Valokeilassa: Stefan Karlsson

Hän opiskeli 90-luvulla fysiikkaa yliopistossa ja haaveili lääkiksestä tai jalkapalloilijan urasta. Ei käynyt teatterissa. Lue keväällä 2019 tehdystä haastattelusta, miten hänestä tuli näyttelijä.

Niin, miten sinusta tulikaan näyttelijä, Stefan?

Ystävystyin armeijassa Kari Ketosen kanssa. Näin opiskeluaikana hänen esityksiään Helsingin Ylioppilasteatterissa ja pääsin ensi-iltabileisiin. Se meno teki nuoreen mieheen lähtemättömän vaikutuksen. Olin liikunnallinen ja kiinnostuin esiintymisestä. Minua vinkattiin hakemaan tanssijaksi Kari Heiskasen ohjaamaan Drive or die -jättispektaakkeliin, joten kävin kysymässä pääsenkö mukaan. Heiskanen kysyi missä olen tanssinut. En ymmärtänyt, että hän tarkoitti tanssiopintoja, joten vastasin että “himassa ja diskossa, tietenkin”. Hän naureskeli ja pyysi näyttämään mitä osaan, mutta mulla oli silloin sandaalit, joten kysyin voinko vaihtaa ne lenkkareihin ja tulla illalla uudestaan. Se sopi ja siitä illasta alkaen aloin pyöriä paikalla säännöllisesti. Ujuttauduin tanssijasta näyttelijäksi ja mulla oli hirveän hauskaa. En tiennyt ollenkaan, että muut kävivät mukaan päästäkseen kolmevaiheiset koe-esiintymiset. Heiskasen kehotuksesta hain myöhemmin opiskelemaan näyttelijäksi.

Teatterilla on parhaillaan meneillään henkilökunnan pyöräilyhaaste. Ensimmäisen päivän jälkeen nimesi kohdalle ilmestyi merkintä 57 km. Kannattaako muiden enää yrittääkään?

Heh, en ehdi pyöräillä läheskään joka päivä, mutta teen pitkiä lenkkejä sitten kun lähden.

Ehditkö harrastaa mitään muuta?

Toki! Luen paljon, kesäisin purjehdin ja haluaisin valokuvata enemmän. Ja nautin hyvästä ruoasta ja viineistä. Sulkapallo jäi aikoinaan, kun rupesin lukemaan lääkiksen pääsykokeisiin. Nykyään harrastan triathlonia ja juoksen muutenkin paljon. Juokseminen on minulle ensisijaisesti ajattelemista. Kaupunkilaispoika saa Ruissalon tai Paraisten luonnossa kokemuksen siitä, että on elossa. Mulla on aina suuri kaipuu metsään ja merelle.

Anna kirjasuositus.

Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta teki aikanaan vaikutuksen ja valvotti öitä, sillä en malttanut lopettaa lukemista. Haruki Murakamin romaaneista pidän myös, niistä mystiikan, surrealismin ja hulluuden sävyistä. Seuraavaksi pitäisikin lukea häneltä Mistä puhun, kun puhun juoksemisesta.

Vaimosi Minna Hämäläinen on myös näyttelijä Turun Kaupunginteatterissa, onko siitä ammatillista hyötyä?

On. Kyllä me sparrataan toisiamme ja keskustellaan roolien rakentamisesta kotonakin. Sieltä suunnalta saa aina uuden näkökulman, kun sellaista kaipaa. Avoin ajatustenvaihto kuuluu muutenkin meidän työhön, se on aina ryhmätyöskentelyä.

Entäpä lapsenne, mitä he tykkäävät vanhempien ammatista?

Heh, eivät he tiedä paremmasta, joten kai se heille on ihan ok. Meidän poika haluaa näyttelijäksi, mutta tytär on ainakin tässä vaiheessa kiinnostuneempi baletista.

Mikä olisi unelmaroolisi?

Minun roolihahmot ovat useimmiten symppiksiä tyyppejä, joten olisi kiinnostavaa päästä esittämään psykopaattia. Väkivallasta en pidä, mutta mieleltään sairaan, ulkoisesti hillityn ihmisen roolin rakentaminen, koko se sairauden kehityskaari, olisi ihana haaste.

Kenet haluaisit rituaalimurhata näyttämöllä?

Multa leikattiin hiljattain olkapää ja olin sen takia pitkällä sairaslomalla, oli aikaa pohtia. Siinä ehti huomata, miten paljon Trump ja muut ilmastonmuutoksen kieltäjät pistävät vihaksi. Ympäristöstä piittaamattomat ihmiset olisivat ensimmäisenä pölkyllä. Kyllä jokaisen pitää tehdä jotakin, että pallo säilyisi elinkelpoisena. Niin ja itseni haluaisin tietysti rituaalimurhata.

Palmussa esität Bruno Rygseckia, millainen hahmo hän on?

Hän on vähän nyrjähtänyt, piittaamaton, älykäs ja manipuloiva ihminen, mutta ei kuitenkaan hullu. Siinä on ihanasti työstettävää. Luen tässä samaan aikaan Hemingwayn Kuolema iltapäivällä -romaania (en suosittele) ja se kertoo härkätaistelusta. Kun siinä kerrottiin matadoreista, tajusin, että Brunohan on juuri tuollainen. Heissä on samanlaista kuoleman kaipuuta, kynttilän polttamista molemmista päistä. Molempien sisällä käy myllerrys, joka pyrkii näkymään ulospäin.

Olet mukana näyttelijäyhdistyksen Iloisessa pornolaulukonsertissa, kerro siitä.

Sehän on jo LÄHES perinne! Toista kertaa jo järjestetään ja yleisön pyynnöstä! Sinne on hyvä tulla itse kunkin tasoittelemaan vapputunnelmaansa. Konsertti on sellainen vappulohkaisu, että ihan varmasti korvia kuumottaa ne sanoitukset. Me esiintyjät koitetaan pitää pokka ja pysyä arvokkaina. Yleisöllä on paljon helpompaa, kun saa hytkyä vapaasti. Nähdään siellä!