Yleisö muistelee: Esitys, joka kosketti
Näin Amelie -musikaalin syksyllä 2019 useampaan kertaan. Itselleni kaiken olennaisen teatterin immersiivisyydestä kertoo kokemus siitä, miten yhden esityksen aikana kurotin nostamaan laukkuni lattialle pudonnutta hihnaa takaisin penkin käsinojan päälle. Kun koskin hihnaa tuntui että melkein konkreettisesti putosin esityksen luomasta todellisuudesta pois. Kokemus antoi kunnon sysäyksen sille että kävin seuraavan muutaman vuoden aikana erittäin usein Turun kaupunginteatterissa. Jos näytelmä vei kunnolla mukanaan, saatoin käydä katsomassa saman esityksen useaan kertaan. Jos en saanut ketään seuraksi, lähdin teatteriin yksin. Siten opin että ei yksin teatterissa käymisessä ole mitään pahaa, ja nykyään minulla on siihenkin huomattavasti matalampi kynnys kuin ennen käänteentehnyttä syksyä 2019.
Voisin kertoa siitä ilosta, mitä 1970-luvun nuoret näyttelijänalut saivat Turun kaupunginteatterissa aikaan, Kinnunen, Salminen, Paatsot, Juha Muje… Olin 1970- luvun lopulla lukiossa ja kerran arki-iltana meni yksin Kaupunginteatteriin katsomaan Pirkko Saision Kun kylä kuolee-näytelmää. Mikään näytelmä ei ole vaikuttanut minuun niin voimakkaasti kuin kyseinen näytelmä. Elin jotenkin niiden kylän nuorien tarinaa, ja kun näytelmä päättyi ilman valoa tunnelin päässä, niin se kolahti. Itkin koko bussimatkan kotiin niiden kyläläisten surkeaa kohtaloa. Se näytelmä kuvasi kyllä sen hetkistä Suomea ja maaseutua ja oli vaikuttava, pysäyttävä…
ONCE-musikaali hurmasi minut 🥰lämminhenkinen toteutus, jossa kaikki soittajat osallisina tarinan kulussa, piti otteessaan. Ihana kokemus & kokopäivä retki Riksusta kulttuurin pariin 🎭
20.10.2018 ensimmäinen vierailuni Turun Kaupunginteatterissa. Näytäntönä oli taru sormusten herrasta, vaikutuin, ja mielessäni ajattelin että Turkuun olisi mahtava muuttaa kun on näin mahtavaa teatterinäytäntöä. Ja 20.11.2020 muutto tapahtui. Tuon jälkeen olen kokenut useita upeita teatteriesityksiä nyt jo kotikaupungissani. Kiitos Turun Kaupunginteatteri. Ja onnea!
”Oletko hullu vai onko sinut tehty hulluksi?” oli repliikki minkä kuulin Turun Kaupunginteatterin lavalta. Vein ystäväni katsomaan Seilin tänään 9.9.2026. Tiesin esityksen olevan samaistuttavan surullinen ja haikea. Tiesin aiheen olevan kaunistelematon ja raaka. Tiesin, että tulen vuodattamaan kyyneleen, jos toisenkin. En kuitenkaan odottanut katsovani itseäni siinä näytelmän kohdassa missä hulluutta painotettiin. Kysyttiin myös ”Oletko hullu vai onko sinut tehty hulluksi?” Siinä katsoin itseäni. Varmasti moni nainen on sellaista kokenut. En ole laskenut montako kertaa minua on sanottu hulluksi. Henkenikin on ollut vaarassa, kun kerran kyseenalaistin erään miehen toimet ja tuntui hänen elävän kaksoiselämää pettäen minua ja sumuttaen kaiken ympärilläni. Kutsui hulluksi. Kuitenkin paljastui kaiken olevan totta mitä olin luullut. En ollutkaan hullu. Minua on yritetty tehdä hulluksi muttei olla onnistuttu. Se mies vei minulta usein rahat mitkä olin kerännyt teatteria varten sillä halusin kovasti nähdä Hobitin. En nähnyt. Hän eristi minut kirjaimellisesti melkein vuodeksi. Se päättyi vuonna 2022 syksyllä. Nyt 2026 syksyllä hymyilin ystäväni vierellä teatterissa ja ei ollut ensimmäinen kerta eikä viimeinen kerta. Minusta on ihana, kun nyt saan katsoa teatteria ilman, että oma elämäni olisi enää niin vahvasti teatteria.
