Asta Sveholm tunnistaa näyttelemänsä Hildurin tunneskaalat

Työt Turussa alkavat aikamoisella roolilla, kun Asta Sveholm hyppää ensimmäisenä Suomessa näyttelemään rikosetsivä Hilduria. Satu Rämön kirjoittama dekkarisarja nousi suorastaan ilmiöksi ja sen kuvittamista näyttämölle ja ruutuihin on odotettu kuin kuuta nousevaa. Jututimme Astaa aiheesta.

Asta, mitä sinulle kuuluu näin keväisenä maanantaina?
Tänään takana on Hildurin promokuvaus, jossa sain ensimmäistä kertaa roolihahmon peruukin päähäni ja ulkovaatteet päälle. Kun tumma pitkä tukka liehui tuulessa Ruissalossa, tuli tunne, että tästä tämä hahmo lähtee rakentumaan. Tuollainen iso ulkoinen muutos syöttää näyttelijälle jotain. Tänään oli myös minun ensimmäinen työpäiväni Turun Kaupunginteatterissa. Eilen illalla oli hyvä fiilis katsoa hotellin ikkunasta, että tuo iso talo tuolla, se on minun tuleva työpaikkani.

Miltä sinusta tuntuu tehdä ensimmäisenä ikinä Hildurin rooli?
Niin, tästä hahmosta ei ole olemassa edes kirjan kansikuvaa. Se on siistiä. Ja kuumottavaa, koska tähän rooliin on latautunut niin paljon odotuksia. Enkä minä mitenkään voi lähteä täyttämään kaikkien ihmisten mielikuvia oikein. Siksi teen roolin omana itsenäni ja niin hyvin kuin osaan. Tietty kohottuneisuus tässä kyllä on, kun minulle on pikkuhiljaa paljastunut, miten iso ilmiö Hildur on! Teatterilta tämä on hurja luottamuksen osoitus minun suuntaani. Onneksi tykkään haasteista, että lisää niitä vaan, otan haasteet vastaan!

Miten olet aloittanut rooliin valmistautumisen?
Kun luin Hildur-kirjasarjan, mietin vain, että miten ikinä näin laajasta tarinasta saa nivottua näytelmän. Olen tosi vaikuttunut Turun Kaupunginteatterin dramaturgista Satu Rasilasta, käsikirjoitus on todella elokuvallinen ja kunnianhimoinen! Näytelmäsovitus auttaa minua myös suhtautumaan roolityöhön vähän paineettomammin. Näytelmähän on oma teoksensa, jolla ei vielä ole omia faneja, joten sitä lähdetään luomaan nollasta. Olen tietysti myös miettinyt paljon Hilduria henkilöhahmona.

Millaisena henkilönä näet Hildurin?
Ensin pidin Hilduria hirveän coolina henkilöhahmona. Että miten minä, huonojen pieruvitsien heittäjä, voin ikinä sujahtaa tuohon rooliin. Mutta sitten näin hänessä perhetragedian ja yksinäisyyden. Ajatellen, että ehkä elämä on ollut Hildurille niin ankara, että pieruvitsit ovat jääneet ja hän joutuu hakemaan jatkuvaan huonoon oloonsa apua urheilusta. Tunnistan omista elämänvaiheistani tuon Hildurin ahdistuneisuuden. Se synnyttää kovapäisen ihmisen, jos joutuu jatkuvasti etsimään tapoja selviytyä. Toisaalta minua innostaa Hildurin urheilullisuus. Tekstissä mainitaan, että hän nostaa maasta vaikka mitä painoja ja hauis on isompi kuin miehillä. Se motivoi minua aloittamaan heti salitreenit. Vaikka enemmän tietysti etsin hänen sisäistä tunnetilaansa ja sitä, mitä pakonomainen urheilu kertoo ihmisestä.

