Sivarina teatterissa

Siviilipalvelusta suorittaa Turun Kaupunginteatterissa tavallisesti useampikin henkilö samaan aikaan. Kauden 2021–2022 aikana sivareita oli kolme, heistä kaksi näyttämöteknikkoina ja yksi vahvistuksena valo- ja äänitiimissä. Nyt kuullaan Leo Lindenin, Oiva Heinosen ja Onni Heinosen kokemuksia siviilipalvelusvuodesta.

Miten päädyitte suorittamaan siviilipalvelusta teatteriin?

ONNI HEINONEN, NÄYTTÄMÖTEKNIIKKA: Aloitimme kaikki kolme siviilipalveluksen elokuun puolivälissä. Olen kasvanut teatteriperheessä, joten teatteri on ollut osa elämää aina. Nyt halusin nähdä, miten esityksiä rakennetaan kulisseissa, hahmottaa sitä kokonaisuutta. Ja olin varma, että saan tästä enemmän irti kuin armeijasta.

OIVA HEINONEN, VALO- JA ÄÄNIOSASTO: Minä kuulin täällä aiemmin sivarissa olleelta kaimalta, et tämä on mukava paikka ja että kannattaa hakea. Olen ollut aiemmin mukana teatterijutuissa, mutta en ole myöskään koskaan nähnyt sitä kokonaisuutta, kun esitys valmistetaan alusta loppuun.

LEO LINDEN, NÄYTTÄMÖTEKNIIKKA: Minä olen tehnyt kesäteatteria ja näytellyt harrastajateatterissa pienestä asti. Tähtään näyttelijäksi ja ajattelin, että olisi hyvä nähdä isompaa ammattiteatteria tekniseltä puolelta.

Mitä teitte työpäivinänne?

OIVA: Tein hommia valo- ja äänipuolella, esimerkiksi Hobitissa vastasin savukoneiden iskuista ja siirtelin niiden letkuja esityksissä. Ennen esityksiä testasin työkaverin kanssa aina tekniikan. Nokian esityksissä kuljetin valoja näyttämölle asti, mutta muuten tein kaikenlaisia avustavia töitä kulisseissa.

ONNI: Minä olin näyttämötekniikassa pystytys-, purku- ja siirtelyhommissa. Lisäksi autoin vierailuesityksissä ja olin verstaalla maalarien apukätenä. Kaksi paavia -esityksessä esiinnyin avustajana myös näyttämöllä.

LEO: Tein näyttämömiehen perustehtäviä Päänäyttämön puolella. Etenkin Hobitti työllisti paljon.

Millaisia ennakko-odotuksia teillä oli ja tuliko yllätyksiä vastaan?

OIVA: Odotin pääseväni näkemään, mitä kaikkea teatterissa töissä oleminen voi olla. Alussa tuli aika paljon yllätyksiä, kun olin ajatellut vähän naivisti, että täällä vaan tehdään näytelmiä. Mutta konkretia yllätti, se miten iso koneisto niiden kaikkein näkyvimpien tekijöiden takana on. On hieno seurata, miten monta ihmistä ja osastoa tarvitaan, että kokonaisuus toimii.

LEO: Vuosi meni kuten oletinkin. Näyttämötekniikalla oli vähän enemmän hommia, kuin luulin, sillä lavasteita ei liikuteta vain esityksissä, vaan paljon myös niiden ympärillä ja harjoituksissa. Vähän elättelin toiveita, että voisin vuoden mittaan päästä näyttämölle avustajana, sellaiseen ei kuitenkaan tullut mahdollisuutta.

ONNI: Luulin tietäväni valmiiksi jo paljon teatterin tekemisestä, mutta vähän kaikki yllätti kokoluokallaan. Vaikka ymmärsin, miten asioita tehdään näyttämölle, kaikki suunnittelun määrä hahmottui vasta sivarissa, kun kaiken näki edessään.

