Kepeästä äkkisyvään – eksät kohtaavat Sivuraiteella

Kaksi nuoruudenrakastettua törmää Sivuraiteella parinkymmenen vuoden jälkeen. Voisi olla helpompaa vain kävellä ohitse, teeskennellä, ettei huomaa toista. Kuka meistä ei ole joskus valinnut hätäpäissään ihan väärää hyllyväliä ruokakaupassa tai lymyillyt kännykkänsä takana bussissa. Jönssiin törmäävä Elina osoittaakin varsinaista siviilirohkeutta kohdatessaan eksänsä. Junastahan ei edes pääse pois kesken kaiken ja kuulumisten vaihto julkisessa liikennevälineessä kaikkien kuullen on jotenkin erityisen kiusallista.

Juha Itkosen Sivuraide on yhteistuotanto Kansallisteatterin, Turun Kaupunginteatterin ja Lahden kaupunginteatterin kanssa. Esitys sai kantaesityksensä Lahdessa 12.2.2026. Esitys siirtyy seuraavaksi Turkuun, jossa sitä harjoitellaan parhaillaan. Turun ensi-ilta on 26.3.2026.

Istahdimme harjoitusten lomassa kuulostelemaan tunnelmia ensi-illan alla. Tavoitin harjoituspaussilta ohjaaja Laura Mattilan sekä Elinan roolissa nähtävän Eeva Soivion ja Elinan epävirallista ex-anoppia Turussa ja Helsingissä näyttelevän Ulla Koivurannan.

Ratapihalta raiteille

Sivuraide oli ollut Juha Itkosella jo pidempään työstössä, mutta koronapandemia sekoitti kuviot ja pitkitti prosessia. Syksyllä 2021 Juha näki pitkästä aikaa ystävänsä Eevan ja tajusi, että Eevahan on Sivuraiteen Elina. Luettuaan tekstin Eeva oli samaa mieltä ja tiesi myös täydellisen Jönssin, vanhan kurssikaverinsa Jarkko Lahden. Jarkko taas tunsi ohjaaja Laura Mattilan ja näin Sivuraide alkoi ohjautua oikeille raiteille. Näytelmän ensirepliikit luettiin kerhohuoneella, kahden metrin turvavälillä.

”Kerhohuoneella myös mietittiin mitkä kaupungit olisivat sopivasti raiteiden päässä. Asemiksi valikoituivat Lahti, Turku ja Helsinki. Turun Kaupunginteatterin johtaja Mikko Kouki innostui ajatuksesta heti ja yhytti muutkin teatterit mukaan yhteistuotantoon. Juna oli vihdoin lähtenyt liikkeelle”, kertoo Laura syntyvaiheista.

Joidenkin asioiden pitää tapahtua

Lauran mukaan Sivuraide koettelee kyynistä katsojaa, sillä asioita tapahtuu juuri silloin kuin pitääkin, kohtalonomaisesti. Kukapa ei joskus miettisi mitä olisi voinut olla, jos asiat olisivatkin menneet toisin tai mitä sillekin yhdelle sankarille mahtaa kuulua nykyään.

”Sivuraiteen hahmot ovat herkkyydessään samaistuttavia, eikä näytelmä yritä olla henkilöitänsä suurempi esitys. Millaisia kuulumisia vaihdetaan, kun nuoruudenrakastettujen polut ovat vieneet eri urille, erilaisiin yhteiskunta-asemiin? Kun kepeästä jutustelusta humpsahdetaankin yhtäkkiä äkkisyvään”, Laura kuvailee esitystä.

Uteliaasti yhdessä

Ohjaaja Mattila kehuu, että kaikki näyttelijät ovat hypänneet mukaan ennakkoluulottomasti.

”Harjoitellessa uteliaisuus on ollut avainsana”, täydentää Eeva.

Näytelmä on tosiaan muille jo tuttu Lahden esityskauden myötä, mutta Ulla Koivuranta astuu nyt uutena ex-anopin rooliin. Näytelmää kuitenkin työstettiin alussa yhdessä koko porukan voimin ja Jönssin äidin roolissa näkyy kummankin näyttelijän kädenjälki, niin Lahdessa roolin tehneen Annukka Blombergin kuin Turussa sekä Helsingissä roolia tulkitsevan Ullan.

”Nousin tosi mielelläni tähän junaan. Sivuraidetta ei ole tehty otsa rypyssä. Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että harjoituksissa on ollut leikkisä tunnelma”, kertoo Ulla.

Laura ja Eeva kiittelevät, että uusi tulkitsija tuo roolihenkilöön uusia sävyjä ja tarinasta löytyy uusia tasoja. Sävyjä tuo myös sijainti – vaikka esitys matkustaakin sellaisenaan raiteilla, niin turkulaisen katsojan katse on eri kuin vaikkapa lahtelaisen.

Erityisiä hetkiä Turussa

Ohjaaja Laura on Turun Varissuon kasvatti, jonka ensimmäinen teatterikokemus oli Turun Kaupunginteatterin Viiru ja Pesonen. Teatteri teki vaikutuksen heti, joskin pieni katsoja pettyi, kun Viiru ei ollutkaan oikea kissa. Tästä huolimatta teatterillamme on paikka Lauran sydämessä:

”Se on erityinen hetki, kun tänne tulee omilla avaimilla sisään. Minulle Turun Kaupunginteatteri on the teatteri, joka on ollut mielessä jo ohjaamisesta haaveillessa.”

Turku on tuttu myös Eevalle, joka teki Turun Kaupunginteatterin Solveigin laulun pääroolin vuonna 2005. Samassa näytelmässä nähtiin myös Ulla Koivuranta. Hän ei siis matkaa muistoihin kahdenkymmenen vuoden taakse vain Sivuraiteella, vaan myös jokaisella Turun visiitillään.

”Aina kun tulen tänne, niin tulee katsottua menneisyyteen myös oman elämän osalta. Jarkkokin on Teatterikorkeakoulun opiskelukaverina osa sitä menneisyyttä. Se tuo meille näihin rooleihin omanlaista taikaa ja tunnetta”, Eeva pohtii.

Se kohta, jossa Juha Itkosen kiharat suoristuu

Näytelmä on mahdollisuus tuoda lavalle turvallisen leikin piiri, jossa viettää hetki. Työryhmän mielestä tämä on erityisen tärkeää ympäröivässä ajassa. Ohjaaja kiittelee saamaansa työrauhaa työstäessään Sivuraidetta näyttämölle. Kirjailija Juha Itkonen onkin todennut asettuneensa matkustajan asemaan ja jättäneensä teatterin tekemisen sen varsinaisille ammattilaisille.

”Tunnustan kyllä miettineeni muutaman kerran, että tämä on nyt se kohta, jossa Juha Itkosen kiharat suoristuu. Mutta silminnäkijöiden mukaan hän on Lahden kantaesityksen jäljiltä edelleen kiharapää, joten tulkinta pysyi kiskoilla ja juna raiteilla”, Laura nauraa.

Kysyn vielä kolmikolta mikä sana kuvaisi Sivuraidetta ja sen työstöprosessia parhaiten.

”Leikki, leikkisyys. Ja kepeys. Ja äkkisyvä. Äkkisyvät ovat tosi syviä.”