Itäinen Rantakatu on suljettu 16.12. klo 13.30-17.30 ja to 19.12. klo 7-15.30. Näin tulet meille.

Valokuva jossa vanha parrakas, turbaanipäinen mies katsoo kameraan

Esko Aarre-Ahtion näyttely Taideseinälle

Loppukevään ajan Taideseinällä nähdään eläköityneen näyttelijämme valokuvanäyttely Vastaantulijoita ja kanssamatkustajia. 

Pitkäaikaisena Turun Kaupunginteatterin näyttelijänä tunnettu Aarre-Ahtio on luonut pitkän uran myös valokuvaajana. Hänen töitään on nähty useammassa näyttelyssä Turun Kaupunginteatterilla, mutta myös monissa museoissa, kirjastoissa ja kulttuurikeskuksissa. Teatterin Taideseinällä Aarre-Ahtion töitä on nähty viimeksi keväällä 2018, kun Re(p)liikkejä-sarja pyöri näytöllä kuukauden ajan. 

Näyttely koostuu vuosina 1989–2024 otetuista henkilövalokuvista. 1970-luvun lopulla valokuvauksesta innostunut Aarre-Ahtio kuvaa paljon matkoillaan. Kuvia on otettu ympäri maailmaa, ja niissä nähdään tavallisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä. 

”Vaikka kohteet kuvissani ovat täysin sellaisia kuin ne ovat luonnossakin, en anna kuvilleni nimiä. Paikkakunta ja vuosi riittävät – ja joskus pelkään niidenkin johdattelevan katsojaa liikaa”, Aarre-Ahtio kertoo.

Teatterin yleisötyöntekijä Aatu Pyy uskoo valokuvien saavan uusia sävyjä Taidenäytöllä:

”On pysäyttävää nähdä lähikuvia ihmiskasvoista maan suurimpiin lukeutuvalta ulkonäytöltä, kuvien suuri koko antaa niiden tulkintaan uusia sävyjä. Aarre-Ahtion kuvissa fokus on ihmisessä, ja kuvat on otettu ohikiitävissä hetkissä. On hienoa saada esitellä näitä kuvia turkulaisille Taidenäytöllä, ja tuoda esiin Ekkon toinenkin taiteellinen ura.” 

Vastaantulijoita ja kanssamatkustajia -näyttely on nähtävissä Turun Kaupunginteatterin ulkoseinän Taidenäytöllä 1.3.-31.5.2024. Pääkuvassa on Aarre-Ahtion vuonna 2017 kuvaama ranskalaismies.