Mr. Remontti vei ikuisuusprojektin päätökseen
Kesken teatteritalon remontin Juhani Kosken suusta pääsi tiuskaisu: ”Tupastaan tämä koko läjä Aurajokeen ja rakennetaan uusi, kun ei tästä mitään tule”. Jälkikäteen Turun Kaupunginteatterin teknisen päällikön tunnelma oli jo tyystin toinen: “Olen todella ylpeä siitä, sillä tämä on Suomen paras teatteri”.
Koski aloitti uransa Turun Kaupunginteatterissa vuonna 1972 lavasterakentajana. Pari vuotta myöhemmin häntä pyydettiin töihin Sopukan näyttämömieheksi ja myöhemmin hän eteni sen näyttämömestariksi. Sopukassa pyöritettiin tuolloin pääosin lastennäytelmiä ja meininki oli mukava. Kun Päänäyttämöltä aukesi työpaikka, vastaanotti Koski sen sillä ehdolla, ettei hänen tarvitsisi kokonaan jättää Sopukkaa. Vuonna 1984 Koskesta tehtiin teatterin teknisen osaston päällikkö. Nuoren miehen piti ansaita kannuksensa ja se vaati välillä kovaakin vääntöä. Koski teki uransa aikana 115 esitystä näyttämömestarina, yhteensä esityksiä kertyi jo yli 400 kappaletta. Lisäksi hän huolehti kiinteistöstä ja teetti kesätaukojen aikana remontteja eri puolilla taloa. Ennen eläköitymistään Koskella oli vielä yksi urakka hoidettavana, sillä teatteritalon peruskorjaus ja laajennus vaati yhteyshenkilöä, joka kertoisi teatterilaisten toiveet arkkitehdeille ja rakennuttajille ja huolehtisi, että ne toteutuvat mahdollisimman hyvin.
Juhani Koski, miksi remonttia tarvittiin?
“Merkittävin syy oli se, että teatteritaloa alun perin toteutettaessa määrärahat eivät riittäneet ja rakennusvaiheessa tehtiin ”säästöjä” jotka kohdistuivat teknisiin tiloihin: Niitä pienennetiin ja jätettiin toteuttamatta kokonaan. Teatteritalossa oli todettu ongelmia sisäilman suhteen etenkin puvustossa ja toimistosiivessä, jotka olivat remontin alkaessa käyttökiellossa. Myös Sopukassa oli kosteutta, joka tuntui näyttelijöiden äänihuulissa asti. Rahoitus peruskorjaukselle ja talon laajentamiselle varmistui viimein vuonna 2011. Tästä käynnistyi yhteensä kuusi vuotta kestänyt prosessi, jonka esisuunnitteluvaiheessa hanketyöryhmä kartoitti remonttitarpeita. Ennen remontin aloittamista toteutettiin organisaatiouudistus ja perustettiin Turun Kaupunginteatteri Oy.”
Sopukan katsomo.
Mitä lähdettiin tekemään?
“Remontin lähtökohtana oli uudistaa kaikki valmistustilat, sillä ne olivat teatterin toimintaan ja henkilömäärään nähden auttamatta liian pienet ja vanhanaikaiset. Käytettävissä oleva lisärakennustila oli vähäinen, mutta remontissa syntyivät niin lavastamon ja puvuston uudet verstaat, uusi näyttämö kuin saneeratut toimistotilatkin. Minun mielestäni tontilla olevaan rakennustilaan nähden remontissa onnistuttiin hyvin. Ainoa harmittamaan jäänyt asia on uuden Pienen näyttämön nostimet, jotka olisi pitänyt rakentaa samoin kuin Päänäyttämöllä. Ne ovat nyt raskaat Boschin saksalaistyyppiset nostimet. Ne toimivat, mutta kotimainen versio olisi palvellut tuotantoja paremmin. Niin ja kyllä rakennusvaiheessa suunnitelmista pienennetty 8 metrin tila Aurajoen puolelta on myös tiukasti muistissa. Yritin saada teatterin tärkeäksi kokemaa, matalaa sivunäyttämöä sijoitettua jalkakäytävän päälle, mutta suunnitteluvirhettä ei saatu korjattua tässäkään vaiheessa.”
Miten väistötilat teatteritoiminnalle löytyivät?
“Väistötilan saaminen oli iso oma prosessinsa, koska sopivaa tilaa ei tahtonut aluksi löytyä. Logomo nousi yllättäen esiin, kun sieltä ehdotettiin teatteritilan tekemistä heidän piikkiinsä. He näet näkivät siinä jatkohyödyntämisen mahdollisuudet. Tekniikka tilaan tuotiin teatterilta. Muitakin vuokratiloja meillä oli viisi kappaletta, esimerkiksi varastoja Pernossa ja lavastamo Saippua Centerissä. Niitä oli vaikea hallita etäisyyksien takia. Teatterin muuttoa edeltäneet tyhjennyskirppikset olivat menestys, lämpiö ei ole koskaan ollut niin täynnä kuin niillä kirppiksillä. Muutto väistötiloihin oli monivaiheinen ja niin massiivinen, ettei rekkojen lukumäärää voinut edes laskea.”
