Cabaret’n superfanit: Annika

Esityksen mukaiseen asuun pukeutumisen lisäksi fanittaminen näkyy myös Annika Laineen kotona käsiohjelmien, seinillä roikkuvien teatterijulisteiden ja muiden muistoesineiden muodossa.

Annika, mikä on sinun ja Cabaret´n yhteinen historia?

Olen nähnyt siitä viisi eri versiota Suomessa, yhden Tukholmassa ja keväällä reissaan Tallinnaan katsomaan sitä. Tämän Turun version olen nähnyt seitsemän kertaa, ja lippu on varattuna vielä kuuteen viimeisistä esityksistä.

Milloin pukeuduit ensi kertaa Cabaret’sta tuttuun tylliasuun?

En vielä ihan ensimmäisellä kerralla, joka oli ennen koronaa. Mutta kun tämä Jakob Höglundin Cabaret vieraili Tampereen Teatterikesässä, halusin osoittaa esiintyjille tukeni, kun korona oli pilannut esityskautta ja niin harva pääsi festivaalillakin katsomaan esityksen. Sen jälkeen olen ollut katsomossa aina tyllihameessa. Heidi Wikarin puvustus on upea.

Miten iso osa elämääsi teatteri on?

Iso, elämäntapa jopa, koska käyn joka viikko teatterissa. Se on keino rentoutua ja kerätä voimia. Nollaan pääni parhaiten teatterisalissa. Koronan aikana sen huomasi, kun se puuttui. Esityksissä käyminen on minulle myös omaa aikaa, sillä käyn paljon yksin. Mutta on se myös hauskanpitoa ja suuria tunteita. Luen jonkin verran, mutta teatteri on taiteenlajeista minulle ehdoton ykkönen. Esiinnyin lukioikäisenä kesäteatterissa ja se kiinnostaisi hiukan yhä, mutta sille ei ole aikaa. Ja rakastan nauttia esityksistä katsomossa!

Mikä on paras ikinä näkemäsi teatteriesitys?

Viime kesänä Pyynikillä pyörinyt Täällä Pohjantähden alla. Se on kirjana rakas ja elokuvallisuus ja volyymi, jolla kesäesitys oli tehty, iski minuun. Vaasan West Side Story ei ollut suosikkiversioni, mutta se herätti toistaiseksi suurimman tunnereaktion, mitä teatterissa olen kokenut. Vuosien tauon jälkeen näytelmä meni ihon alle ja itku oli aivan hysteeristä. Se on jäänyt mieleen.

Mikä Cabaret-musikaalin tarinassa osuu sinuun?

Tykkään aina historiaan sijoittuvista tarinoista, niissä ajankuva ja ristiriidat kiinnostavat. Tunnistan Turun Cabaret’sta saman, mutta se on toteutuksena ihan omassa luokassaan. Ihailen sen sukupuolettomuutta ja yksityiskohtaisia ohjauksellisia ratkaisuja. Ja on hienoa, kun yleisö näkee orkesterin. Aluksi en pitänyt kehikkolavastuksesta, mutta yksinkertaisten elementtien käyttö on niin upeaa, että se on perusteltua. Ja prologit ovat mahtavia, niiden yleisökontaktin takia istun yleensä eturivissä. Varaan aina liput ajoissa, mutta kerran meinasin silti joutua kakkosriviin. Onneksi teatterilla paikanvaihto järjestyi ja pääsin eturiviin. Minulle on illan kohokohta, jos joku lavalta katsoo silmiin.

Mitä toistuvat katselukerrat sinulle antavat?

Parin kerran jälkeen pystyy paremmin seuraamaan mitä eri puolilla näyttämöä tapahtuu ja huomaa ihan eri asioita. Jos joku on sairaana ja roolin tekee understudy tai swingi (varahenkilö), on kokemus ihan erilainen. Mokatkin näkee ja ne tekevät esityksestä elävän. Musikaaleissa laulan helposti mukana mielessäni, ja ääneen kotona ja kavereiden kanssa.

Mitkä ovat suosikkiesityksesi rakennuspalikat?

Kokonaisuus ratkaisee. Musikaalissa biisit ovat tärkeimpiä. Haluan suuria tunteita, mutta mukana saa olla hömppääkin, kunhan on jotain syvällistä sanomaa kuitenkin. Työryhmä on nykyisin tärkeä, seuraan monia alan tekijöitä somessa. Jos rakastan esitystä, ole vienyt viimeiseen näytökseen jotain työryhmälle kiitokseksi.

Miltä rakkaasta esityksestä luopuminen tuntuu?

Se on hirveää ja henkisesti raskasta, vaikka tiedän, että aina tulee uusia. Otan nykyisin kavereita mukaan viimeisiin näytöksiin, se helpottaa. Esityskauden aikana kuuntelen paljon eri versioita Spotifysta, mutta sen jälkeen en hetkeen pysty, se on liian haikeata.

Onko sinulla teatterirutiineja?

Ostan aina käsiohjelman. Niitä on nyt niin paljon, että pitää siirtää ne kirjahyllyn päältä muualle. Tykkään olla teatterilla hyvissä ajoin, että saa laskeutua tunnelmaan.

Hienointa teatterifanituksessa?

Enempiä erittelemättä se, miten paljon ystäviä ja tuttavia se on tuonut elämään. Osa teatterintekijöistäkin tulee joskus juttelemaan kanssani. Cabaret-musikaalin jälkeisillä Kit Kat Clubeilla tuli ihanan tärkeä ja nähty olo. Siellä teatterista jutteleminen oli vapaata ja rentoa, ja se fiilis jäi tekijöistäkin.

Pääkuvassa Annika (oik.) ja Heli Kit Kat Clubilla 25.11.2023. Heitä yhdistää tamperelaisuus ja intohimoinen teatterissa käyminen.

Cabaret-musikaalin ehtii nähdä Turun Kaupunginteatterissa vielä 23.2.2024 asti.
Kolmas ja viimeinen Kit Kat Club juhlitaan lämpiössä 20.1.2024.

Lue muut superfanien haastattelut

Emeritusprofessori Pekka pitää Turun Cabaret’a täydellisenä.

Eliselle teatteri on huilia suurperhearjesta ja opiskelusta.

Joakim sai Cabaret’sta potkua tähdätä näyttelijäksi.

Heli maustaa keskusteluja musikaalien dialogilla.