Yleisön sanoin: Hilduria katsomassa

Jututimme kahta yleisön edustajaa, jotka kävivät viime vuoden lopulla katsomassa parhaillaan ohjelmistossa olevan Hildur-dekkarin. Juha oli lukenut kaikki Satu Rämön Hildur-romaanit ennen teatterikäyntiään, Marika tuli niin sanotusti puhtaalta pöydältä, tietämättä mitään Islantiin sijoittuvan tarinan juonesta. Kysyimme heiltä, miten ennakkokäsitys vaikutti heidän katsojakokemukseensa.

” Tunnekatsojana eläydyn voimakkaasti näkemääni. Hildurissa heti alkukohtaus imaisi mukaan tarinaan, jossa kaikki oli minulle uutta.” – Marika

”Vietän työn takia tuhat tuntia vuodessa autossa, ja äänikirjoja kuluu. Hildur-kirjat veivät matkalle Islantiin, mutta ihan eri tavalla kuin esitys.” – Juha

Marika ja Juha, mikä toi teidät teatteriin katsomaan Hildurin?

Marika: Käyn paljon teatterissa, se on yksi keinoni rentoutua. Näin mainoksen, että tällainen esitys on tulossa. Tiesin Satu Rämön kirjailijana, mutta mainoksessa minut pysäytti luonnonmaisema ja vähän mystinen tunnelma. Islantiin sijoittuva tarina kiinnosti.

Juha: Pistin merkille, kun Hildur-kirjoja ilmestyi yksi kerrallaan. Kolmannen julkaisun kohdalla annoin sarjan ensimmäiselle kirjalle mahdollisuuden, ja pian olinkin jo kuunnellut ne kaikki. Sanna Majuri on muuten loistava lukija! Tuntui, että pääsin maisemien kuvailun kautta matkalle Islantiin. Alkoi kiinnostaa, miten tällainen tarina tuodaan näyttämölle ja miten joku muu näkee sen, minkä olin itse nähnyt mielessäni. Minusta tiivis teatteriesitys oli kirjasarjaa ehjempi kokonaisuus.

Millaisia ennakko-odotuksenne näytelmästä olivat?

Marika: En varsinaisesti etsi tietoa, jos teos ei ole tuttu muualta. Tästä luin jotain keskusteluja somessa. Eivät muiden mielipiteet minuun silti vaikuta, koska käyn teatterissa itseni takia. Keräilen kaikenlaisia kulttuurikokemuksia, enkä arvota niitä.

Juha: Näin myös teatterin somesta juttuja aiheesta ja luin Hesarin arvion. Olin myös nähnyt kuvan lavastuksen siivestä. Kirjojen perusteella minulla oli hyvin vahva kuva Islannista ja niistä hahmoista, kolmen kirjan perusteella heidät ikään kuin jo tunsi. Koitin kuitenkin unohtaa kaikki omat mielikuvani ja tulla teatteriin avoimin silmin.

Millaista Hildurin tarinaa oli seurata katsomossa?

Marika: Olen tunnekatsoja, joka eläytyy voimakkaasti. Hildurin muoto ja alkunäkymä tekivät vaikutuksen. Juoni on minusta vain yksi puoli esityksestä, joten voisin käydä katsomassa sen uudestaankin, vaikka nyt tiedän tapahtumat. Sarjoja en katso toistamiseen, kun juoni on paljastunut, mutta teatterissa se ei ole esteenä. Hildur vastasi omaa arvomaailmani, siinä voimaantui samalla tavalla, kuin viime keväänä näkemässäni Lou Saloméssa. Vahvojen naisten kuvaus lavalla oli molemmissa hienoa. Hildurin tarina myös kosketti minua, koska siihen kuului suuria menestyksiä ja kasvua. Siksi haluankin seuraavaksi lukea Hildur-kirjat.

