Itäinen Rantakatu on suljettu to 19.12. klo 7-15.30. Näin tulet meille.

Kaksi hahmoa kävelee siniseen sumuun

Hiljaiset sillat -musikaalin pääosan esittäjä vaihtuu

Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä pyörivän Hiljaiset sillat -musikaalin pääosan esittäjä vaihtuu kevätkaudella. Francescan roolin tekee 13.1. alkaen Elli Vallinoja Maria Ylipään jäädessä äitiyslomalle.

Samuel Harjanteen ohjaaman musikaalin roolitus vaihtuu Ylipään jäädessä alkuvuodesta äitiyslomalle. Hänen rooliinsa italialaissyntyisenä perheenäiti Francescana astuu Elli Vallinoja 13.1. alkaen.

Vallinoja on nuoresta iästään huolimatta kokenut ja palkittu mezzosopraano, joka on esiintynyt kansallisoopperassa useissa rooleissa sekä orkesterien ja kuorojen solistina niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Monipuolinen laulaja on näytellyt myös pääroolin musiikkielokuvassa Jos Rakastat (2010). Turun Kaupunginteatterissa hän esiintyi Stephen Sondheimin musikaalissa Kesäyön hymyilyä (2011). Laulajana hän on saanut kiitosta kauniista äänenväristään ja vahvasta lavaolemuksestaan. Tutustu Vallinojaan lukemalla hänen haastattelunsa. 

Esityskauden alussa Ylipäätä upeasti tuurannut monilahjakkuus Anna-Maija Jalkanen nähdään jatkossakin musikaalin näyttämötyöryhmässä. Hän toimii edelleen usean roolihahmon varahenkilönä, mukaan lukien Francescan roolin.

Tervetuloa katsomoon kokemaan intiimi ja pakahduttava Hiljaiset sillat -musikaali, joka nähdään Päänäyttämöllä 20.5. asti. Kaikki kevään esitykset tulevat myyntiin keskiviikkona 23.11.

Ja mitä lämpimimmät onnittelut Ylipään perheelle onnellisesta uutisesta!

Aiemmista tiedoista poiketen Elli Vallinoja paikkaa roolissa jo lauantaina 7.1. klo 14 esityksessä. Maria Ylipää tekee roolin viimeisen kerran 7.1. klo 19 esityksessä ennen äitiyslomalle jäämistä. // päivitetty 5.1.