Tiedote

Myyntipalvelun puhelimessa ja teatterin sähköposteissa käyttökatkoja 29.1.-31.1. palvelinsiirrosta johtuen. Lue lisää.

teatteritalo, Juha lukala

Elämäntyö lavastajana

Juha Lukala näki nuorena, kun Turun vanha teatteritalo paloi ilmiliekeissä. Lavastajana hänessä roihusi halu modernisoida esityksiä ja tuoda eurooppalaista tekemistä Suomeen. Haastattelu on Turun teatteritalon 60-vuotissarjan ensimmäinen osa.

Juha Lukala on kolmannen polven turkulainen, jolla on takanaan 60 vuotta kestänyt ura Turun Kaupunginteatterin lavastajana. Hänen isänsä Arvo Lukala oli kuvataiteilija ja mainostoimisto Ponnen taiteellinen johtaja, joka toimi myös Turun Aleksis Kivi -kerhossa. Lukala näkikin lapsena paljon lastenteatteria, ja myöhemmin, teatterin toimiessa konserttitalossa, myös klassikoita. Vuonna 1954, kun isä ja poika kävelivät Puutarhakadulla, paloi siellä sijainnut Turun Kaupunginteatterin teatteritalo heidän silmiensä edessä. Teatteri jäi ilman omaa esitystilaa. Ennen sitä kaikki Turun teatterilaiset tapasivat toisiaan Puutarhakadun yhteisessä tilassa, jossa toimi myös ravintola. Turun Kaupunginteatteri oli syntynyt, kun tilaongelmista kärsivät Turun Työväen Teatteri ja porvarillinen Turun Teatteri yhdistettiin toisiinsa vuonna 1946. Palon jälkeen kaupunginteatterin esityksiä yritettiin järjestää yhteistyössä Åbo Svenska Teaterin kanssa, mutta jo 1954 teatterinäytökset siirtyivät konserttisaliin, joka oli lavastajan kannalta hankala paikka, vaikka akustiikka olikin hyvä.

Juha Lukala, miten päädyit lavastajaksi?

“Valmistuin taideyhdistyksen piirustuskoulusta vuonna 1960 ja siirryin piirtäjäksi arkkitehtitoimistoon. Näin sanomalehdessä ilmoituksen, että kaupunginteatterille haetaan lavastajaoppilasta ja kiinnostuin heti. Tulin valituksi 20 hakijan joukosta. Lavastaja Kaj Puumalaisen oppipoikana tutustuin teatterilla myös ohjaajiin. Erityisesti Matti Pihlaja halusi tehdä moderneja näytelmiä ja pyysi minua lavastamaan niitä. Kun lavastaja Wolle Weiner kuoli vuonna 1963, minut kiinnitettiin taloon vakituiseksi lavastajaksi.

teatteritalo, Juha lukala

Teatteritalon rakennustyömaa vuonna 1961.

Mitä muistat Turun teatteritalon rakennusvaiheista?

“Nykyisen teatteritalon paikalla oli silloin satama- ja varastomakasiineja. Alue oli huonomaineista laitakaupunkia, jossa vilisi juoppoja. Kun teatteria alettiin rakentaa, varastot purettiin pois yhtä työmaakopiksi jätettyä lukuun ottamatta. Teatterin rakennuspäätös tehtiin 1950-luvun lopulla, suunnittelukilpailu avattiin vuonna 1955 ja uusi talo valmistui 1962. Virastotalo ja muut ympäröivät rakennukset rakennettiin myöhemmin erillisissä projekteissa. Kävin pari kertaa vuodessa kuvaamassa teatteritalon rakennusvaiheita, mutta en vielä tuolloin tiennyt kuvaavani tulevaa työpaikkani.”

Millaiset teatteritalon avajaiset olivat?

“Muistan, että teatteritalon avajaisissa liehuivat Suomen liput, oli limusiineja, frakkeja ja iltapukuja. Jouko Paavola ohjasi Shakespearen Kesäyön unelman.”

teatteritalo, Juha lukala

Teatteritalon avajaiset vuonna 1962.

Millainen työpaikka uusi teatteritalo oli?

“Uusi teatteritalo oli moderni, mutta ei se silti toiminut. Minua kiinnosti kovaksi miksi ei, ja tutkin asiaa tekemällä teatterimatkoja ja vertailemalla Turun teatteritaloa Saksan vastaaviin. Rakennusvaiheessa suunnitelmasta oli vedetty säästösyistä pois jokirannan puolelta kahdeksan metrin palikka, johon olisi tullut myös työtiloja. Heti avajaisten jälkeen siitä tuli kritiikkiä ja teatterintekijät vaativat lisärakennusta. Myös esiintyjien harjoitushuone oli liian matala. Rahaa lavastuksiin ei juurikaan ollut, vaan niitä tehtiin voimapaperille ja pinkopahville. Olin tuolloin kateellinen, kun puvuston varasto oli niin suuri, mutta lavasteille ei olut varastoa kuin siellä täällä. Pikkolon tila oli varastona näyttämön alla ja huonekalut olivat Sopukan päässä, josta niitä joka ilta kärrättiin käytävillä. Tilat uudessa talossa olivat silti paremmat kuin Puutarhakadulla aikoinaan. Sen teatteritilan Alvar Aalto piirsi vain, eikä kuunnellut teatterintekijöitä.”

