Yleisö muistelee: Unelmia ja kulisseja
9.4.2026 Mahagonnyn ensi-ilta. Istun kyyryssä lavan alla odottamassa sen nousemista. Lähetän mielessäni terveiset sille pienelle tytölle, joka unelmoi lapsena näyttelijän tai laulajan urasta. Ei tullut näyttelijää, mutta rakkaus teatteriin on säilynyt läpi elämän ja laulamisesta tuli sivutyö. Musiikki alkaa, lava nousee ja se pieni lapsi minussa hymyilee: joskus unelmien täyttyminen vie aikansa, mutta 46-vuotiaanakaan ei ole onneksi liian myöhäistä.
Äitini veli Olavi Levula näytteli vuosikymmenet Turun Kaupunginteatterissa ja varmaankin tästä johtuen minulla oli nuorena poikana suuri ilo ja etuoikeus kokea äitini kanssa 1970-luvulla, ns. kotkien kaudella, lähes kaikki näytelmät ainakin kerran, jotkut kahdestikin. Se oli aina taianomainen hetki, kun valot himmenivät ja esitys alkoi. Muistan vieläkin kuin eilisen, kun seitsemän veljestä saapuivat yleisöovista meluten saliin. Valitettavasti tuli sitten 50 vuoden tauko, jolloin en käynyt Turussa kuin kerran kesäteatterissa…kunnes Turkuun saapui Macbeth ja Eero Aho. Silloin päätin, että nyt jos koskaan. Heti aulaan astuessani palasin nuoruuteeni, kaikki oli kuin ennen. Muistot ja tunne oli hyvin voimakas. Teatteri on taiteenaloista suurin ja vaikka esitys sen päättyessä katoaa ”kuin aineeton ilve”, niin se jää katsojan ja kokijan mieleen ikuisesti elämään. Kiitos Turun Kaupunginteatterille elämyksistä.
Ehdottomasti paras muisto kaupunginteatterista on se, kun pääsin varjostamaan Mahagonnyyn ja sain tutustua näyttelijöihin ja päästä näkemään treenejä. Olin katsomossa aina ihan haltioituneena et miten päheetä kaikki on, ja että oisimpa joskus ite tuolla. Kaikki rohkas mua vahvasti pitämään näyttelijäunelmista kiinni ja se on yks mun elämän parhaimmista kokemuksista. Päheetä oli se, miten koulupäivän sijaan istuin syömässä ravintolassa teatterinjohjajan, lavastajan ja näyttelijöiden kanssa
Teatteri järjesti kirpputorin vanhoille rekvisiittavaatteille. Satuin ostamaan Luolamies näytelmässä esiintyneen puvun. Se on päässyt kanssani erinäisiin naamiaisiin. Puku on täydellinen ja itse tehnyt siihen sopivan peruukin lampaantaljasta ja (paperisen) puunuijan. Se saa ihmiset kyselemään puvun alkuperää ja ovat siitä ihan haltijoissaan. Silloin kun sen ostin niin kuljin skootterilla. Kirppikseltä tuli ostettua kaikkea muutakin ja oli hieman täysi kuorma skootterin päällä, joten puku matkasi kotiin suoraan vaatteiden päällä. Oli siinä kanssa autoilijoilla ihmettelemistä.
Teatteri liittyi vahvasti lapsuuteeni, koska isäni oli aktiivinen harrastelijanäyttelijä mm Tarmo teatterissa ja hänen puolen suvussa oli myös näyttelijöitä mm Turun kaupunginteatterin näyttelijä Ritva Valtakoski ja hänen miehensä teatterijohtaja Jussi Valtakoski. Mieleeni on jäänyt elävästi Ritvan syntymäpäiväjuhlat 1970 luvulla, joissa oli paljon vieraita, laulua, naurua, puheita ja kakkukahvit ja pienen hiljaisen tytön mieleen on jäänyt näyttelijä Tapio Hämäläinen, joka oli myös vieraana siellä, että tänä päivänäkin muistelen noita juhlia nähdessäni Uuno elokuvia ja kauppaneuvos Tuuraa!
Oli vuosi 1972 ja sen aikainen eka poikaystäväni vei minut katsomaan 7 veljestä WAU mikä elämys-sen jälkeen ei ole tullut sen voittanutta–siitä sain myös kipinän ja olenkin ollut muutamassa harrastajateatterissa näyttelemässä sitten aikuisiällä, Prinsessa Ruususessa sain 2 roolia mutta se kiukkuinen ämmä oli suosikkini :D toinen oli yksi haltijoita–kääk piti laulaa ja tanssia jännitti aina iha kauhiasti :D
Merlin on jäänyt mieleen useastakin syystä: yksi ensimmäisiä ison teatterin esityksiä. Kaksi väliaikaa ja väliajalla ruokailu sormin. Teos oli niin upea, että päätin ryhtyväni isona näyttelijäksi. Teatterikorkeakouluun eivät aikoinaan ovet auenneet, mutta onneksi muita reittejä pitkin olen päässyt teatteria tekemään. Kiitos Turun kaupunginteatteri alkukipinästä! ♥️
Ikimuistoinen ammattikoulun parturi-kampaajalinjan kolmeviikkoinen harjoittelujakso keväällä -96; sain avustaa Pienen orjattaren ja muiden näytelmien maskeissa ja pääsin näkemään teatterin taikaa kulissien takaa. Ylpeänä kerroin omassa harrastajateatterissa päässeeni avustamaan myös ”oikeiden näyttelijöiden” maskeerauksessa, olinhan jo muutaman vuoden tehnyt samaa hommaa omassa teatterissa. Tästä ”oikeista näyttelijöistä” kuulen välillä vieläkin…
Isäni toimi kaupunginteatterin asiamiehenä 70-80luvulla. Hän sai aina vapaalippuja palkaksi,kun hoiti julisteet ym paikallisen kirjakaupan ilmoitustaululle. Samalla hän koukutti minut teatterin maailmaan ja siihen taikaan mikä syttyy kun istut katsojana. Kaikki huikeat näytelmät 70 luvulla tuli nähtyä, vaikka olin kouluikäinen. Erityisesti jäi mieleen Seitsemän veljestä, jonka näin kaksi kertaa ja Esko Salmisen näyttelijän taidot mm Van Gogh!! Edelleen olen teatterin suurkuluttaja, kiitos isäni!
Muistoja on satoja vuosien varrelta. Naurua, itkua, iloa, surua. Tunteita laidasta toiseen. Teatteri on antanut minulle elämän pituisen muiston ja erityisen, koska perheenjäsenen työn vuoksi se on ollut kuin toinen koti ❤️
Teatterikierrokset ovat tuoneet syvyyttä esityksiin ja kauhukierroksella myös sai jännityksen nousemaan niskavilloihin.
