Viiru-kissa odottaa joulua niin malttamattomana, että villasukka muuttuu tonttulakiksi ja muutkin itsetekoiset joulukoristeet alkavat vallata ukko Pesosen tupaa. Levottomuus leviää kanoihin ja vaikka vieraitakin poikkeaa, ei heistä hartaimmin odotettua vain näy. Pesonen ei joulupukkiin usko, mutta tekee kyllä kaikkensa herättääkseen joulun taian eloon ja antaakseen ystävälleen Viirulle ikimuistoisen joulun. Ja joulupukki onnistuu lopulta yllättämään kyynistyneen aikuisenkin.
Uusi jouluperinne
Viiru ja Pesonen palasivat pitkän tauon jälkeen kaupunginteatterin näyttämölle syksyllä 2022 ja 2023. Kaksikon joulupuuhista kertova esitys myi loppuun ja jäi näkemättä monelta innokkaalta joulunodottajalta. Sama esitys nähdään uudestaan myös syksyllä 2025, joten tästähän voi muodostaa vaikka ihanan jouluperinteen! Tarina on omiaan nostattamaan katsojassa lämpimän joulumielen ja muistuttaa kaikenikäisiä antamisen ilosta. Viirun ja Pesosen joulupuuhat -esitys perustuu ruotsalaisen Sven Nordqvistin vuonna 1994 ilmestyneeseen kirjaan Tomtenmaskinen (suom. Kaija Pakkanen). Tarinan on dramatisoinut ja ohjannut Pienelle näyttämölle Kimmo Virtanen. Rooleissa nähdään Alexandra Oupornikova, Kimmo Rasila ja Minna Hämäläinen.
”Ei sukkia, haluan Pukin!”
– Viiru
Muistatko?
Viiru ja Pesonen -esityksiä nähtiin vuodesta 1993 alkaen 15 vuoden ajan Turun Kaupunginteatterin Pikkolo-näyttämöllä. Nyt seudulla varttuneilla on taas mahdollisuus tulla tunnelmoimaan tuttujen hahmojen parissa ja tuoda uusi sukupolvi kokemaan perinteistä joulun taikaa. On maagista huomata, miten hyvät asiat kestävät aikaa.