Tiedote

Teatterin naapurissa rakennetaan. Näin tulet meille.

Nainen hymyilee kameralle lämpiössä viherkasvien takaa

Lippukassan kiistaton Kunkku

Lippiksen tiskin takana on hymyillyt jo 32 vuoden ajan sama nainen. Hän on Kirsti Kunelius-Paavola, tuttavilleen Kunkku. Pian koittaa hänen viimeinen työpäivänsä lippukassalla.

Kirstin ura Turun Kaupunginteatterin lippukassanhoitajana alkoi 90-luvun taitteessa hänen tavattuaan turkulaismiehen silloisen kotikaupunkinsa Oulun ravintolassa. Parin vuoden etäsuhteen jälkeen hän uskaltautui kysymään pomoltaan Oulun Kaupunginteatterissa siirtoa etelään. Turun Kaupunginteatterin johtaja Alpo Suhonen tarjosi ensin järjestäjän paikkaa, mutta Kirsti halusi ehdottomasti jatkaa asiakaspalvelutyötä lippukassanhoitajana. Siinä pestissä hän viihtyikin kauan, mutta nyt pitkä teatteriura on tulossa päätökseen.

Kirsti, oliko Turkuun muutto silloin 90-luvulla kulttuurishokki?

Olihan se vähän. Sisäänpäin kääntyneisyyttä havaitsin, mutta kyllä siihen sitten mukaan pääsi. Alkuun minun Oulun murteeni hämmensi ihmisiä, mutta enää siitä ei taida olla mitään jäljellä.

Miten työsi on muuttunut 30 vuoden aikana?

Ainakin 90-luvulla teatterissa oli vähemmän esityksiä ja enemmän juhlia. Lippukassalla meitä oli kaksi ja käytössä oli jo vuonna 1991 tietokone ja yksi puhelin. Vaikka jonoa muodostui silloinkin, työ tuntui silti rauhallisemmalta. Se oli yksinkertaisempaa, koska se sisälsi pelkkää lipunmyyntiä. Välillä kyllä tulostelimme Sirkun kanssa ryhmävaraajien lippuja hankalassa asennossa siivouskopissa, se vei aina hirveästi aikaa.

Miten työympäristösi on muuttunut?

Aluksi lippukassa oli aulassa siinä, missä nyt on sisääntuloaulan kahvila. Ovet ulos olivat talvellakin auki sen molemmin puolin ja lämpötila oli 14 astetta. Meidän takaamme kulki luiska suoraan Päänäyttämölle ja talon väki tuli sitä kautta asioimaan lippukassalle. Tunsimme silloin kaikki toisemme paremmin, kun väkeä oli vähemmän. Ilpo Tuomarilan ollessa johtajana lippukassa siirrettiin nykyiseen paikkaansa. Ja sitten teatterin remontin aikana 2014–2017 meidän väistötilamme oli kauppahallissa. Siellä miljöö ja henki oli aivan ihana, vaikka tila sinänsä ei ollut ideaali lipunmyyntiin. Me toimme uutta asiakasvirtaa kauppahalliin, ja jonottajat tutustuivat samalla muihinkin liikkeisiin.

Onko yleisö muuttunut aikojen saatossa?

Aika paljon meillä käy ihan sieltä alusta asti tuttuja vakkareita. Enimmäkseen he ovat naisia ja kausikorttilaisia, joilla katsomopaikat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Teatteri on selvästi jäänyt monelle elämäntavaksi. Esimerkiksi Turun kaupungin työntekijöille tarjoama Tyky-etu toi meille paljon uusia vakioasiakkaita ja kun he huomasivat teatterin hienouden, he käyvät täällä edelleen. Nyt on myös nuoret enemmän liikkeellä. Ehkä heillä on paremmin varaa edullisimpiin opiskelijalippuihin ja ohjelmisto on heille kiinnostavampaa.

Mitkä esitykset ovat jääneet parhaiten mieleesi?

Kyllä ne edelleen ovat koko perheen esitys Peter Pan ja Elisabeth-musikaali Päänäyttämöllä. Mielenkiintoinen oli myös Sopukan ohjelmiston Kahvinkeitin 2000, jossa kuljettiin eri esityspaikasta toiseen.

Millaisia kohtaamisia lippukassalla on jäänyt mieleen?

No, olen esimerkiksi tavannut kaikki presidentit, kun he ovat käyneet teatterissa. Ennen vanhaan, kun pressa tuli, laitettiin kukkakimput tiskille. Ja Martti Ahtisaarelle varattiin aikanaan käyttöön lippukassan vessa, ettei hänen tarvitse jonottaa. Myös Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Kajavalle varattiin siihen aikaan aina automaattisesti väliaikatarjoilut ja soitettiin taksi valmiiksi. Nykyisin kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

Tuleeko mieleen muita teatterimuistoja?