OIVA: Kaksiosaiset työpäivät kerryttivät ylityötunteja yllättävän paljon. Osasin sitäkin kyllä odottaa. Se tuli yllätyksenä, että teatterityössä on välillä paljon tekemistä, mutta välillä paljon ihan pelkkää odottelua. Ja sitten on taas kiire.

Millaisen vastaanoton saitte teatterilla aloittaessanne?

ONNI: Kaikki täällä ovat olleet tosi mukavia, hauskoja ja huomaavaisia. Viihdyin hyvin.

LEO: Tunnelma oli avoin, eikä tuntunut, että pitäisi olla tietynlainen.

OIVA: Työyhteisö otti vastaan hyvin, vaikka aluksi oli paljon totuttelua, kun koitti löytää jalansijaa.

Mikä oli antoisinta?

OIVA: Mukavinta on ollut loppua kohden, kun ihmiset ovat tuttuja ja ymmärtää jo termejä, joita työkaverit käyttävät. Olin kirjoittanut päiväkirjaani alkuajoilta, että ”muut ympärillä puhuu ja naureskelee, mutta itse en tajua yhtään mille”. Parhaita muistoja minulle jäi Hobitin ensi-iltajuhlista, kauden päättäjäisistä ja koko teatterin virkistyspäivästä. Täällä on niin mukavaa porukkaa, että sitä on kiva nähdä vapaammissakin merkeissä.

ONNI: Nautin eniten esitysten tekemisestä. Esimeriksi Kullervo oli hieno esitys ja siinä riitti tasaisesti hommaa. Oli hienoa seurata, miten yleisö reagoi esitykseen.

LEO: Laitosteatteriin ja tekniikkaan tutustuminen kokonaisuudessaan. Se voi olla hyödyksi näyttelijänopintoihin hakiessani. Ja oli kiinnostavaa jutella näyttelijöiden kanssa, minulla on nyt aika realistinen kuva siitä ammatista.

Mitä ei tule ikävä?

OIVA: Teatteritalossa on hirveästi portaita, niitä ei tule ikävä. Valotarkkaamoon pitää aina kiivetä portaat ja saan aina sähköiskun siellä olevasta vaimentavasta kokolattiamatosta.

LEO: Pystytykset ja purut, joita piti tulla tekemään todella aikaisin tai myöhään. Etenkään lattioiden vaihto ei oikein sytyttänyt.

ONNI: Pitkät päivät ja kuusipäiväinen työviikko hankaloitti muuta elämää ja harrastamista. Muu maailma toimii niin eri tahtiin kuin näyttämö. Sen takia soittoharrastus jäi vähän tauolle, mutta tämän jälkeen sähkökitara ja bändihommat nousee taas isompaan rooliin.

Kenelle suosittelisitte teatteria siviilipalveluspaikkana?

OIVA: Teatteriin voi tulla kuka vaan, kaiken kyllä oppii. Mutta pitää pystyä sitoutumaan aikatauluihin. Esityksistä ei voi myöhästyä, sillä jokaista tarvitaan, että kokonaisuus rullaa.

ONNI: Minä suosittelisin sivaria sellaiselle, jota teatteri ja työ siellä taustalla kiinnostaa. Silloin siitä saa enemmän irti. Vaikka tähän maailmaan tosiaan pääsee sisään ja oppii, vaikkei mitään tietäisikään. Pitää olla täsmällinen ja tunnollinen, eikä liian totinen. Ja joustavuutta on oltava, välillä pitää jäädä illaksi töihin, vaikka luuli pääsevänsä neljältä.

LEO: Pitää tosiaan kestää omituisia työaikoja. Mutta tämä on tosi hyvä tilaisuus tutustua teatterimaailmaan, jos se kiinnostaa. Tässä näkee melkeinpä koko taiteellisen prosessin. Tänne muuten pitää hakea jo aika aikaisessa vaiheessa!

Kuvassa Onni ja Oiva Heinonen. Leo Linden vietti kuvaushetkellä vapaapäivää.