Juha: Näyttämö oli pelkistetyn hieno. Koitin poistaa omat ajatukset tarinasta kokonaan ja katsoa sitä mitä annetaan. Tarinan seuraaminen oli sillä tavalla helppoa. Solaris-esitys taannoin toimi samoin, ensin piti poistaa mielestä itselle tutut ja tärkeät asiat ja nauttia jonkun toisen näkemyksestä. Macbethissakin tarinaa tuotiin nykypäivään, mutta silti se juoni ja sanoma pysyi samana ja toteutus vei jalat alta. Käyn teatterissa ja oopperassa, jotta voisin tuntea asioita sydämessä asti, en vain seurata juonta. Taitavat näyttelijät saavat tuntemaan vahvasti ja vetävät mukanaan tarinaan. Minusta Marikan mainitsema Hildurin itsenäisyys tulee vielä enemmän esiin kirjoissa, mutta näyttämölläkin oli viitteitä siihen.

Yllättikö jokin esityksessä?

Marika: Se oli nopeatempoinen, mutta pysyin hyvin mukana. Ehkä juuri nopea eteneminen teki esityksen dekkarimaisuuden, siinä alkoi heti rakentaa omia teorioita ja miettiä syyllisiä.

Juha: Tarinasta jäi puuttumaan monia kirjoista tuttuja asioita, mutta ei sitten kuitenkaan mitään olennaista. Koko näytelmä oikeastaan yllätti, kun piti riisua kaikki ennakkotiedot pois ja hyväksyä muutokset. Esitys ei ollut vähän kirjoihin päin, vaan jotain ihan muuta.

Mistä nautit eniten?

Marika: Alun surffaus esimerkiksi oli hienosti ratkaistu, niin kuin kyllä monet muutkin kohdat. Ihmisten väliset suhteet oli kuvattu ja esitetty taitavasti.

Juha: Näyttelemisestä, se oli kautta linjan hyvää. Visuaalisestikin esitys oli hieno, projisoinnit ja äänimaailma, ja sitä siipilavastetta käytettiin monipuolisesti.

Kuka henkilöhahmoista oli suosikkisi?

Marika: Tykkäsin Hildurista itsestään eniten, näyttelijä teki sen niin herkästi. Näyttelijäkaarti oli tasavahva ja uskoin kyllä kaikkia. Heidän esittämänsä tarina osui ja upposi. Ja ihmissuhteet ehdittiin tuoda hyvin esiin, vaikka paljon tapahtuikin.

Juha: Hildur itse, Asta Sveholm oli Hildurina tosi hyvä, kuten kyllä minustakin aivan kaikki näyttelijät. Hildurin yksin surffaaminen Jäämeressä vetosi minuun, sillä pyöräilen itse talvellakin kymmenien kilometrien pituisia lenkkejä. Tiedän mitä on mennä yksin ulos kylmään. Pohjoisen olosuhteet varmaan vaikuttavat luonteeseen ja tekevät täällä Pohjolassa asuvista ihmisistä samanlaisia ja sitä kautta helposti samaistuttavia.

Vaikuttiko kirjojen lukeminen/lukemattomuus katsojakokemukseesi?

Marika: Ei. Esityksen jälkeen alkoi kyllä kiinnostaa kirjatkin, mutta sen katsominen ei todellakaan edellytä, että olisi lukenut ne.

Juha: Ei. Keskityin tässä ohjaajan visioon, enkä jäänyt roikkumaan lukemaani kirjasarjaan. Seuraavaksi katson Hildurista tehtävän tv-sarjan, se kuuluu tähän kaanoniin.

Kenelle suosittelisit esitystä?

Marika: Kenelle vaan!

Juha: Joo, ei se ole liian jännä kenellekään, vaan hyvin kulkeva tarina.

Mitä itse tavoittelet teatterikäynneiltä?

Marika: Että ne herättävät tunteita. Fiilikset esitysten jälkeen vaihtelevat, joskus saan omaan elämääni inspiraatiota tai ohjetta. Joskus jää vain kutkuttava olo siitä, miten hienosti asiat on ratkaistu näyttämöllä.

Juha: Haen aikaa itselleni, että pääsee irti kaikesta muusta. On luksusta keskittyä vain yhteen asiaan, joka on juuri siinä hetkessä minulle katsojana tehty.

Lämmin kiitos keskustelusta Marika ja Juha! Seuraavaksi nämä kaksi katsojaa jäävät odottamaan syksyn The Addams Family -musikaalikomediaa, vaikka Juhasta onkin vähintäänkin epäilyttävää, että henkilöt alkavat äkkiä laulaa kesken kohtauksen.