Päänäyttämö vuonna 1965.
Yllättikö jokin remontin aikana?
“Suurin yllätys oli, että säästösyistä kaupunginvaltuusto keskeytti remontin etenemisen vuoden ajaksi. Ei olut rahaa jatkaa, rahoitus ei riittänyt. Siinä vaiheessa kilometreittäin sähkökaapeleita oli jo purettu teatterilla ja tuotannot siirretty väistötiloihin. Tetteritalo seisoi tyhjillään. Samaan aikaan Helsingin Kaupunginteatterissa oli alkanut remontti, joka ehti kiilata meidän ohi ja kokeneimmat tekniset suunnittelijat ja remontin tekijät valuivat sinne. Suomessa resurssit ovat rajalliset, joten tavoite oli, ettei kahta isoa työmaata olisi ollut käynnissä yhtä aikaa. LPR-arkkitehtien Pauno Narjus ja Aleksi Myyryläinen ansaitsevat kyllä kehut, sillä he ymmärsivät hyvin mitä olimme tekemässä, mutta valitettavasti Helsingin työmaa vei heiltä resurssia. Taukovuoden aikana yhdessä sovitut asiat ehdittiin jo unohtaa ja suunnittelu jouduttiin aloittamaan sen jälkeen taas uudestaan. Se kasvatti osaltaan alkuperäistä 27 miljoonan budjettia 45 miljoonaan. Rahaa kului uudelleensuunnitteluun, kun kaikki tehtiin kahteen kertaan. Lisäksi talosta uusittiin kokonaan vesikatto, eivätkä kellarin perustuksissa piilossa olevat puutteet olleet etukäteen tiedossa. Teatteri ehdotti, että taukovuosi hyödynnettäisiin purkutöihin, mutta näin ei tehty. Kellarin yllätykset ilmenivät siis vasta siinä vaiheessa, kun oli jo kiire toteutuksen kanssa ja suunnitelmia piti taas uusia. Budjetin vajavaisuus aavistettiin ennalta, sillä Kuopiossa oli tehty vastaava remontti meitä pienempään taloon. Kunnallispolitiikka kuitenkin vaikutti budjetin läpimenoon ja hanke käynnistettiin pikkurahalla. Paljon arvostelua aiheutti myös projektin ”loppurynnistys”, joka oli suoraa seurausta kalliiksi käyneestä taukovuodesta.”
Mitä remontissa saatiin?
“Teatteri sai toiveensa hyvin läpi. Saatiin se, mitä yli 30 vuotta oli kaivattu, eli asianmukaiset työtilat. Tiedonvälitys oli kuitenkin rankka työ, sillä vaikka toiveemme ymmärrettiin, aina piti vääntää rahasta ja siitä mikä on välttämättömän tarpeellista. Talotekniikan paikat ja muut teatterityön kannalta olennaiset asiat koitettiin pitää paikallaan. Teatterilaisten kuuleminen remontissa oli arvokasta ja projekti kruununjalokivi urallani. ”Isän teatteri” huudahtivat omat lapseni pienenä auton takapenkiltä, kun ajoimme Itäistä Rantakatua pitkin talon ohi. Kerran joulurauhan julistuksessa käydessäni näin, että kaksi lämpiön kynttelikköä oli pimeänä. Hain kotoa teatterin avaimet, laitoin hälyttimet pois päältä ja kävin laittamassa kyntteliköt palamaan. Kertonee jotain työhön sitoutumisesta.”
Teatteritalon pääty Itsenäisyydenaukiolta katsottuna vuonna 1979.
Miltä tuntui päättää ura isoon urakkaan?
“Minun työni teatterin viestinviejänä taisi muuttua matkan varrella rakennustyön asiantuntijaksi. Jälkikäteen olen käynyt ahkerasti nauttimassa työn tuloksista katsomossa. Päänäyttämön katsomo on suosikkipaikkani teatterissa. Minusta esityksiä katsoessa voi aistia takanäyttämön ja sivunäyttämön lisääntyneen tilan. Remontin myötä myös lavastukset muuttuivat isommiksi ja niiden vaihtoliike mahdollistui. Se on juhlavaa ja olen siitä ylpeä. Remonttiprojektin loppuunsaattaminen oli minulle henkilökohtainen päämäärä ja siirsin eläkkeelle siirtymistä sen takia kolmella vuodella. Teatteritalo on minulle niin tärkeä ja toivon sen olevan kaikkien turkulaisten oma, paras teatteri. Lopuksi kuitenkin talo on vain seinät, osaava henkilökunta tekee siitä kokonaisuuden, teatterin.”
Lue myös Juha Lukalan haastattelu Elämäntyö lavastajana ja Pauno Narjuksen ja Aleksi Myyryläisen haastattelu Teatteritalo remonttiarkkitehtien silmin.