Millaisia esityksiä tuolloin tehtiin?

“Urani alussa kaupunginteatterissa tehtiin operetti joka vuosi. Ohjelmistoa suunnitteleva Jouko Paavola rakasti Shakespearea. Hänen vastapainonaan oli Matti Pihlaja, joka taas suosi modernia. Myöhemmin operetit vaihtuivat musikaaleihin. Yleisö silti vaati niitä, koska se rakasti nähdä hienoja duettoja.”

Miten lavastusten tekeminen muuttui sinun urasi aikana?

“Kävin jo 60-luvulla “opintomatkoilla” Saksassa ja Tsekeissä ja opin uuden tavan ajatella lavastusta kolmiulotteisena tilaratkaisuna. Siinä näyttelijät eivät siis esiinny taustakankaan edessä, vaan ovat sisällä tilassa. Tämä muutti valmistusprosessin ja tilan tarpeen. Sain tuolloin tehdä kaikki modernit lavastukset. Muotona käytin rautarakennetta ja siihen ripustettavia kankaita, kun ennen taustafondit ripustettiin aina katosta. Lavastajan ensimmäinen ongelma syntyi siitä, että maalaamo oli myös metallimiesten työtilana. Kipinävaaran takia piti aina siirtyä ja vuorotella pienissä tiloissa. Sivunäyttämö taas oli repertuaariteatterin useiden samanaikaisten esitysten kulissivarasto ja kaikkialla oli ahdasta. Metalliverstasta teatterissa ei alun perin ollut, koska lavasteissa ei käytetty metallirunkoja. Kun toin mukanani uuden tekemisen tavan, metalliverstas tehtiin polttoainevarastosta. Pienemmät lavastuksen osat tehtiin nurkkakomerossa ja koottiin maalaamossa. Työaika liukui välillä vuorottelun takia yhteen yöllä, mutta hyvitys siitä oli pitkä kesäloma.

teatteritalo, Juha lukala

Lavastajat Kaj Puumalainen ja Juha Lukala maalaamassa kulissia vuonna 1979.

Miten urasi lavastajana eteni?

“Minut nimitettiin päälavastajaksi 1977 pitkän oppiajan jälkeen. Puuverstaan silloinen pomo saneli palavereissa työrytmin ja budjetin. Työyhteisön rakennetta taas sanelivat niukat työtilat. Olin kiinnostunut tekniikasta ja edustin modernia työtapaa. Halusin tuoda Turkuun tuulahduksia maailmalta. Siksi suunnittelin uuden tilankäytön pienoismallin avulla, mutta siitä ei tykätty, koska se olisi aiheuttanut lisätyötä. Tekninen kehitys oli siis hidasta ja pyydettyjä asioita sai usein vasta vuosien viiveellä. Tuolloin näyttelijöiden kuullen ei olisi saanut sanoa, jos suunnittelijana olin eri mieltä jostain. Ja minä kyllä olin. Ilpo Tuomarilan johtajakauden aikana minut määrättiin vuoden virkavapaalle, mikä tarkoitti, ettei suunnittelutöitä ollut, mutta kokouksiin piti osallistua. Jäin eläkkeelle vuonna 2003.”

teatteritalo, Juha lukala

Ompelimo vuonna 1978.

Mitä ajattelet remontista, joka vihdoin toteutui eläkkeelle siirtymisesi jälkeen?

“Oli iso valinta 60-luvulla rakentaa teatterille oma talo. Se arvovalinta tuntui olleen silloin selkeä, myöhemmin vasta tuli rahoituksen kritiikki ja vastustus. Katsottiin, että kulttuuriin laitettu raha olisi jostain tärkeämmästä pois. Seurasin peruskorjausvaiheitakin niin tiivisti, että näin talon muutoksen selkeästi. Olin myös yhteistyössä Juhani Kosken kanssa koko ajan. Remontissa työtilat paranivat valtavasti. Heikko ilmanvaihto ja valmistavien osastojen myrkyt saatiin hallintaan ja työturvallisuus parani huimasti. Nythän kaikki tilat on pyritty keskittämään saman katon alle. Se on suomalainen teatteri-ilmiö, joka antaa kyllä tiettyjä etuja. Remontin kohdalla hienoin muutos oli se, että nyt teatterintekijöitä vihdoin kuunneltiin. Ja he osasivat myös pyytää asioita. Nyt oli tietotaitoa katsoa ja kommentoida arkkitehtien suunnitelmia.”

Millä mielin seuraat teatteritalon toimintaa tänä päivänä?

“Kyllähän minä tätä taloa rakastan ja ihailen. Että nyt ne isot ongelmat on vihdoin saatu ratkaistua. Paitsi se toinen sivunäyttämö, mikä johtuu talon sijainnista, eli siitä, että talo on jokirannassa näin päin. Nykyisin talossa kierrätetään ihan syystä ylpeydellä yleisöä. Minun uraani ja haluani auttaa määritti aina rakkaus teatteriin.”

 

Lue myös Juhani Kosken haastattelu Mr. Remontti vei ikuisuusprojektin päätökseen ja Pauno Narjuksen ja Aleksi Myyryläisen haastattelu Teatteritalo remonttiarkkitehtien silmin.