Yleisö muistelee: Ei mennyt niin kuin harjoiteltiin

Cabaret-musikaalin esitys oli juuri alkanut, kun palohälytys pärähti soimaan. Luulimme aluksi että hälytys kuului esitykseen, sillä Miiko Toiviainen seremoniamestarin roolissa improvisoi sujuvasti sen repliikkiinsä: ”Täällä meillä on ihana orkesteri, ihanat tanssijat ja … ihana palohälytys”. Lopulta osoittautui, että kyseessä oli vikahälytys, ja esitys pääsi vajaan tunnin tauon jälkeen jatkumaan, kun palomiehet olivat ensin tarkastaneet teatterin. Huokaisimme helpotuksesta, että saimme nähdä upean musikaalin alusta loppuun eikä meidän tarvinnut palata kotiin Helsinkiin ilman tuota kokemusta. Mieleenpainuva esitys monella tapaa!

Olin ekaluokkalainen ja naapurissa asuvan kaverini äiti keksi, että viedään tytöt ensimmäistä kertaa teatteriin. Elettiin vuotta 1967 ja esitys oli operetti Sirkusprinsessa. Minulle laitettiin paras mekko päälle, mutta eihän minulla ollut hienoja sisäkenkiä. Onneksi sain lainaksi kaverini mustat lakerikengät; taisivat olla vähän isotkin, hän kun oli minua kookkaampi. Itse esityksestä en muista muuta kuin, että oli paljon hienoja pukuja ja musiikkia. Kun esitys päättyi, me pikkutytöt olimme varmaan saaneet tarpeeksi istumisesta, ja lähdimme juoksujalkaa alas naulakoille. Puolivälissä portaita liukastuin lainakengissäni ja iskin pääni juuri kohdalla olevaan suureen (ilm. betoniseen) tuhkakuppiin (siihen aikaan sisällä sai tupakoida). No, Tyks-reissuhan siitä tuli ja otsaani ommeltiin tasan yksi tikki 🤭. 60 vuodessa arpi on jo haihtunut, mutta muisto ei. Joka kerta kun käyn Turun Kaupunginteatterissa, – käyn useita kertoja vuodessa – , muistuu tämä tapaus mieleeni.

Muistoja on konserttitalon ihanista opereteista aina viime kevään näytöksiin. Monta ainutlaatuista kokemusta niin lavalla kuin katsomossa. Turun Oopperayhdistyksen oopperoitahan esitettiin myös kaupunginteatterissa ja niissä olin kaikissa mukana kuorolaisena. Henkilökohtaisesti dramaattisin esitys oli yksi niistä monista Seitsämän veljeksen esityksistä, joita tuli katsottua useita. Sillä kertaa oli kysymyksessä mieheni työpaikan joulujuhla, jossa hän illan aluksi esitti työnantajan tervehdyksen. Sen vuoksi paikkamme olivat eturivissä keskellä. Joulujuhlaa varten oli tietenkin käyty kampaajalla ja pukeuduttu hienosti jatkoja ajatellen. Näyttämön etuosassa keskellä oli ”kaivo”, josta Juhani (Esko Salminen) nosti ämpärillisen vettä ja kaatoi päähänsä. Ei tämä vielä mitään, mutta kun hän sen jälkeen heilautti päätänsä, tuli vesi suoraan päälleni. Siinä meni juhlakampaus saman tien ja vaatteetkin oli aika märkiä. Esko vaan heilautti kättään huomattuaan asian. Tämän illan muistan ikuisesti.

Vuosi oli 1977 ja olin elämäni ensimmäistä kertaa Turun Kaupunginteatterissa.Olin katsomassa Dantonin kuolema. Esko Salminen oli pääosassa. Istuin eturivissä ja kun Dantte joutui giljotiiniin niin pää lensi ja lähti vierimään kohti katsomoa juuri siihen missä istuin. Ei pudonnut katsomoon mutta tosi paljon säikähdin ja sen kuuli varmasti moni katsoja. Kyllä minä edelleenkin käyn ja seuraavana vuorossa on Seili.Ei Dantten/Eskon pää saanut minua niin pahanpäiväisesti peloteltua.

Olimme mieheni kanssa 70-luvulla ryhmän kanssa Helsingistä katsomassa legendaarista 7 veljestä, joka olikin aivan ikimuistoinen. Edessämme istui pariskunta, jonka mies rouskutti kovia karkkeja kaiken aikaa häiritsevästi. Vaimonsa töni miestään muutaman kerran, jolloin mies loihe lausumaan äänekkäästi ”se puree jolla on hampaat”. Olisi naurattanut ääneen, mutta yritimme jatkaa katsomista. Tämä lause on jäänyt meille sisäiseksi vitsiksi, joka sopii moneen tilanteeseen. Käytiin katsomassa tuo esitys vielä toiseen kertaan, ilman rouskuttajaa.