Mitä uskot tuovasi rooliin?
Tunnistan tosiaan ne tunneskaalat ja minulla on kokemusta ahdistuskohtauksista, joissa koko maailma muuttuu uhkaavaksi. Hildurhan saa pahoja näkyjä tulevaisuudesta. Ajattelin, että voisivatko ne olla pohjimmiltaan näitä samoja paniikkikohtauksia. Rankan elämän vastapainoksi haluan kuitenkin tehdä naishahmon, joka ei ole vain ei kova ja aktiivinen toimija. Haluan mukaan haavoittuvaisuutta, rakkautta ja lämpöä, että Hildurin ihmisyys tulisi esille minun kauttani. Ei siis kannata odottaa supersankaria.

Olet helsinkiläinen, mutta olet näytellyt viime ajat Oulun teatterissa. Mitkä tekemäsi roolit ovat olleet sinulle läheisimpiä?
Oulussa tekemäni Pienen hauen pyydystyksen Elina oli tosi spesiaali rooli ja muutenkin se oli prokkis, joka vei ihan mukanaan. Siinä tuli sellainen taianomainen yhteys yleisön kanssa. Ihmiset olivat esityksestä ihan liekeissä ja tulivat juttelemaan kadulla. Välillä olen pelännyt teatteritaiteen arvon puolesta meidän ajassamme, mutta tuosta sai uskoa siihen, että teatteri yhä koskettaa ihmisiä. Sitten teimme Oulussa Kaurismäen Varjoja paratiisissa, jossa esitin Ilonaa. Siinä oli haasteena tehdä oma tulkinta, kun roolin on aiemmin tehnyt Kati Outinen.

Miten sinusta alun perin tuli näyttelijä?
Isäni Pertti Sveholm, äitini Sari Havas ja sisareni Pihla Penttinen ovat näyttelijöitä, joten kasvoin teatterin parissa. Harrastin näyttelemistä pienestä asti ja kaikki hokivat, että sinusta tulee varmasti myös näyttelijä, niin kuin vanhemmistasi. Teininä se ärsytti ja kun lähdin Japaniin vaihtoon, pidin vuoden ajan taukoa teatteriharrastuksista. Vaihdosta palatessani menin heti Q-teatterin nuortenryhmään ja Ilves teatteriin, koska minulle oli kasvanut niin kauhea palo päästä takaisin näyttelemään. Tauko kirkasti uravalintani.

Mikä teatterissa sytyttää sinut?
Sytyn siitä, että teatterissa sitoudutaan leikkiin yhdessä ja ollaan siinä ihan tosissaan. Ja vaikka tehtäisiin vakaviakin aiheita, niin huumorin pilkahduksia haluan mukaan.

Mitä odotat kiinnitykseltä Turun Kaupunginteatterissa?
Kaikki puhuvat hulluna hyvää Turusta ja tästä teatterista, joten odotan tosi paljon, että ne avautuvat minulle. Veljeni asuu jo täällä ja olen nähnyt muutamia Turun Kaupunginteatterin esityksiä. Vaikutuin myös niistä Anne Rautiaisen ohjauksista, joita olen nähnyt aiemmin. Tiesin, että hän oli tulossa Turkuun ohjaamaan ja siksikin halusin myös tänne. Kaupunginteatteri tuntuu kaiken ytimeltä, mutta selvitän mielelläni myös, mitä muuta kulttuuria Turku tarjoaa.

Mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan?
Teemme kohta kesäteatteria yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Sitten muutan Turkuun, opettelen naruhyppyä ja surffausta ja menen sinne salille. Jakobia esittävä Sami [Lalou] lupasi auttaa kuntosalitreenien kanssa. Valitettavasti minä en pysty vastaavasti auttamaan häntä, kun hän opettelee rooliaan varten kirjoneulontaa. Haasteensa kullakin.

Hildur nähdään Turun Kaupunginteatterissa 7.11.2024 alkaen. Katsomot täyttyvät jo.
Lisätiedot ja liput tästä.