Pidettiin kavereiden kanssa tupla teatteripäivä, kun käytiin katsomassa ”Ihmiset, paikat ja esineet” sekä ”Varissuo”. Oma rakkauteni TKT syttyi 2018, kun näin Seitsemän veljestä ❤️
Huippunäytelmiä ovat olleet Piaf, kävin katsomassa 2 kertaa samoin kuin 7 veljestä. Niistä nautin todella paljon. Myös pettymyksiä on mahtunut, liian modernisoituja esityksiä, esim. Anna Karenina
Pienet siivet, suuri uhka yön. Pienet siivet, saivat liian suuren työn.. Flyin’ Jay vuonna 1995 ja minä olin 10 vuotias. Näin lopulta esityksen kolmesti, joista kahdesti istuin eturivissä laulaen koko musikaalin laulut sanasta sanaan. Muistan edelleen sen tunteen, kun sairaalavuoteet laskettiin katosta ja kuinka hikikarpalot kiilsivät pääesiintyjä Mikon otsalla. Flyin’ Jay kulki mukanani myös koko yläasteen. Päälystin Mikon kuvilla vihkoja ja lauloin iltaisin peilikuvalleni Pienistä siivistä. Laulu, jonka osaan edelleen kahdenkymmen vuoden jälkeen ulkoa.
Kävin teinityttönä katsomassa kolme kertaa Flyin’ Jay -musikaalin, koska olin korviani myöten ihastunut päänäyttelijään Mikko Salmeen. Sikäli hauskaa, että Mikko opiskeli tuolloin papiksi, ja itse päädyin myöhemmin samaan ammattiin – en tosin Mikon takia, ihastus oli tuohon mennessä jo laantunut. :D
Syksyllä 2016 töissäni oli olllut todella rankka päivä ja olin aivan puhki. Olimme vaimoni kanssa varanneet liput perjantain komediaan neurooseista eli Toc toc-näytelmään – ilman mitään ennakko-odotuksia. Automatkalla kohti Turkua satoi rantää ja olimme vielä myöhässä aikataulusta. Viimein pääsimme Logomoon kastuneina ja uupuneina. Vähitellen Esko Roineen pääroolin myötä ilmapiiri lämpeni. Puoliajan jälkeen oma ”neuroosini” iski ja nauroin katkeamatta vedet silmissä komedian loppuun asti. Saman tien tein sitten oman diagnoosini ja tunnistin itselleni usean neuroosin kuten aritmomania, siderodromofobia ja symmetriapakko tästä mainiosta Laurent Baffien komediasta!
Mä kävin kattoo taru sormusten herrasta ja hobitti näytelmän se oli huikea esitys.
Elävästi on jäänyt mieleen teatterinne Elisabeth-musikaali vuodelta 2005, jolloin olin 16-vuotias. Olin katsomassa esitystä äitini ja pikkuveljeni kanssa osallistuen jollekin ryhmämatkalle. Olimme neljä vuotta nuoremman veljeni kanssa todella haltioituneita esityksestä kokonaisuutena. Lavasteet, musiikki, näyttelijäsuoritukset, ohjaus… Ja ihastuin päätäpahkaa Kuoleman hahmoon, jota näytteli Mika Kujala. Sittemmin olen ilolla seurannut Kujalan eri roolisuorituksia muistaen kuitenkin aina roolin, joka osui teinitytön sielun syövereihin. Samaisesta teattrriretkestä muistan senkin, kun bussiin palatessa käynnistin kännykkäni ja soitin jollekin ystävälleni, joka oli koittanut esityksen aikana soittaa. Hänen ”tärkeän” uutisensa kuullessani muistan huutaneeni yllättyneenä ”Mitä?!”, jolloin kaikki bussissa olleet kääntyivät katsomaan. Nolohkoa, kun äitikin käski olla hiljempaa. En tosin enää muista, mitä uutista tai asiaa ystävän puhelu koski. Tunnelmat illalta kuitenkin muistan.
Breaking the Waves Logomossa. Lars von Trierin elokuva on yksi elämäni voimakkaimmista leffakokemuksista. Heti kun näin ensimmäisen Turun Kaupunginteatterin mainoksen, tiesin että tämä on nähtävä. Vaikka olin työtön vähävarainen, päätin tinkiä kaikesta tuon takia. Edelleen kylmät väreet kun muistelee esitystä. Huikeat näyttelijät, loistava sovitus ja Logomon intiimi tila.