Olen jo lapsena päässyt Turun kaupungin teatterin tunnelmaan. Varhaisin muisto on 70- luvulta näytelmästä, missä Viheltäjä Villen vihellyksellä oli taikavoimia. Jännittävässä tilanteessa en malttanut, vaan pomppasin penkistä ylös ja huusin sydän pamppaillen ”Vihellä Ville, vihellä” Äidin piti vetää minut paidan helmasta takaisin istumaan!

Olin pieni tyttö 60-luvun lopulla. Vanhempani veivät minut Sopukkaan katsomaan Nalle Puhia. Esitys oli kuitenkin niin koskettava, että päätin jättää vanhempani katsomaan esitystä kahdestaan ja siirryin väliajalla isovanhempieni seuraan katsomaan isolta näyttämöltä Mustalaisruhtinatarta, jossa oli tanssia ja laulua sekä hienoja pukuja.

Olin lapsena (vuosi ehkä n.1977-1978, tarkkaa tietoa ei ole) katsomassa esitystänne ja herkkuna oli salmiakkia. Sitä syödessäni tunsin jotain vielä kovempaa kuin salmiakki, suussa ja kas, hammas oli irronnut. Se oli onneksi kuitenkin maitohammas😂 tämä muisto on naurattanut vielä aikuisenakin😊

Olin 70-luvulla katsomassa eturivissä Pekka Töpöhäntää. Monni tuli ja pyöritteli lettiäni. Mitään muuta en esityksestä muista!😂

Olin mieheni ja appeni kanssa katsomassa Tsehovin 3 sisarta 1985. Kuinka ollakkaan appeni nukahti näytöksessä ja miestäni tökin vähän väliä hereille. Eivät enää päässeet teatteriin kanssani !

70-luvun lopussa olin pienten koululaisten kanssa katsomassa Nalle Puhia. Esitys oli loistava, hauska niin lapsille kuin aikuisillekin. Kun väliaika alkoi Nalle Puh kertoi menevänsä pissalle ja kehotti yleisöäkin tekemään niin. Vieressäni istunut kiltti poika kysyi: Opettaja, onko pakko mennä, kun minulla ei ole yhtään hätä ? Vastasin tietenkin ettei ole pakko mennä.

Teatteri taru sormusten herrasta oli tosi vaikuttava, kun sitä ennen oli päässyt teatterikierrokselle missä näki myös lavasteiden ja pukujen tekoa. Monet esitykset ovat olleet niin hyviä, että lähdin vapaaehtoisena järjestämään yhdistyksen kanssa teatterimatkoja. Logomon ajalta koin yllätyksen ja myötähäpeää kun ryhmässä oli mukana nuori nainen jonka äiti kauhistui, siinä esityksessä Taneli Mäkelä esiintyi alasti. Teatteri on tuonut paljon hienoja elämyksiä itselle ja ryhmäläisille Kiitos myös henkilökunnalle.

Alle kouluikäisenä olin katsomassa lasten teatteri esitystä jossa esiintyivät mm. Heikki Kinnunen ja Juha Muje. Esityksen nimeä en muista. Se on jäänyt mieleen kun Kinnunen sylkäisi pitkällä kaarella silakan suustaan. Olen nyt 61 vuotias.

Olin joskus 70-luvulla käymässä Turussa vierailemassa veljeni luona, joka tuolloin opiskeli Turun teknillisessä, ja halusin käydä teatterissa. Ainoa esitys, joka sinä päivänä oli, oli jokin (muistaakseni) tsekkiläinen vierailunäytös, jossa oli paljon musiikkia. En ymmärtänyt kieltä tietenkään, mutta tyhjää parempi. Kuuluisa ”Seitsemän veljeksen” esitys jäi silloin näkemättä, mutta hauska reissu silti.

Taisi olla vuosi 1973, kun kävimme katsomassa Seitsemää veljestä Turun Kaupunginteatterissa. Elämys oli kaikille aisteille. Huippunäyttelijät Esko Salminen, Vesa-Matti Loiri, Heikki Kinnunen, Arno Virtanen, Ilari Paatso, Juha Muje, Maikki Länsiö, Esko Pesonen, Rose-Maria Precht , Maija-Liisa Peuhu, Leena Takala ja monet muut sen ajan kermaa näyttelivät tässä. Simeoni ryyppäsi sen verran, että luuli olevansa saapasnahkatornissa ja toiset pitivät häntä kiinni, ettei hän putoaisi härkien eteen. Näyttämöltä aukesi luukku , josta ilmestyi piru. Koska istuimme melko edessä, ehkä rivillä 2 , saimme pirun savut päällemme.

Ensimmäisiä esityksiä, joita näin Turun Kaupunginteatterissa oli 1994 Mika Kujalan tähdittämä Peter Pan. Olin 12-vuotias ja saanut juuri uudet maiharit, jotka jalassa istuin eturivissä. Kesken esityksen lavan reunalla istuva, kadonnutta poikaa näyttelevä näyttelijä osoitti kenkiäni ja sanoi ”makeet buutsit”. Ajattelin, että teatteri on kyllä maailman parasta ja niin ajattelen edelleen.