Pikku naisia – ohjaajan sana

Ehdotin Turun Kaupunginteatterille Pikku naisia -näyttämösovitusta nähtyäni Greta Gerwigin elokuvan Pikku naisia vuonna 2019. Gerwig oli päivittänyt klassikkoteoksen elokuvassaan onnistuneesti. Ajattelin, että romaani täytyisi tuoda tuoreella tavalla myös näyttämölle. Tyttöyttä ja teini-ikää ei useinkaan ole nähty tarpeeksi tärkeänä aiheena suurelle näyttämölle, mutta minusta teini-ikä on kiinnostavin aika ihmisen elämässä, koska se on suurten muutosten ja vahvojen tunteiden aikaa.

Louisa May Alcottin kirjoittamaa romaania pidetään klassikkoteoksena. Josephinen, eli Jo’n henkilön voisi nykypäivänä tulkita myös queer-henkilöksi, mikä kiehtoo minua.
Satu Rasilan uudessa dramatisoinnissa Jo luo itse omaa tarinaansa samalla, kun kasvaa kirjailijaksi.

Jo, Meg, Amy ja Beth elävät turvallisessa ja hyväksyvässä kodissa, mutta maailma kodin ympärillä on turvaton: Yhdysvalloissa on meneillään verinen sisällissota. Sota ei tosin tässä ole teoksen aihe, vaan sen olosuhde. Myös tämä kiinnosti minua: olen jo pitkään halunnut kuvata sota-aikaa kotirintamalla, kaukana varsinaisesta sotimisesta.

Marchien perhe on rakkaudellinen, tasa-arvoinen ja edistyksellinen ja siskokset saavat olla sitä mitä itse haluavat, vaikka 1860-luvun Yhdysvalloissa naisten asema ei ollut missään määrin tasavertainen miehiin nähden. Naisten tärkeimpiä saavutuksia oli päästä naimisiin ja perustaa perhe. Pikku naisissa tämä on suurin haaste juuri Jolle, joka haluaa pysyä naimattomana.

Pikku naisissa keskitytään naisten arkeen. Siskot luovat omaa yhteistä maailmaansa ja vaikka he riitelevät, he ovat aina toistensa puolella. Siinä on jotain hyvin vetoavaa ja arvokasta, vallankumouksellistakin.
Minulla, lavastaja Tinja Salmella ja pukusuunnittelija Tuomas Lampisella oli selkeä käsitys siitä, miten pikku naisten visuaalinen maailma on elokuvissa perinteisesti nähty. Halusimme tässä esityksessä tuoda 1860-luvun epookkiin lisäksi feminiinin haavemaailman.

Toivon, että esitys antaa arvon ja luo tilaa tyttöydelle, joka on yhä kulttuurissamme aliarvostettua. Huolenpito, hellyys, rakkaus, välittäminen, empatia, herkkyys ja haavoittuvuuden näyttäminen on yhä vallankumouksellista ja rohkeaa. Millainen maailma olisikaan, jos nuoret tyttöoletetut saisivat kasvaa yhtä hyväksyvässä ilmapiirissä kuin Marchin tytöt, ilman vähättelyä ja mitätöintiä, juuri sellaisiksi kuin haluavat?

Sini Pesonen