Vaikka miten paljon! Esimerkiksi 90-luvun lopulla teatterilla oli enemmän omia kiinnitettyjä näyttelijöitä ja he pitivät taiteilijajuhlia, kun jollain tuli pyöreitä vuosia täyteen. Niitä vietti koko talo yhdessä kutsuvieraiden kanssa. Oli sellaista kodikasta yhteistekemistä. Sitten meillä oli vuosittain kevätjuhla teatterin väelle, se päätti aina teatterikauden. Oli myös ohjelmallisia vappubileitä lämpiössä ja Päänäyttämöllä oli tanssit, johon kaikki pukeutuivat. Niitä silmänaamioita tehtiin ompelimossa myyntiinkin. Nykyisin meillä on isompi henkilökunta, enemmän esityksiä ja enemmän työtä, joten kulttuuri on muuttunut. Nyt on modernimpaa.

Miltä tuntuu lähteä?

Itku tuli jo nyt. Teatteri on ollut minulle toinen koti, kun olen tainnut viettää täällä enemmän aikaa kuin kotona.

Mihin elämä vie seuraavaksi?

Joulun jälkeen lähdemme mökillemme Pyhätunturille, mutta muuten pysyn kyllä Turussa. Joten varmasti minua nähdään jatkossakin teatterilla.

 

Kaksi pitkäaikaista kollegaa muistelee

Lavastussuunnittelija Jani Uljas

“Kirsti on nähnyt paljon teatterin elämää ja esityksiä. Hänen käsiensä kautta on täytynyt kulkea ainakin miljoona lippua. Mua on alkanut aina hymyilyttää, kun näen Kirstin. Hänen hymynsä on tarttuvaa laatua.”

Myyntipalvelun Marika Paajanen

“Muistan hyvin, kun Kirsti muinoin tuli taloon ja teatterin toimiston ”vintille” ja pyysi minulta apua työtodistusten kopioimisessa, silloin siinä jutusteltiin ekaa kertaa ja tutustuttiin. Aikaa on siitä kulunut jo kymmeniä vuosia. Kirsti tuli Oulusta kaupunginteatterista rakkauden perässä Turkuun. Asiat loksahtivat paikoilleen ja Kirsti jäi meille töihin, ja rakkaus piti Turun seudulla.

Kirsti on kuuluisa siitä, että kun työpäivä päättyy, niin perävalot vaan autossa näkyy (KIK1), kun suuntana on koti, eikä mihinkään iltarientoihin häntä saisi osallistumaan, vaikka kuinka pyytäisi. Kerran saatiin hänet kuitenkin mukaan Lippupistepäiville Tallinnassa ja tuo reissu itselleni on jäänyt kaikkein mieleenpainuvimmaksi näistä karkeloista (hyvässä mielessä). Pohjoinen ja Pyhätunturi on Kirstille paras paikka kesät ja talvet ja sinne he suuntaavat aina, kun se vaan on ollut mahdollista. Kirstillä on ollut Lippiksellä useita työpareja, mutta pisimpään hänen kanssansa ehti työskennellä Sirkku Ahtinen. Lippumyymälässä he istuivat lasiluukkujen takana vuosikaudet yhdessä ja myivät lippuja.

Kirsti rakastaa yli kaiken siisteyttä ja siinä hän on aivan ylivoimainen. Kirstillä on korkea työmoraali ja hän on aina paikalla liiankin ajoissa, ei ikinä myöhässä. Kirsti on ystävällinen ja hänellä on loistava tilannetaju, jos vaateaulassa yleisöpuolella tapahtuu jotain, johon pitää puuttua, niin Kirsti ei jää toimettomaksi. Kirsti osaa miellyttävällä tavalla tarttua hankaliinkin tilanteisiin siten, ettei kuitenkaan loukkaa ketään. Kirsti hoitaa myös jonot ennen esitystä niin, että esitys pääsee alkamaan aina ajoissa.

Kirstillä on paljon vakioasiakkaita, jotka asioivat ainoastaan vain hänen kassallaan. Kirstin kassa stemmaa aina virheettömästi päivän päätteeksi. Kirstin näppäimistö tietokoneella on aina desinfioituna. Kirsti muistaa kaiken varauksista ja varaajista, jopa kuukausia ja vuosia taaksepäin. Kirsti on ollut aina reilu, luotettava ja hyvä työkaveri. Tulee ikävä!”

 

Kirstin viimeinen päivä Lippiksellä koittaa perjantaina 22.12.2023. Jatkossa lippukassalla teitä palvelevat Anna, Jutta ja Tiia. Lippiksen jouluajan aukiolot näet täältä.