Suurten tarinoiden kertoja tuo näyttämölle monisärmäisen Pinokkion

Joulun lähestyminen tarkoittaa teatterissa sitä, että kevään ensimmäisten ensi-iltojen harjoitukset ovat käynnistyneet. Pienelle näyttämölle on pystytetty Pinokkion kulissit – syvää sinistä, isoja puupintoja, yksityiskohdissaan taidokkaita puisia leluja. Niiden keskellä Lija Fischerin ohjaama työryhmä tekee todeksi Eve Leighin uutta Pinokkio-näytelmää, ensimmäisinä Suomessa. Ohjaaja kertoo nyt, miten se eroaa monelle kirjana tai elokuvana tutuksi tulleesta tarinasta ja mitä hän itse maagisen realismin ja teatterileikin rakastajana tuo esitykseen.

”Silloin tiesin, että kohta tapahtuu jotain suurta.”

Palauttaisitko Lija heti aluksi mieliimme, mistä Pinokkio kertoo?

Pinokkio kertoo siitä, miten hurmaavaa ja haastavaa on kasvaa ihmiseksi ihmisten joukkoon ja löytää oma paikkansa maailmassa. Tämä meidän versiomme tarinasta on moderni, hengittävä ja nenäliinan kostuttava suuri tarina kaiken ikäisille.

Mitä Pinokkio toivoisi, jos hän kirjoittaisi nyt muiden lasten tavoin Joulupukille?

Pinokkion ilmeinen toive on sama kuin Geppettonkin; se että hän muuttuisi oikeaksi pojaksi. Mutta syvemmin se tarkoittaa minusta sitä, että hän haluaa löytää tavan olla oma itsensä tässä maailmassa. Pinokkio saa siihen paljon ohjeita muilta, mutta lopulta jää hänen itsensä ratkaistavaksi, miten hän löytää sopusoinnun maailman kanssa. On herkkä balanssi sen välillä, että on oma itsensä, mutta välittää myös muiden tunteista. Ja vaatii uskallusta, ettei peitä valehtelulla omia pelkojaan ja ala käyttää energiaansa salailuun.

”Joskus pääsee valhe, kun pelko ottaa vallan. Joskus pääsee valhe, kun tahtoo olla mukava… Mut useimmiten valehdellaan, että saadaan mitä halutaan.”

Entä mitä sinä itse toivoisit pukilta?

Ihan sitä samaa kuin Pinokkiokin, se on helposti tunnistettava ja tärkeä toive. Lisäksi toivoisin sekä itselleni että muille avarakatseisuutta ja sen kestämistä, että me ihmiset olemme erilaisia ja katsomme elämää eri kulmista. Maailma on monimutkainen ja asiat voivat olla samaan aikaan totta ja valhetta. Sen kanssa pitäisi osata elää.

Pinokkion kanssa näyttämön jakavat hänen isänsä Geppetto, kissa Marmeladi, lapset Polpetta ja Mommo, aikuiset Fratello ja Herttuatar, Sininen haltija, sekä Pinokkion omatunnon äänenä inisevä hyttynen. Millaisia nämä hahmot ovat?

Kaikki ovat herkullisen monisärmäisiä hahmoja, joista monet myös muuttuvat esityksen aikana. Ohjaussuunnitelmaa tehdessä kaivelin innoissani, mitä tunnistan kenestäkin ja mikä taas on erilaista kuin minä, ja miettinyt heidän motiivejaan. Vanhempana samaistun tietenkin Geppettoon. Vanhemmaksi tuleminen oli minulle valtava kopernikaaninen käänne, maailmani muuttui silloin aivan toiseksi. Samaistun silti yhä edelleen Pinokkioonkin. Näyttämö on paras paikka tutkia ihmistä ja meidän toimintalogiikkaa.

”Kun poika hölmöilee, hyttynen inisee. Mutta se on pojasta kiinni, mitä sitten tapahtuu.”

Vierailet ensimmäistä kertaa Turussa, millainen ohjaaja olet?

Monipuolinen, olen tehnyt kaikkea oopperasta immersiiviseen teatteriin. Eräs dramaturgikollega kutsui minua suurten tarinoiden kertojaksi. Haluan myös jakaa esitykseni isojen yleisöjen kanssa. Rakastan näyttämön antamia mahdollisuuksia, se leikkikenttä inspiroi minua aina uudestaan. Minua kiinnostavat eniten monisävyiset tarinat ja niiden visuaalisesti rikas toteutus.

Missä vaiheessa Pinokkion toteutus nyt on?

Suunnitteluvaihe on jo takana päin. Nyt olemme siinä vaiheessa, jossa kuvat muuttuvat todeksi. Turun Kaupunginteatterissa on tosi taitavia tekijöitä kaikilla osastoilla, ja olen älyttömän innoissani, että pääsemme kokeilemaan kaikkea suunniteltua näyttämöllä yhdessä näyttelijöiden kanssa. Täällä tekijöissä on sellaista lämpöä ja uteliaisuutta, johon haluaa ohjaajana vastata mahdollisimman hyvällä esityksellä.

Pinokkio on monelle tuttu Disney-elokuvana, miten tämä uusi näytelmä eroaa siitä?

