Yleisö muistelee: Kipinä eteenpäin

Kun muutin Turkuun toiselta puolelta Suomea, löysin heti ”oman paikkani” Turun Kaupunginteatterista, jossa on laadukasta näyttelijätyötä, upeat puitteet ja mielenkiintoiset näytelmät <3 Yksi rakkaimmista muistoistani on ”Näytelmä, joka menee pieleen”, jossa hersyvästi naurava poikani istui vieressäni ja hän toimi koko näytöksen ajan esinaurajana koko yleisölle – hänen nauruunsa on helppo lähteä mukaan! Monesti teatterikatsomossa on tullut myös herkistyttyä, koska teatteri yltää sieluun asti! <3

Syksyllä 2002 olimme 6-vuotiaan tyttäreni kanssa menossa katsomaan näytelmää Amelei, majava ja kuningas katolla. Hän huomasi käynnissä olevat silakkamarkkinat ja olisi halunnut mennä mieluummin niille kuin teatteriin. Äitinä en tietenkään antanut periksi, vaan menimme katsomaan näytelmää. Tyttäreni innostui näytelmästä niin paljon, että hän halusi nähdä sen pian uudelleen. Tyttö pääsi teatteriin isovanhempiensa kanssa ja halusi senkin jälkeen nähdä Amelein uudelleen. Kun kolmikko meni katsomaan näytelmää uudelleen, pyörivä lava meni valitettavasti epäkuntoon ja esitys keskeytettiin. Katsojat saivat tietysti uudet liput ja tyttäreni pääsi teatteriin neljättä kertaa kummiensa kanssa. En muista enää, loppuivatko sitten näytelmän esitykset vai oliko tyttäreni oppinut jo näytelmän ulkoa. Tämän jälkeen tyttäreni (nyt 30) on lähtenyt aina mielellään teatteriin. Viimeeksi kävimme yhdessä katsomassa joulukuussa The Addams Familya, jolloin mukana oli myös tyttäremme saksalainen mies, nuorempi tyttäremme poikakavereineen, mieheni sekä hänen äitinsä. Turun kaupunginteatteri loistavine esiintyjineen ja hienoine teknisine ratkaisuineen teki vaikutuksen myös vävyymme, joka on kotimaassaan tottunut yleensä isompiin teattereihin.

Itse teatterin suurkuluttajana halusin siirtää rakkauteni omaan esikoiseeni, ja kuin tilauksesta 90- luvun alussa sai ensi iltansa iki ihana Peter Pan. 3 vuotiaani rakastui näytelmään koko sielullaan, ja näkikin sen kaikkiaan 8 kertaa. Olihan lipun hintakin hyvin kohtuullinen. Istuimme tavallisesti aina eturivissä, parhailla paikoilla. Eräs kerroista oli ikimuistoinen: esitys oli alkamassa, valot sammuivat, ja hiljaisuudessa kaikui tyttäreni kirkas lapsen ääni: ” äiti, pissahätä!!” onneksi ehdimme vessaan, vahtimestarin hyvän tilannetajun ansiosta, ja emme menettäneet montaakaan minuuttia esityksestä. Seuraavaan esitykseen tyttö halusi tuoda kukkia Peter Panille, ettei hänelle jäisi paha mieli häiriöstä!! Ja näin tehtiin! Rakkaus teatteriin on säilynyt näihin päiviin asti nyt 35- vuotiaalle upealla naisella ja äidillä, joka varmasti siirtää rakkautensa myös omalle pienelle tyttärelleen.

Viiru ja Pesonen joulunäytelmä. Itselläni ei ollut enää pieniä lapsia, joten halutakseni mennä katsomaan ko. näytelmää minun täytyisi saada sopivaa seuraa. Työpaikallani oli paljon maahanmuuttajia, joilla oli sopivan ikäisiä lapsia ja he eivät olleet ikinä käyneet suomalaisessa teatterissa. Joten ehdotin yhdessä 2 äidille lapsiensa menemistä yhdessä katsomaan joulupuuhia. Varasin liput kaikille ja sovittiin näkemistä teatterilla esityspäivänä. Teatteriesitys oli ihana ja sain nähdä omille lapsilleni lukemani kirjan teatterissa. Ja voi sitä mukanamme olevien lapsien ja äitien iloa ja naurua… Toivottavasti sain murrettua heidän kynnyksen mennä teatterin lumoavaan maailmaan uudestaan. Tuli hyvä joulu mieli itselleni.

Ensimmäinen kerta Turussa teatterissa. Rakastuin uudelleen teatteriin ja toivon että sain myös kipinän bonus lapsenlapselleni annettua. Kerta oli ainut laatuinen, täynnä läheisyyttä ja rakkautta. Esitys oli Pinokkio, mieletön kokemus meille molemmille. Ihaninta oli nähdä 10 vuotiaan aivan elämänsä enimmäisen teatteri kokemuksen kokeneen tytön silmien loiste ja innostus esityksen aikana. Jälkeen olemme muistelleet käyntiä lämmöllä.

Ihan ensimmäinen teatterikerta Turun kaupunginteatterissa oli 1970-luvun alussa, kun alakoulun luokkamme pääsi teatteriin! Oli aivan huikeaa seurata esitystä (valitettavasti en edes muistaa mikä näytelmä oli kyseessä), tunne jäi ja siitä asti olen käynyt teatterissa. Ensin oppilaana, sitten opettajana, äitinä, isoäitinä, vaimona ja ystävänä. En ole ehtinyt kaikkea nähdä, mutta mieleenpainuvia ovat olleet kaikki esitykset. Olen saanut siirtää oman kokemuksen monelle; lapsille, lapsenlapsille, oppilaille, ystäville, yhdistyksen jäsenille jne.

Aikoinaan, silloin kun minulla ja ystävälläni ei vielä ollut lapsia niin meillä oli tapana käydä katsomassa kaikki Viiru ja Pesonen esitykset. Esitysten jälkeen jaettiin pannukakkua katsojille. Muistelen tätä yhtenä rakkaimmista teatterimuistoistani nyt kolmen lapsen äitinä, joka on vienyt omia lapsiaan teatteriin sekä nykyään saa onnekkaasti tehdä myös töitä teatterin äärellä.

Teatterissakäyntini alkoivat kun jostain syystä (en enää muista mistä) varasin liput itselleni ja pojalleni Seitsemän Veljestä esitykseen. Me molemmat vaikutuimme näkemästämme niin paljon, että kävimme katsomassa Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti esitykset. Minusta oli ihanaa kun poikani halusi lähteä kanssani katsomaan teatteria ja nauttimaan tietysti väliaikatarjoiluista. Ne kruunaavat kulttuurielämyksen.

En muista vuotta kun kävimme katsomassa Peter Pan – näytelmän/musikaalin. Yhä vielä ajatellessani tuota hetkeä, korvissani alkaa soida: ”Minä olen Peter Pan, satuun teidän johdatan…”. Muistan kuinka taitavasti kaikki näyttämöllä oli toteutettu ja aikuisena lasten kanssa teatterielämys oli mahdottoman vapauttava, voimaannuttava ja muistoissa ikuisesti!

Kun lapset olivat pieniä, käytiin koko perheen kanssa katsomassa Ronja Ryövärintytär, hieno kokemus!