Hildur oli mahtava kokemus ja Adams family. Hildurissa pelkistetty, mutta todella onnistunut lavastus kun taas Adams family häikäisi kokonaisuudessaan niin lavastus kuin maski🤩
Olen nauttinut kymmenen kertaa Kiviä taskussa ja näistä seitsemän kertaa teatterissanne.💚 Olen nauttinut esityksistä 1960-luvulta lähtien. Järjestän teatterireissuja. Paras palvelu on juuri tässä Teatterissa. Lippuvaraukset ja väliaitarjoilujen ennakot hoituu kätevästi. Sitten kuukautta ennen esitystä vahvistan lopulliset osallistujamäärän. Kiitosterveiset ekalta riviltä!
Miska Kaukonen on suosikkini ja hän tähdittämä ”Meillä on täyttä” oli niin mainio, että vieläkin muistot tuo hymyn huulille.
Rakastan kaikkea kulttuuria, teatterissakin käyn erinomaisen mielelläni. Kun on ammatissa, jossa joutuu itse olemaan esillä ja antamaan itsestään muille, on ihana vain istua ja katsella – tarvitsematta antaa yhtään mitään yhtään kenellekään. Vain nauttia. Se, jos joku on luksusta.
Taru sormusten herrasta sen aloitti. Sen jälkeen tuli Hobitti, Pikku naisia, Macbeth… Turun teatteri on antanut lukuisia muistoja ja saanut rakastumaan ja ihastumaan Turkuun. Sinne palaan aina!
Vuonna 1995 Turun kaupunginteatterissa pyöri nuorisomusikaali Flyin’ Jay. Kävin katsomassa sen harjoitukset ja esityksenkin useampaan kertaan. Olin 16 ja vaikuttunut. Muistan edelleen osan musikaalin lauluista. Pääosan Jerryä esittänyt Mikko Salmi ihana. Hän kulki teatterin ulkopuolellakin samoissa värikköissä housuissa ja oli näin helppo bongata myös vaikka kaupunkiliikenteen bussissa.
Olen käynyt paljon teatterissa ja nähnyt uskomattoman hienoja esityksiä Turun kaupunginteatterissa. Lähtemättömästi mieleeni on kuitenkin jäänyt teatterikäynti vuodelta 1997. Turun kaupunginteatterissa esitettiin Merlin ja se oli silloin jotain poikkeuksellista. Upeasti luotu kokonaisuus, jossa kaksi väliaikaa. Toisella tarjoiltiin keskiaikaista ruokaa. Antti Majanlahti näytteli upeasti! En varmaan koskaan unohda sitä!
Kävimme Emma- Teatterissa katsomassa Loistojutun ja saimme nauraa vatsan kipeäksi ! Miska on kyllä Super ! !❤️😂😂😂
Ensimmäinen näkemäni esitys oli 1980-luvun lopun Taru sormusten herrasta, olin juuri aloittanut opiskelun yliopistossa. Muualta muuttaneena kaikki oli uutta. Sen jälkeen olen käynyt usein; eniten on jäänyt mieleen Jussi Nikkilän Hamlet ja joitakin vuosia sitten Seitsemän veljestä hienostuneine Rajamäen rykmentteineen. Myös vierailut ovat olleet upeita: Jumppatytöt oli hieno!
Varmaan ensimmäinen kertani TKTssa oli 70- luvulla Seitsemän veljestä. Kun muutin opiskelemaan Turkuun pystyin helpommin käymään teatterissa. Mieleenpainuvimpia resityksiä taisivat kuitenkin olla Logomossa esitetyt Seili ja se missä haastattelija tuli tapaamaan Nobelkirjailijaa , en muista nimeä. Jossain lastenteatterissakin tuli käytyä ja Emma teatterissa. Nyt eläkkeelle jäätyäni käyn katsomassa useita esityksiä vuodessa, etenkin musiikkipitoiset esitykset ovat mieleeni.
Mieleen painunein vierailuni kaupunginteatterissa on ehdottomasti se, kun kävin katsomassa ”Näytelmä, joka menee pieleen” -esityksen kahdesti, koska se oli yksinkertaisesti niin hauska. Nauroin molemmilla kerroilla vedet silmissä ja mahaa kipristellen. Ja sen esityksen voisin mennä katsomaan vielä uudestaankin!