Alkuperäisteos eli Collodin kirja, Disney-elokuva ja tämä näytelmä eroavat kaikki toisistaan. Kirja on oman aikansa tuote, aarreaitta pengottavaksi ja pöyhittäväksi, mutta kasvatusfilosofia on muuttunut vuosikymmenten saatossa. Tämä Eve Leighin näytelmä istuu tähän aikaan. Se tuo tarinaan uuden kulman korostamalla aikuisen vastuuta. Myös vanhemman on oltava hyvä roolissaan, eikä se ole yhtään sen helpompaa aikuiselle, kuin rasavillille pojallekaan. Geppetton kasvatusta haastaa tässä näytelmässä toinen mieshahmo, lelukauppias Fratello. Hänen vaihtoehtoinen totuuskäsityksensä tarjoaa Pinokkiolle tyystin erilaisen maailmankuvan. Myös ystävyyden teema on tässä näytelmässä vahva, Pinokkio oppii myös vertaiseltaan lapselta, Polpettalta.

”Hyvät ystävät auttaa tekemään hyviä valintoja.”

Kaiken kaikkiaan näytelmä on minusta nokkela ja syvällisempi versio tarinasta. Se ei anna helppoja vastauksia, eikä oikeaksi pojaksi kasvamiseen riitä pelkästään taika, vaan se vaatii työtä oman itsensä kanssa. Meidän työryhmämme versiosta tulee hauska, maaginen ja hullutteleva. Tämä on Pinokkio vuosimallia 2026. Mutta Pinokkion valehtelusta kasvava nenä ja sukellus valaan vatsaan ovat edelleen mukana, tulkaa ihmeessä katsomaan, miten me ne toteutamme!

Onko lapsiyleisölle tekemisessä mielestäsi jotain erikoistaikaa?

Minusta mitään esitystä ei kannata tehdä vain lapsille, koska he harvemmin tulevat katsomoon yksin. Teatteri on kaiken ikäisille niin mahtava paikka katsella rauhassa katsomon turvasta ihmistä. Magiikka syntyy tässä ja nyt, ja se rakentuu nimenomaan ihmisistä, yhteydestä meidän välillämme. On aivan erilaista seurata tarinaa yhdessä, kuin yksin kotona. Teatteri on eri sukupolville mahdollisuus kerääntyä yhteen ja saada puhuttavaa yhdessä koetusta. Teatterissa on turvallista kokea isoja tunteita, uutta ja pelottavaakin – minusta myös me aikuiset tarvitsemme tällaista yhteisöllisyyttä.

”Jos ei puhu totta, ei oo rakkauden väärti.”

Mikä Pinokkion teemoista vetoaa sinuun eniten?

Pinokkion kohtaamat haasteet ovat kaikki tosi oikeita, todellisia asioita. Jotkut asiat vain ovat vaikeita ja ristiriitaisia meille kaikille, aikuisillekin. Meidän esityksessä maailma on sekä ihana paikka että kauhea paikka. Se näkyy vaikkapa siinä, että Geppetto toimii ihan oikein sanoessaan, että kouluun pitää mennä ja siellä on kivaa, mutta Pinokkiolla onkin koulussa kurjaa ja hän kokee isänsä valehdelleen asiasta. Mutta ei aikuinen voi selittää kaikkea ja ennakoida varottamalla kaikesta. Lapsen näkökulmasta taas aikuinen on helposti kaikkitietävä kaikkivaltias, joka vaatii lapselta virheettömyyttä, vaikka ei itsekään pysty siihen.

”Kaikki sun teot on oikeita. Niiden vaikutukset muihin ihmisiin on oikeita.”

Pinokkiossa tarinan lähtölaukaus on Geppetton suuren toiveen toteutuminen, mikä tilanteena on yleensä tarinoiden loppuhuipennus. Tässä Geppetto huomaa, että hänen toiveensa toteutuminen ei olekaan vain mukavaa, vaan se toive pitää elää todeksi, mikä haastaa kaikkia. Käytännössä hän ja kissa Marmeladi saavat uuden perheenjäsen, ja siihen on nyt totuttava.

“Voi tuota kysymystulvaa. Ehkäpä vanhempana oleminen ei olekaan ihan sitä mitä etukäteen ajattelin.”

Millainen esityksen maailma on?

Mehän opettelemme ja muokkaamme maailmaa yhdessä, me lapset ja aikuiset. Tässä esityksessä ihmiset muuttuvat, mutta myös maailma, ei vain ihminen. Lavastus ei ole jähmettynyt, vaan enemmänkin orgaaninen kudos. Näen näyttämön hyvin kolmiulotteisena työkaluna.

Esityksessä tosi ja mielikuvitus ovat yhtä vahvasti läsnä. Siitä syntyy taikaa, leikkiä ja herkkyyttä. Kaikki hahmot ovat ihanan herkullisia ja näyttelijät sekä hirveän taitavia että uteliaita.

Mitä Pinokkio opettaa lapselle, mitä aikuiselle?

Lapselle Pinokkio opettaa, että kaikesta voi, ja kannattaa, puhua aikuiselle. Aikuisten toivoisin oppivan uskomaan omaa lastaan ja katsomaan asioita hänen silmin, silloin saa ikkunan kokonaan uuteen maailmaan. Lapsihan kertoo meille, miltä hänen todellisuutensa näyttää. Toivon kaikkien yleisössä saavan kokemuksen, että asioiden tekeminen yhdessä muiden kanssa on kivaa. Ihmisenä oleminen on parasta yhdessä muiden ihmisten kanssa!

”Ole oma itses, ei oo mitään oikeempaa, vain sillä rakkaus ansaitaan.”