Ohjaajan sana

Eräs helluntaikristillinen pastori seurakunnassani aikoinaan vitsaili, että “vain Korpirantojen koirat pääsevät taivaaseen”. Mielestäni lause kiteyttää jotain olennaista länsimaisesta luontokäsityksestä. Inhimillinen tietoisuus yksikkönä on asia, jonka miellämme luterilaisessa arkikielessä usein sieluksi. Pastorin vitsikäs lausahdus herättää väistämättä kiinnostavan ajatusleikin sielun käsitteestä. Onko  “sielu”, tietoinen minuus, silkka biologinen organismi vai puhtaasti filosofinen käsite?

Lähdin tälle tutkimusmatkalle ohjaajana rakkaudesta tieteeseen, luontoon, etiikkaan ja maailmaan, jossa elämme. Olemme arjessamme jatkuvasti suhteessa runsaaseen katraaseen ei-inhimillisiä organismeja, valtavia ekosysteemeitä ja prosesseja. Tämä tieteisfantasian klassikkona tunnettu teos avaa maiseman, jossa avaruustutkijat yrittävät ymmärtää inhimillistä käsityskykyä laajempia tietoisia prosesseja kuvittelemalla, että on olemassa valtameri, joka on professori Gibarianin repliikkien mukaan “jättimäiset aivot, suunnattoman kehittyneet aivot, jotka ovat miljoonia vuosia meitä edellä. Solaris on jo kauan sitten ymmärtänyt kaiken toimintamme turhuuden ja siksi vetäytynyt rikkumattomaan hiljaisuuteen”.

Filosofi Elisa Aaltola kuvaa Empatia (2018) teoksessaan tunteen ja rationalisoidun moraalin välistä suhdetta näin: “Mikäli kulttuuri korostaa tunteiden toissijaisuutta me helposti etäännymme niiden merkityksestä. Kun kulttuuri nimeää tunteet vältettäviksi, jopa noloiksi häiriötekijöiksi on sen seurauksena usein tila, jossa juuri positiivisia moraalia edesauttavia tunteita vältetään samalla, kun vähemmän rakentavat tunnetilat jäävät huomaamatta vaikuttamaan. Ilman tunteita ja empatiaa järki on hukassa.”

Vaikka Solaris on täysin orgaaninen luontokappale eli planeetta, se vertautuu vinksahtaneella tavalla ihmisen luoman kehittyneimmän tekoälyn kapasiteettin, jossa itsenäisiä tietoisia prosesseja, jotka ovat ihmisaivojen kapasiteetille mahdottomia toteuttaa, toteutetaan tietokoneilla. Kysyn itseltäni: Miten voisimme sisällyttää luonnon, eläinten ja lapsen logiikkat tekoälyjen empatian rakentamiseen tietokoneissa, jotka ovat pian todellisuutta arkipäiväisessä elämässämme? Ihmisen ja muiden kädellisten tietoisuuden rakenteen biologiaan kuuluu olennaisesti yhteisöllisyys. “Minua ei ole olemassa ilman sinua, meitä ja heitä.”

Solaris imee muistoja roolihenkilöiden alitajunnasta ja synnyttää niiden pohjalta esineitä ja olioita. Pyrkiikö se silloin hyvään niin kuin me hyvyyden käsitämme? Pystyykö Solaris erottamaan hyvää ja pahaa toisistaan?

Tämä teos pyrkii valamaan katsojiinsa polttavaa halua ymmärtää maailmankaikkeutta. Näytelmä sisältää sydäntäläikähdyttävää ihmissuhdedraamaa, mutta sisimmiltään esityksen ydin on rationaalisen logiikan tai “älyn”, moraalin ja empatian ristiveto suhteessa luontokappaleisiin ja toisaalta tekoälyn kehittämiseen. Ilmastokriisin vuoksi se on keskeinen osa tulevaisuudennäkymää, johon pyrin itse tällä taideteoksella vaikuttamaan. Yritys ymmärtää maailmankaikkeutta on minulle tämän teoksen sekä kaiken taiteellisen ja tieteellisen toiminnan keskeisin motiivi eli polttoaine.

“Pysy avoimena” on lause, jota itselleni toistan jatkuvasti tätä esitystä tehdessä.

Pysy avoimena.
Ona Korpiranta,
Turussa 23. elokuuta 2023