolta kaikki vaativat kilvan pöytää. Oletko itse rassannut koskaan ravintolan pöytävaraajaa pyynnöilläsi?
En, minä olen liian kiltti semmoiseen. En osaa sanoa puhelinmyyjällekään ei, se tuntuu tosi pahalta. Siinä mielessä samaistun siis päähenkilöön tosi hyvin, kun hän raukka yrittää parhaansa, että saisi homman toimimaan ja kaikkien toiveet täytettyä.
Miten 40 roolihahmoa lähdetään tekemään kerralla?
En osaa vielä oikein sanoa, kun olen vasta tutustunut tekstiin ja koitan hahmottaa, että miten lähtisin kaikkia näitä lähestymään. Viitisen hahmoa on jo selvillä, seuraavaksi alan miettiä paperilla niitä 35 hahmoa, joille ei vielä ole valmiina puhetapaa ja luonnetta. Mutta kaikki ne ovat kivan suoraviivaisia hahmoja, joiden tahdon suunnat ovat selkeitä. Ja onneksi on ohjaaja Satu Rasila apuna näiden ratkaisemisessa.
”Mutta hänhän oli mielenvikainen.”
Olet koko ajan dialogissa itsesi kanssa, kun esität kaikkia näitä hahmoja, eikö?
Joo, monologin rakenne on sellainen, että ensin palaan aina perushahmooni, tähän buukkariin, sitten väkeä tulee lisää ja jossain kohdassa meitä on tilanteessa paikalla jo kolme. En ole aiemmin esiintynyt itseni vastanäyttelijänä ja ollut keskenäni dialogissa – paitsi tietysti Klonkkuna. Mutta hänhän oli mielenvikainen, että sitä ei ehkä lasketa.
Mistä ammennat hahmoja?
Kaikkialta. Äitini soitti heti tämän monologin julkistustilaisuuden jälkeen, että hän kyllä arvasi jo viime kesänä, että oli itse päätynyt yhdeksi hahmoksi kesäteatteriin. Se hahmo oli ”turkulainen höpöttäjä”. Ja hän oli oikeassa. Haen jatkuvasti inspiraatiota eri paikoista ja pidän listaa, jossa on eri hahmoideoita. Mutta se ei tarkoita, että suoranaisesti matkisin vaikka jotain näyttelijää, vaan toteutan omaa mielikuvaani hänen hahmostaan. Teen vaikka oman versioni Christopher Walkenista pitämässä kellomonologinsa Pulp Fictionissa. Ja esimerkiksi Klonkkua tehdessä mietin, miten minun koirani pistää korvat luimuun ja avartaa katseensa, kun se aistii vaaran lähestyvän.
Millainen ura pitää olla takana, että pääsee tekemään tällaisen työn ammattiteatterissa?
Minulla näemmä tarvittiin 20 vuotta. Olen itse asiassa liian vanha tähän rooliin, se on kirjoitettu nuoremmaksi töitä hakevaksi freelancer-näyttelijäksi, joka toimeen tullakseen työskentelee myös ravintolassa. Mutta roolihahmolla on ihan samat ongelmat kuin minulla ja kaikilla muilla friikuilla. Koko ajan pitäisi pitää naamaansa esillä ja hakea uutta duunia.
”Miskahan on ihan paras naurattaja ja tuolla naamanvääntämisen kokemuksella tämä rooli on kuin nakutettu hänelle.” – Turun Kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki
Olet työskennellyt monesti aiemmin ohjaaja Satu Rasilan kanssa, millainen rooli hänellä on monologia tehdessä?
Me olemme puhuneet tästä jo paljon, vaikka harjoituskauteen on vielä aikaa. On selvää, että tästä tulee näyttelijän itsetunnolle kova pala ja ohjaajan tehtävä on huolehtia siitä, että näyttelijän usko riittää. Komediassa usein ensin on tosi hauskaa harjoitellessa, sitten kun ensi-ilta lähestyy, niin tekemisen ilo katoaa ja se tulee usein takaisin vasta yleisön myötä. Hyvä ohjaaja osaa kannatella läpi nuo vaiheet ja Satu on hyvä ohjaaja. Satu myös ymmärtää tietynlaista huumorin laatua ja hän antaa vapauden tehdä, kun näyttelijällä lähtee niin sanotusti mopo käyntiin.
Mikä tekee komediasta hauskan näyttelijälle itselleen?
Tässä nimenomaisessa tekstissä saattaa olla tavallista komediaa enemmän tilaa irrottelulle. Siis vaikka se onkin sekunnintarkkaa yhteispeliä tekniikan kanssa, ja kaikki pitää harjoitella tosi, tosi hyvin. Mutta sitten kun se on sataprosenttisesti hallussa, sen voi saada näyttämään yleisölle helpolta ja kevyeltä, ihan kuin siinä hetkessä syntyvältä. Ja itselle on hauskaa, kun ollaan koko ajan sellaisella rajalla, että mihin suuntaan tästä seuraavaksi laukataankaan. Toivottavasti me voimme syksyllä tarjota yleisölle irrottelua parin minuutin sijaan esityksen alusta loppuun! Riemun saaminen kaikkiin hahmoihin on kyllä järjetön urakka, minun pitää alkaa rakastaa heitä kaikkia.
