Teatterisäätiö palkitsi Jani Uljaksen ja Taneli Mäkelän
Turun Teatterisäätiö palkitsee vuosittain teatterintekijöitä merkittävästä turkulaisesta teatteriteosta tai elämäntyöstä. Vuoden 2024 palkinto jaettiin molemmista ja kumpikin osui Turun Kaupunginteatterista tutuille taiteilijoille. Teatterisäätiö tukee vuosittain myös Sopukka-projektin kaltaisia paikallisia teatterihankkeita sekä myöntää matka- ja koulutusapurahoja tekijöille.
”Teatterisäätiön mahdollistamat matkat ovat antaneet perspektiiviä teatteriin, niiden kautta osaan asettaa itseni ja Turun teatterimaailmankartalle. Arvostan Teatterisäätiön luottamusta taiteilijoihin, säätiö ikään kuin sijoittaa meihin pääomaa ja uskoo, että siitä kasvaa jotain upeaa. Olen kiitollinen siitä isosta luottamuksesta”, lavastaja Jani Uljas sanoo summaten varmasti koko turkulaisen teatterikentän tuntoja.
Elämäntyöpalkinnon saanut Uljas on toiminut Turun Kaupunginteatterin päälavastajana jo puolet elämästään, eli 25 vuotta. Hän kertoo olleensa roudaamassa lavasteita varastosta, kun Teatterisäätiötä soitettiin.
”Luulin, että viime vuoden matkaraportistani puuttuu jotain, mutta asia olikin tämä palkinto. Se lämmitti ja yllätti. Tuntui hyvältä tulla nähdyksi teosten kautta, että ne ovat tehneet vaikutuksen. Elämäntyöpalkinto kuulostaa kyllä suurelta, kun itsestäni tuntuu, että olen vasta matkalla johonkin. Aika on mennyt nopeasti”, naurahtaa Uljas.
Taneli Mäkelä on nähty vuosien saatossa usein näyttämöillämme. Vierailijapalkinto myönnettiin hänelle Florian Zellerin kirjoittaman ja Mikko Koukin ohjaaman Isä-draaman monia syvästi koskettaneesta ja kehutusta roolityöstä. Tarinassa muistisairas André huomaa ympäristön ja ihmisten muuttuvan itselle vieraiksi.
”Olen saanut tehdä monia hienoja rooleja Turussa, mutta lämmittää kyllä, että palkinto tuli juurikin tästä itselle tärkeäksi tulleesta roolista. On ollut ilo olla osa tätä työryhmää”, Mäkelä kertoo.
Draaman rakenne vie myös katsojan muistisairaan pään sisään. Uljaksen Pienelle näyttämölle suunnittelema pyörivä lavastus muuttaa tiloja lennossa esityksen aikana.
”Isän lavastus yhdistää mielentilan ja teknisen ratkaisun. Halusin katsojan kokevan samalaisia hämmennyksen tunteita, kuin muistisairas päähenkilökin. Näyttää sen, miltä tuntuu, kun tuttu ympäristö muuttuukin yhtäkkiä vieraaksi”, Uljas kertoo.
Uljaksen uralle mahtuu lukuisia muitakin hienoja lavastuksia. Hän sanoo, ettei itse arvota niitä, mutta mainitsee kuitenkin menneistä töistä Neljäntienristeyksen (2016) ja Tom of Finland -musikaalin (2017).
”Neljäntienristeyksessä katsomo oli poikkeuksellisesti lavan molemmin puolin ja näytelmä oli dramatisoitu eri tavoin kuin kirja, sitä oli jännä tehdä. Tom of Finlandissa oli vahva kuvasto, joka piti luoda uudestaan ikään kuin eläväksi sarjakuvaksi. Siinä oli virkistävän rohkea teksti kuvitettavaksi”, Uljas muistelee.
Hänestä lavastajan työ ei ole muuttunut pohjimmiltaan yhtään, joka esityksessä ratkotaan samoja asioita. Työvälineet vain ovat nykyisin erilaisia ja kuvamateriaalin ja taustatiedon hankita on paljon helpompaa, kun enää ei plärätä kirjastossa kirjoja ja monisteta niistä sivuja. Koneen kanssa suunnittelusta ja luonnostelusta on myös tullut arkea.
”Tärkein mitä lavastaja voi antaa esitykselle, on luoda mielenmaisema ja toiminnalliset puitteet ohjaukselle ja näyttelijäntyölle. Omassa suunnittelussani huomaan pyrkiväni yhä pelkistetympään ilmaisuun. Ylipäätänsä lavastajan työssä sisällön tiivistäminen, ytimen etsiminen on olennaista. Toki aina lähdetään teoksen vaateista, että tässä on sulle teksti, tee siitä niin hyvä kuin pystyt. Se on ihana luottamuksen osoitus ja tunne, joka toistuu usein työssäni”, Uljas summaa.
Onnittelut Janille ja Tanelille palkinnoista koko teatterin väeltä!
