Oma näkökulma tarinaan
Dramaturgi Satu Rasila kirjoitti uuden näytelmäsovituksen itselleen tärkeästä kirjallisuuden klassikosta. Sen painopiste on Jon kirjailijaksi kasvamisessa – tarinassa, johon Rasila vahvasti samaistuu.
Mikä tekee Pikku naisia -teoksesta erityisen?
Pikku naisten maailma on mielestäni kuin fantasia siitä, millaisia me kaikki voisimme olla ideaalitilanteessa. Jos voisimme vain hengailla parhaiden kavereidemme kanssa, leikkiä ja keskustella ihmissuhteista. Se on siis täydellistä eskapismia. Teoksessa ja sen henkilöissä on myös sellaista hyvyyttä, joka koskettaa. Bethin kohtalo taas tuo syvyyttä ja toimii vastapainona sisarusten ilonpidolle. Kirjaa lukiessa tulee jo ennen sen loppumista ikävä niitä alkupään kohtauksia.
Mikä oma suhteesi Pikku naisiin on?
Naisnelikot ovat minusta kiinnostavia, sellaiset kuin Sinkkuelämää -päähenkilöt ja oma ystäväpiirinikin. On kiinnostavaa miettiä, kuka itse on suhteessa nelikkoon. Hassua kyllä, vasta viimeisin elokuvaversio (Greta Gerwin, 2019) Pikku naisista sai minut tajuamaan, että koen hyvin vahvaa sielunsisaruutta Jon hahmon kanssa. Hänen kirjailijaksi kasvamisesta tuli avain tähän uuteen sovitukseen. Jo alkaa kirjoittaa kuolemassa olevan siskonsa Bethin pyynnöstä ja lopulta kirjoittaminen on ikään kuin tämän elämän säilyttämistä.
Millaisia näyttämösovituksia Pikku naisista on tehty aiemmin?
Vaikka teos on monelle tuttu, on se tehty näytelmänä Suomessa vain kerran aiemmin ammattiteatterissa. Se nähtiin Kouvolassa vuonna 2015 Hannu Tuiskun dramatisointina. Valmiita kansainvälisiä näytelmiä löytyi Drama cornerista kaksi, mutta oman sovitukseni tein kahden Loiusa May Alcottin kirjan pohjalta. Nyt Pikku naisia nähdään siis ensi kertaa Suomessa kaupunginteatterin Päänäyttämön mittakaavassa.
Miten lähdit tekemään uutta sovitusta?
Katsoimme yhdessä ohjaaja Sini Pesosen kanssa eri elokuvaversioita ja puhuimme siitä, mikä henkilöissä resonoi. Dramatisointiin pitää aina löytää oma kertomisen kulma, meille se oli kirjoittaminen ja oman maailman luominen. Näytelmän luuppirakenne syntyi myöhemmin. Kielessä halusin säilyttää tietyn kohotetun epookin, mutta sisarten dialogi on puhekielisempää, ettei heidän lämpönsä ja ilonsa muutu jäykistelyksi. Dialogin kirjoittaminen on kuin säveltämistä, kuulen puheen päässäni ja hengityksen rytmi määrää pilkun paikat.
Mitä halusit ehdottomasti säilyttää sovituksessasi?
Sen modernin naiskuvan. Jo luo itse maailmoja. Hän on tekijä, eikä vain ajaudu tarinaan. Gerwinin ohjaamassa elokuvassa oli hetki, jossa kustannuspäällikkö haluaa Jon kirjoittavan novelliinsa onnellisen lopun. Jo ei suostu muuttamaan tarinaansa, ellei saa korvaukseksi isompaa provisiota. Tämä on minusta huikea katsanto nykyisin suosittuun autofiktioon, jota Louisa May Alcott kirjoitti jo 1800-luvulla Jon hahmon kautta.