Mikä teatterissa ja näyttelijän työssä kiehtoo sinua eniten?
No alun perin en ollut kiinnostunut koko teatterista. Lapsena minusta piti tulla palomies ja teininä rokkari. Teatteri ei käynyt mielessäkään. Se tuli elämääni vasta, kun päädyin Kaarinan nuorisoteatterissa soittavien kavereiden kautta puolivahingossa näyttämölle. Meitä kiinnosti silloin soittaminen ja mageiden juttujen tekeminen porukassa, sen ajan hengen näyttäminen ilman tunkkaisuutta. Olen yrittänyt kovasti säilyttää työssäni sen saman riemun, mikä hommassa oli silloin nuorena.
”Tiedän, mikä riittää.”
Mistä huomaat oman ammattitaitosi kehittymisen?
Tässä vaiheessa uraa yleensä jo tiedän, mikä riittää. Ei tarvitse yrittää liiaksi. Ja osaan luottaa siihen, että vaikka nyt ei kulkisi, niin seuraavassa treenissä se kyllä lähtee. Osaan nykyisin myös analysoida, että miksi joku juttu ei vaikka komediassa toimi, mitä siitä puuttuu. Silloin se on mahdollista korjata. Ja intuitioni kertoo asioita. Kerran yksi Emma Teatterin kuiskaaja sanoi ihmetelleensä koko harjoituskauden ajan, miksi pidän ihmeellisen tauon ihan omituisessa kohdassa tekstiä. Sitten tuli yleisö ja nauroi juuri siinä kohdassa, vaikka paperilla mitään vitsiä ei ollut.
Jos opettaisit näyttelemistä, mikä olisi tärkein oppisi?
En tiedä osaisinko ketään opettaa, mutta meillä on Valtteri Roihan kanssa sellainen oma with the left hand -metodi. Se ei tosiaankaan tarkoita, että vedettäisiin huonosti vasemmalla kädellä. Vaan että tehdään rennosti, eikä koiteta aina tehdä justiinsa oikein. Ja luotetaan siihen, että me osaamme kyllä korjata, jos menee pieleen. Tärkeintä on nauttia tekemisestä ja tehdä täysillä, ei oikein.
Mikä on tähän asti ollut sinulle merkityksellisin roolityösi?
Linnateatteriin aikoinaan tehdyt Mieletön Turun historia, Shakespearen kootut ja muut pikakelauskomediat näyttivät suunnan omalle tekemiselle. Ne tehtiin ilman, että mietittiin yhtään yleisöä, yhdisteltiin vain meistä itsestämme mageita juttuja. Niistä kasvoi minulle komediapankki, josta vieläkin ammennan. Ja tietysti Klonkku (Turun Kaupunginteatterin Taru sormusten herrasta 2018 ja Hobitti 2021), parhaillaan sen tekeminen oli ihan järjetön riemu, vaikka paikat minulta hajosivatkin. Haluaisin, että tiettyjen roolien sijaan minusta muistettaisiin, että olen tehnyt tasaisen hyvää työtä.
Tätä haastattelua tehdessä kevät on vasta koittamassa ja kesällä sinulla on edessä rooleja Kultaranta-komediassa Naantalin Emma Teatterissa. Millaisia fiiliksiä monologin syksyn harjoituskausi tässä vaiheessa herättää?
Onneksi välissä on tuota kesäteatterin tekemistä, ettei paine kasva odottaessa liian isoksi, vaikka monologi pysyykin koko ajan takaraivossa. Olen tosi kiitollinen, kun olen saanut tehdä töitä tasaisessa putkessa, eikä mörköjä ehdi kasvaa. Yleisön eteen meneminen uuden jutun kanssa jännittää kuitenkin aina.
Miten yleisön edessä mokaamisesta selviää?
Jossain esityksessä, kun olen hypännyt vahingossa rivejä yli, alan heti kelata päässäni, jäikö jotain yleisölle olennaista tietoa pois ja miten me hyppäämme takaisin, vaikka samaan aikaan suu jauhaa uusia reploja. Mutta yksin tehdessä se voi olla vaikeampaa. Luulen, että monologissa vain selkäytimeen asti harjoiteltua on mahdollista korjata lennossa.
Anna vielä jokin vinkki, millaisia roolihahmoja pyörittelet Meillä on täyttä! -monologia varten?
Christian Balen “I am Batman” -soundi voisi tulla jollekin. Ja sen helsinkiläisen kultahampaisen keittiömestari Kozeen Shiwanin olemus ja puhetyyli kiinnostaa. Ja ministeri Arto Satosen ja Mika Aaltolan takakitalakihengitys saattaa luikahtaa jollekin hahmolle. Näette sitten!
Meillä on täyttä! ensi-illassa Pienellä näyttämöllä 19.10.2024. Liput ja lisätiedot tästä.
